Surua ja iloa

Edesmennyt äitini, oikea matriarkka piti suuresti tärkeänä että jälkeläiset kerääntyivät yhteen viettämään milloin sesonkijuhlia milloin vaikkapa nimipäiviä. Meillä viidellä sisaruksella on yhteensä viisitoista lasta, ja suuri osa tästä serkusjoukosta pitää edelleen yhteyttä jatkaen isoäidin luomaa perinnettä. Noin kuukausi sitten serkuksilla piti olla kesätapaaminen, mutta järkyttävä suruviesti keskeytti järjestelyt. Yksi serkuksista, 35-vuotias veljenpoikani oli kuollut äkillisesti. Tapaaminen toteutui, mutta hautajaisina, missä nuoret itkuisina hyvästelivät serkkunsa kukkasten peittämän arkun äärellä. Kun istuin kirkon penkissä kylki kyljessä omieni kanssa, tiedostin vahvasti miten vähän tiedämme elämästä ja miten täytyisi osata elää oikein jokainen hetki.

Sukutapaamiset ovat kuitenkin jatkuneet eri muodoissaan joka viikonloppu, pari viikkoa sitten juhlimme Sarin ja Riston syntymäpäiviä suuren ystäväjoukon kera. Viime viikonloppuna vietimme Tammitiellä rapujuhlia ja kannoimme olohuoneeseen lisäpöytiä ja tuoleja jotta saimme kaikki viisitoista perheenjäsentä mahdutetuksi saman pöydän ääreen. Illan alkajaisiksi olimme valmistaneet supersaippuakuplakisat pihalla ja siihen leikkiin halusivat osallistua niin isot kuin pienet. Sekoituksesta: tapettiliisteriä, astianpesuainetta, sokeria ja vettä syntyy mahtavia ja sitkeitä saippuakuplia, jotka taitavan puhaltajan toimesta pysyvät kauan ilmassa. Lapsille järjestettiin kisa, jossa arvioitiin leikillisesti taiteellista vaikutelmaa ja tekniikkaa, mutta puhaltajat ottivat homman oikein tosissaan. Onneksi valokuvat pystyivät ikuistamaan joitakin hienoja palloja. Eevi ja Fina juoksentelivat pallojen perässä ja varsinkin Fina sabotoi jonkun kilpailijat suoritusta haukkaamalla pallosta. Suuhun tuli varmaan ikävä saippuan maku, kun maiskutteli ja aivasteli.

Viimeksi kirjoitin Finan ihottumasta ja näyttää siltä että se olisi jo väistymässä. Karvaa alkaa selvästi kasvaa läikkien päälle. Eilen oli AST:in kalenteria varten valokuvaus ja meikkasin Finan otsaa ripsivärillä, sillä valkoinen läikkä paistaa kovin näkyvästi mustasta turkista. Viime viikon punkkitarkastukseen viitaten kerron myös, että punkkeja on tälläkin viikolla napsittu koirien ihosta. Ei näköjään edes kylmä sää jähmetä niitä verenimijöitä.

Monenlaisia punkkeja

Jos nyt muuten moitin Lapin kesän kylmyyttää ja sateisuutta, hyviäkin puolia lomailusta siellä löytyi. Punkit eivätkä käärmeet ulota reviiriään niin pohjoiseen ja niin jäi punkkienestokäsittely koirille suorittamatta. Espooseen paluun jälkeen kesti tasan kaksi päivää kun sekä Eeviltä että Finalta löytyi punkki kaulasta. Nyt on syytä tehdä jokailtainen punkkitarkastus niin koirille kuin isäntäväelle. Heinäkuussa Finalle ilmestyi otsaan ihottumaa, jonka arvelin aluksi olevan hyttyspuremien aiheuttamaa. Kun ihottuma ei tuntunut muuttuvan miksikään vaan levisi selkeäksi karvattomaksi läntiksi, aloin epäillä sikaripunkkia. Elias otti pari päivää sitten raapenäytteen Finan ihosta ja epäilys todentui oikeaksi. Mikroskoopissa näkyi selvästi sikaripunkkeja, eri elinvaiheissaan. Nyt ei auta muu kuin odotella, että Finan iho paranee ja punkkien hyökkäys saadaan kuriin. Varsinaista hoitoa ei sikaripunkin häätöön ole olemassakaan, ellei iho alka ärtyä tai tulehtua. OrionPharman esitteessä sanotaan seuraavasti:

”Käytännössä sikaripunkkia esiintyy kaikkien koirien iholla normaalisti. Pieni määrä punkkeja ei aiheuta koiralle vaivaa, vaan ongelmia koituu vasta, kun ihon vastustuskyky tilapäisesti heikkenee ja punkkien määrä iholla pääsee lisääntymään. Terveellä koiralla ihon vastustuskykyä heikentävät mm. stressi, aliravitsemus, juoksuaika, sisäloiset, kortikosteroidihoito sekä huono yleiskunto.” Finalla oireet alkoivat juoksun aikana, joten uskoisin vaivan hellittävän nyt kun hormoonit ovat taas tasapainossa.

Agility on taas päässyt pääosaan ajankäytössäni. Edellisenä sunnuntaina olin kisaamassa molempien koirien kanssa tuomarikokelaiden harjoitusradoilla. Maanantai-ilta meni AST:in hallituksen kokouksessa, tiistaina olin treeneissä Finan kanssa, keskiviikkona kentällämme vietettiin Avoimia ovia ja torstaina olin itse kouluttamassa. Elias jo hieman kohottelee kulmiaan, kun pakkaan repun ja otan koirien taluttimet naulasta. Jonkin verran vähemmän aikaa hararstukseen kuitenkin kuluu, sillä Eevin kanssa en enää treenaa säännöllisesti ja kisaamme vain valikoidusti. Sillä alkaa ikä selvästi painaa ja liikkuminen ei ole enää kovin ketterää. Heinäkuussa säikähdimme jo, että sen takajalan ristisiden oli poikki, mutta jalkavaiva hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ehkäpä se oli kuitenkin varoitus ja haluan pitää Eevin terveenä ja liikkuvana vielä kauan. Metsälenkeillä Eevi menee edelleen tuhatta ja sataa ja pysyy Finan rinnalla rajuissakin mittelöissä.

Pakkasella

Viime yönä piti hieraista silmiä pariin kertaan ennen kuin uskoin, että ulkolämpömittari todellakin näytti yhtä pakkasastetta. Aamulla lämpötila oli kohonnut kuuteen asteeseen, mutta yli kymmenen se ei jaksanut kivuta vaikka aurinko ajoittain yritti tarjota lämpöään. Vietämme nyt viimeistä iltaa Piilopirtillä ja huomenna pakkaamme hellevaatteet koskemattomina takaisin matkalaukkuun. Fleecet ja kerrospukeutuminen ovat olleet valttia tänä kesänä. Tosin sateiden ja kylmien jaksojen väliin on mahtunut muutama kohtuullisen lämmin päivä, jolloin olemme uskaltautuneet Kälkäjän hiekkarannalle uinti- ja piknikretkelle. Koirat innostuivat pulikoimaan rantavedessä ja Eevi jopa uimaan keppien perään. Tänään olin mustikassa vaaran rinteellä ja parin tunnin ajan Eevi ja Fina osallistuivat poimintaan nassuttamalla marjoja aina samoista pensaista kanssani. Thaipoimijoita ei tällä kertaa näkynyt, ehkä he ovat vielä jängillä hilloja etsimässä.


Viikonloppuna kisasin Finan kanssa Rovaniemellä ja kotiintuomisina oli sunnuntaina ensimmäisen ja kolmannen sijan mukavat palkinnot. Lauantaina tavoitteeni oli edes saada hyväksytty rata lukemattomien hylkäyksien jälkeen ja sen tavoitteen saavutinkin. Toinen rata oli kuitenkin hylätty (pohjalla virheetön suoritus), mutta vaikeustasosta kertoo kai se, että radalta tuli vain yksi hyväksytty tulos. Sunnuntain voitto heltisi vastaavalla tavalla, hyppyradalla vain Fina ja minä saimme tuloksen, 10,6. Ainoa virhe oli kosketus, mutta saimme yliaikaa jopa 5,6 sek!Agilityradalla samoin saimme virheen kosketuksesta, mutta myös puomin kontaktista, aika sen sijaan oli luokan nopein. Siitä siis tuo kolmas sija. Nyt kun aloitamme taas treenaamisen, täytyy hyppimiseen kiinnittää erityistä huomiota. Fina alkaa heti hyppiä päin, kun radalla eteneminen ei ole selvää tai yritän puuttua sen suorittamiseen. Samoin kontaktit tarvitsevat erityishuomion.

Talletan vielä mieleeni viimeiset muistikuvat auringonlaskusta vaarojen taakse. Kello on iltakymmenen ja aurinko loistaa oranssina pallona järven yllä. Ehkäpä huomenna on lämmin ja aurinkoinen päivä, kun siivoamme ja pakkaamme.