Merkityt

Pennut makasivat korissa vastaanoton lattialla lamautuneina kuin pelokkaat linnunpojat. Niiden oli aika saada niskaan tunnistussiru, jotta viivakoodi voitaisiin kiinnittää Kennelliittoon lähetettävään rekisteröintilomakkeeseen. Uusien ohjeiden mukaan sirutus pitää tehdä ennen rekisteröintiä, ja tunnistusmerkintä tulee siten heti näkyviin rekisterikirjaan. Kauhistutti minuakin pienten pentujen kiusaaminen jättiläismäisellä tunnistusneulalla, mutta Elias sujautti sen niin vikkelästi kaulanahan alle, etteivät pennut ehtineet kuin vingahtaa. Kynsien leikkaaminen saa aikaan paljon suuremman porun. Nyt jokaisella on nimen lisäksi tunnistunumero, jonka sirunlukija tarvittaessa löytää niskan vasemmalta puolelta.

Hoitopöydällä totuteltiin myös muihin hoitotoimenpiteisiin. Pienet piikkihampaat tarkastettiin ja tässä vaiheessa kaikilla näyttää olevan hyvä purenta, kulmurit asettuvat sievästi toistensa lomaan. Hampaita kokeillaan jo ahkerasti, milloin siskon tai veljen häntään, milloin korvaan tai kylkeen. Vielä ne eivät saa tuhoa aikaan, mutta parin viikon päästä naskalit tekevät jo kipeää. Leikit alkavat saada hahmoa, tassulla voi lyödä kaveria, lelua voi maistella tai sitten vaan pyöritään ympäri ja muristaan. Remu on koko ajan liikkeessä ja Saga kurkistelee jo laatikon reunan yli. Parin viikon päästä laatikon reunan yli tullaan kepeästi ja siihen mennessä täytyy saada aidattua sallittu liikkuma-alue.

Tänä aamuna eilinen suunnitelma lähteä jäälle koirien kanssa joutui harkittavaksi. Vaikka verhojen takaa avautui tuiskuinen maailma, pidimme sinnikkäästi päätöksestä kiinni. Koirille puettiin valjaat vain varmuuden vuoksi, vaikka uskoin jään olevan viime päivien pakkasen ansiosta vahvaa. Suomenojan laiturille päästyään koirat kirmasivat jäälle ja juoksivat kärvimättöminä takaisin katsomaan miksi suksien kiinnittäminen kestää niin kauan. Jäälle päästyämme viima oli kuin seinä edessä ja lumihiutaleet sokaisivat näön. Päätimme kiertää vain lähimmän saaren. Puolessa välissä kierrosta Finan mielestä ei ollut enää yhtään hauskaa, se tärisi jaloissani ja juoksi välillä rantaan aivan kuin etsien rakennuksista suojaa. Pelkäsin että Finan maito jäätyy nisiin. Puskimme vasten tuulta ja tuiskua, sormia palelsi, kasvoja kirvelsi eikä hiihtämisestä voinut puhuakaan. Kun tunnin räpeltämisen jälkeen lähestyimme rantaa, tuntui kuin en olisi kestänyt tuiskussa enää minuuttiakaan pitempään. Silti tämä oli vaatimaton koettelemus verratuna Suomen sodan aikana tehtyyn sotaretkeen Ahvenmeren yli. Silloin ei sotilailla ollut goretexia, fleeceä, lämpökerrastoja, mutta tosipaikan tullen eivät hyvät varusteetkaan pysty selättämään luonnon olosuhteita.




Fina kaipaa vielä oman emon läheisyyttä

Nimelliset

Viikonloppuna vietettiin pentujen 3 viikon rajapyykin kunniaksi nimellisesti nimenantojuhlia. Syntymäjärjestysnimen sijastaan jokaisella on nyt virallinen nimi sekä kutsumanimi. Kennelnimihän on Greenline, jonka lisäksi piti antaa H:lla alkava yksilöintinimi. Keksin teemaksi 80-luvun Heart-sanalla alkavat iskelmät ja nythän jokaisella pennulla on nyt myös nimenmukainen tunnussävel. Täytyy tosin paljastaa, etten ole kuunnellut sävelmiä ja toivon, ettei nimien takaa paljastu kauheita rämpytyksiä. Nimelliset pennut ovat tästä lähtien:

Narttu1 = Heart And Soul - Neggu
Narttu2 = Heartbeat - Alma
Uros1 = Heartbreaker - Heka
Uros2 = Heart-To-Heart - Remu
Narttu3 = Heartmender - Gena
Narttu4 = Heartstrings - Saga.

Siivosin äsken pentulaatikkoa ja nostin mötikät jaloittelemaan lattialle. Tietenkin taas alkoi kauhea huuto, ulkomaailma pelotti ihan hirveästi kun tuttuja hajuja ei löytynyt mistään. Nyt kuitenkin lähdettiin jo liikkeelle eikä jähmetytty kauhusta. Heka ja Saga menivät pöydän alle, Gena ja Neggu käpertyivät sänkypeitteen reunaan, Alma etsi turvaa tossustani ja Remu vaelsi maailmanvalloittajan elkein ympäriinsä.







Kun tossussa lukee Hush Puppies, se on varmaan tarkoitettu pennun turvaksi.





Aamuinen ulkoilu tuotti harvinaisen nautinnon, sillä hankikanto antoi vapauden kävellä säteilevässä talvimetsässä poluista välittämättä. Eevi ja Fina kirmasivat riemuissaan pitkin kallioita, mutta hoitivat myös pakolliset metsätyöt vimmatulla raivolla. Eilen mukana olivat kaksoset ja pikkuveli ja he keksivät laskea vatsallaan mäkeä kumpareilta ja kallionrinteiltä. Metsässä raikasi melkoinen mekastus, kun pojat etsivät yhä haastavampia mäkiä ja koirat juoksivat haukkuen perässä.

Asentoja

Piilokuva Kuka on kukin? Takapäät alhaalla vasemmalla ovat narttu 1, uros 1 oikealla

Siivosin pentulaatikon ja nostin pennut matolle tutustumaan ulkopuoliseen maailmaan. Se vasta oli pelottava asia, ihan mahdoton huuto ja mekastus lähti pienten mönkijöiden kurkusta. Kun vikinä ei laantunut siivotussa laatikossakaan, pelästyin että jotain on nyt hullusti. Fina tuli kuitenkin apuun ja asettautui makuulle tarjoten lohdutushuikat. Ei kestänyt kauaa kun pennut kellahtivat nisiltä ja vaipuivat autuaaseen uneen. Ahmattipentu Narttu 4 nukahti nisä suussaan. Joukkoa katsellessani mietin, ovatko pentujen nukkumistyylit jo tunnistettavissa; yksi kaivautuu tiukalle sykkyrälle, toinen nukkuu aina selällään, toinen rennosti kyljellään ja joku haluaa retkottaa kaverin päällä. Nukkujien pienet jalat sätkivät ja vienoja vingahduksia kuului, mahtoivatko ne nähdä pahoja unia järkyttävästä tapahtumasta.

Digivalokuvani ovat levällään kolmessa tietokoneessa, ja jotain kuvaa etsiessäni saatan tehdä löytöjä. Tänään osuin löytämään pöytäkoneen Pentukansiosta alakansion Fina ja siellä oli mainioita kuvia noin kolmen kuukauden ikäisestä Finasta.

Fina 3 kk osallistuu tietokonetyöskentelyyn

Hiiriä!

Meillä on Viivin ja Wagnerin kanssa yhtälainen ongelma, miten saada hiiri pois päiviltä. Elias osti eilen hiirenloukun, asensi sen kylmiöön ja tänään hiiriparka makasi loukussa pää litistyneenä. Kuten Viivi tämän päivän Hesarissa, myös minä kauhistelin loukun julmuutta. Elias ei sentään huudellut kylmiöön hiirien perään kysellen Wagnerin tavoin, miten ne haluaisivat kuolla. Loukun julmuudesta huolimatta myönnän, että kylmiössä asustavista hiiristä täytyy päästä eroon. Ne ovat pitäneet pitojaan kylmiössä, herkutelleet koirille tarkoitetulla kuivatulla mahalla, tyhjentäneet miniporkkanapussin, kalvaneet paprikaan ison reiän, maistelleet parsakaalia ja syöneet jopa seinien eristystä. Mieleeni muistuu lapsuuden satu hiirien pidoista ja varmaan meilläkin on juhlittu samalla tavoin. Kaikesta huolimatta inhottaa ajatellakin, miten hiiret ovat vilistäneet ruokakulhojen välissä, nuuskineet herkkuja ja pudotelleet jätöksiään hyllyille.

Pentulaatikossa kasvetaan ja kehitytään sellaista vauhtia, että melkein voi kuulla kohinan. Pentujen yhteispaino on jo kuuden kilon paikkeilla, Fina sen sijaan on laiha kuin luuranko. Niiden jalat vahvistuvat päivä päivältä ja kantavat horjuen raskasta bodya melko hyvin. Välillä voimat kuitenkin loppuvat ja pentu kellahtaa kepeästi nurin. Olen huomaavinani myös leikin alkeita. Joku tökkii toista kuonolla tai tarttuu hampaattomalla suulla jalasta. Joku toinen nuolee kaverin kuonoa. Päiväunilta herättyään ne venyttelevat ja haukottelevat makeasti. Jokainen päivä pitäisi tallentaa muistiin, niin ihanaa pentujen seuraaminen on.



Fina hoitaa äidin velvollisuudet rennosti, syöttää lapsukaiset melkein tainnoksiin ja siirtyy yläkertaan nauttimaan omasta ajasta. Iltaisin se lepäilee hetken sängyssäni, mutta siirtyy sitten velvollisuudentuntoisesti pentujen luo. Aamuherätyksenä saamme satunnaisen kengän vuoteeseen sellaisen hännänhuiskutuksen kera, että unien jatkamisesta ei ole tietoakaan.

Tänään Eevi pääsi Finan vuorolla agilityharjoituksiin. Se ei ollut muka ollenkaan halukas lähtemään, luuli että taas tulisi pitkä odotus autossa sillä aikaa kun Fina treenaa. Ääni muuttui kellossa, kun pääsimme Purina-areenan harjoitushalliin. Eevin silmät säihkyivät, se yritti hypätä syliini, riekkui ja meuhkasi. Radalla mentiin eikä meinattu, Eevi juoksi kuin nuori koira. Pitäisi muistaa, että koirat tarvitsevat välillä myös yksilöllistä hoivaa, ovat kovin mielissään kun saavat emännän tai isännän jakamattoman huomion.

Pedikyyriä ja manikyyriä

Uros2, uros1 ja pikkytyttö

 

Uros1 ja pikkutyttö erottuvat valkoisten merkkien ansiosta

Pienen pienet kynnet pienissä tassuissa takertuvat jo hankalasti pentulaatikon alustaan ja niitä pitää siksi lyhentää. Kynsien leikkaaminen vaatii tarkkaa silmää, teräviä saksia, napakkaa otetta ja kärsivällisyyttä. Kuusi kertaa neljä tassua kertaa neljä kynttä on yhteensä 96 muutaman millimetrin kokoista käyrää sarveismuodostumaa.

Fina ottaa päivä päivältä enemmän etäisyyttä pentulaatikkoon. Toissa yönä se käväisi sängyssäni, kaivautui peiton alle ja makasi siinä hetken. Huoli pentusista taisi olla mukavuudenhalua voimakkaampi, sillä se juoksi pian takaisin alakertaan. Päivisin se oleilee jo pitkiä aikoja olohuoneessa, seurailee Eevin kanssa sohvalta ohikulkevia ihmisiä ja koiria ja yhtyy Eevin mielipiteen ilmaisuihin. Sillä on valtava ruokahalu, mutta kaikki ravinto taitaa mennä maidontuotantoon. Pennut kasvavat kohisten ja niiden mahat pullottavat täysinä. Seuraan uteliaana silmäluomien raottumista, ja luulenpa että muutaman päivän kuluttua silmät jo aukeavat. Silloin pennut muuttuvat "mötiköistä" ilmeikkäiksi ja persoonallisiksi yksilöiksi.

Eilen illalla taloon asettautuivat kaksoset ja pikkuveli, kun vanhemmat lähtivät neljäksi päiväksi Roomaan parisuhdetta hoitamaan. Valtavien kassien ja täpötäysien reppujen määrästä päätellen olisi voinut ajatella poikien muuttavan Tammitielle pitemmäksikin aikaa. Kylmiön oveen on kiinnitetty Riston laatima Excel-taulukko, josta luen milloin kuka viedään minne, milloin haetaan ja mitä varusteita tarvitaan. Se on hengästyttävää luettavaa. Esimerkiksi tänään kouluun klo 7:30, koulun jälkeen Henrik Kallen luo, Roy Teon luo ja Werner treeneihin. Klo 15:45 Roy Laaksolahteen futisharkkoihin, klo 17:45 Henrik Myntinsyrjään harkkoihin. Klo 20:30 nouda Roy sieltä, Werner täältä ja Henrik Myntinsyrjästä. Kun ohjelmaan lisätään vielä kitaratunnit, synttärit, viikonlopun haasteottelut ja turnaukset onkin aika mennä sunnuntai-iltana nukkumaan ja valmistautua uuteen vauhtiviikkoon.

Pojat viihtyisivät treenien sijasta varmaan paremmin pentulaatikon äärellä, varsinkin kun yksi pennuista tulee heidän omakseen. Olen laatinut käytösetiketin pentuhuoneeseen: Pentuja ei saa häiritä, laatikon äärellä ei saa peuhata eikä painia ja Finan täytyy antaa rauhassa imettää. Kaikkein jännittävintä näyttää olevan pentujen putsaus. Pojat yököttelevät kun Fina nuolee pissat ja syö ulosteet.



Pikkutyttö, narttu1 ja uros2 erottuvat ruskean vivahteen ansiosta

Lomalla

Kuka on kukin? Vasemmalla pikkutyttö ja oikealla uros 1, keskellä olijoita ei edes kasvattaja tunnista.

Lomalle voi lähteä 30 minuutin matkan päähän naapurikaupunkiin vaikkapa vain vuorokaudeksi ja tuntuu kuin olisi ollut kaukana ja kauan poissa. Sellainen paikka löytyy Vantaan teollisuusalueelta, joka ei maiseman osalta lupaa suuria. Kun ensin puikkelehtii katuviidakossa ja tekee u-käännöksiä löytääkseen Vantaanportin teollisuusalueella oikean reitin, pujottelee parkkihallin ylimmälle tasolle saadakseen autolle vapaan parkkiruudun oven avaus Flamingon viihdekeskukseen saa silmät räpsymään ja hengen melkein salpautumaan. Vietimme isännän syntymäpäiviä perheen voimin Flamingossa ja vaikka en ole suuri kylpylöiden ihailija, kokemus oli oikein miellyttävä. Dogsitteriksi saimme isä-Maxin omistajan Marian ja näin välillisesti isä antoi panoksensa pentusten hoitoon. Maria taisi viettää koko vuorokauden pentulaatikon äärellä, raaskimatta jättää niitä kovinkaan pitkäksi hetkeksi yksin. Yöllä Fina oli kaivautunut Marian sänkyyn peiton alle, se osoitti melkoista luottamusta hoitajaan.

Kun ensimmäinen viikko on takana, kasvattajan olo tuntuu turvalliselta. Pennut ovat kasvattaneet painoaan yhteensä parin kilon verran, ne ovat tomeria ja rauhallisia. Syömisessä on selkeä rytmi eikä enää tarvitse niin tarkasti valvoa että kaikki saavat tarpeeksi syötävää. Pieni tyttö kyllä edelleen on ahkerin nisällä roikkuja ja yritän antaa sille myös korvikemaitoa. Se imee tuttipullosta hetken ja napsauttaa sitten suun kiinni. Turkkien värit alkavat erottua selvästi, pikkutytöstä tulee ruskean raidallinen eli tiikeri, toinen uros ja ensimmäinen narttu ovat selvästi brindlejä. Kaikkein mustin on narttu 4, sillä ei ole valkoista ollenkaan ja turkki näyttää tässä vaiheessa aivan mustalta. Staffi ei kuitenkaan koskaan ole täysin musta, aina sen turkista voi löytää pienen vivahduksen brindleä tai valkoista.



Fina tuo aamulenkiltä kepin, aikoo ehkä tarjota sitä pennuille leikkikaluksi

Vanhat kujeet

Finan mielestä pentulaatikko on ankea petipaikka, siellä kun ei ole lakanoita eikä tyynyjä. Eilen löysin sen pentuhuoneen sängystä peiton alta, se oli ensin syöttänyt pikkuiset hiljaisiksi ja hypännyt sitten itse mukavampaan nukkumapaikkaan. Toistaiseksi se vielä suostuu nukkumaan yön pentujen kanssa, minä sen sijaan olen jo palannut yläkertaan omaan petiin. Silti viime yönä taisin käydä useaan kertaan laskemassa joukon ja katsomassa että kaikki hengittävät. Pennut ovat kasvaneet kyllä niin paljon että tuskin enää on vaaraa siitä, että kukaan jäisi emon alle. Kuutostyttö ylitti tämän päivän punnitukssa puolen kilon painon ja pikkutyttökin on jo painavampi kuin sisarukset syntyessään. Kaikkien mahat pullottavat palloina ja liikkeissä on voimaa ja jäntevyyttä. Fina-parka sen sijaan laihtuu niin että selkäranka ja kylkiluut törröttävät. Nisät roikkuvat turpeina maidosta, ja se muistuttaa enemmänkin roomalaisen patsaan susiemoa kuin staffia.

Osa kengistäni on taas kadoksissa, sillä Fina on palannut entisille tavoilleen ja kuljettaa niitä ympäri taloa. Eteiseen tulijaa kun ei voi tervehtiä ellei suussa ole kenkää. Metsäkävelyllä toistuvat myös entiset leikit, oksat ja puunkarahkat saavat kyytiä koirien repiessä niitä kuin viimeistä päivää. Kotiinpäin kääntyessämme Fina yhtäkkiä muistaa, että siellä on velvoitteita ja kiskoo taluttimesta voimiensa takaa.

Tuhinaa, vikinää ja lutkutusta

Narttu 3




Nukkujista ei tunnista muita kuin pikkutytön viiru otsassa. Alla on ehkä narttu 1. Kuvassa näkyy hyvin näiden brindle-väritys.

Finan lapsivuode kesti tasan vuorokauden. Maanantai-iltana se halusi jo kävelylle, tiistaina se oleili pitkiä aikoja yläkerrassa ja tänään maistui metsäkävelyllä taas keppileikki. Olohuoneen sohvalta se ehtii jo tarkkailla ohikulkevia koiria ja säestää Eevin haukkumista.

Fina on rauhallinen ja maltillinen emo, se syöttää pennut kylläisiksi ja jättää ne sitten nukkumaan yhteen sykkyrään laatikon pehmusteille. Pentujen pulleista vatsoista päätellen maitoa tulee riittävästi, todensin painon nousut vielä punnituksilla. Joukon jykevin, tänään 370 gr, on viimeisenä syntynyt narttu. Se on myös äänekkäin ja ilmeisesti saa vallattua parhaat maitohanat. Pikkutyttö roikkuu nisillä aina kuin mahdollista, ja myös sen painokäyrä on lupaavasti nouseva. Silti se ei ole vielä edes saavuttanut muiden syntymäpainoa. Kokemuksen mukaan pieni pentu kasvaa kuitenkin normaalikokoiseksi jo parissa kuukaudessa.

Pentulaatikossa tuntuu olevan jo säännöllinen rytmi; ruokailuun valmistautumista vikisten ja mönkien, ruokailua lutkuttaen ja maiskuttaen sekä nukkumista mitä erikoisimmissa muodostelmissa. Viime yönä en enää herännyt kovin useasti tarkastamaan pentujen vointia ja taidankin jo siirtyä omaan sänkyyn ensi yöksi.

Eevi on hieman ymmällään ja yksinäinen, kun kaveri majailee suurimman osan päivästä alakerrassa. Se käy välillä pentuhuoneessa, mutta välttää visusti edes katsomasta pentulaatikkoon. Fina ryhdistäytyy täyteen mittaansa ja tuijottaa Eevin liikkeitä varuillaan. Enää se ei irvistele, mutta varoitusviesti käy ilmi sen katseesta. Veikkaan että viikon kuluttua Eevi saa jo vierailla pentujen luona ja myöhemmin myös leikkiä niiden kanssa.

Supersynnyttäjä

Vaikka Finan viimeiset odotuspäivät tuntuivat ikuisuudelta (niin muuten tuntuivat omien lasten odotuksetkin, itse synnytys sujui niin vauhdikkaasti, että kätilöllä oli vaikeuksia pysyä mukana. Sunnuntaiaamulla oli jo merkkejä tilanteen muuttumisesta, sillä Fina kieltäytyi kävelystä kotiportin ulkopuolelle. Se nukkui enimmäkseen petissään, ja kävin aika ajoin tarkistamassa sen voinnin.

Iltapäivällä olin menossa katselemaan televisiosta MM-hiihtoja, mutta se jäi vain aikeeksi, kun näin Finan seisovan eteisessä selkä köyryssä punnertaen. Kahvikuppi jäi pöydälle kun nappasin Finan syliin ja vein juoksujalkaa pentulaatikkoon. Pari tuntia Fina tuskaili laatikossaan, itki ja vikisi surkeasti. Elias rauhoitteli sitä luvaten, että kohta jo helpottaa. Aivan kuin sanojen voimasta Fina rauhoittui ja asettautui makuulle pehmusteille. Se ponnisti pari kertaa ja ensimmäinen musta mötikkä pullahti ulos. Elias irroitti kalvot, kuivasi pennun, punnitsi ja antoi Finan nuuhkia sitä. Pentu oli jäntevä ja vilkas, en tahtonut saada sitä pysymään aloillaan vaa'alla. Se alkoi tarmokkaasti imeä kun se pääsi Finan nisälle. Kirjasin tiedot paperille: Kello 16.23 narttu 1, musta valkoisin rintamerkein ja varpain, paino 255 g.

Puolen tunnin päästä pullahti maailmaan seuraava narttupentu, mutta se oli kovin pieni ja veltto, melkein elottoman tuntuinen. Se painoi vain 170 g. Elias hieroi sitä ja puhalsi hengitysteihin, heijasi ja läpytteli, mutta pentu retkotti velttona kämmenessä. Otin pennun hoiviini sillä aikaa kun Elias haki elvytyslääkettä. En halunnut antaa periksi, vaan heijasin, hieroin, puhalsin ja hytkytin pientä pentua ja tuntuikin, että se sai vähän eloa, aukoi suutaan ja nosti päätään. Samaan aikaan lisää pentuja putkahteli maailmaan, tuli ensimmäinen uros, seuraavaksi uros ja taas narttu. Ne kaikki olivat jänteviä ja tomeria, kuivauksen ja punnituksen jälkeen tarttuivat tarmolla Finan nisiin. Vain tunti oli vierähtänyt ja Finan mahan alla tuhisi 4 pentua ja viides alkoi kämmenieni välissä piristyä ja jäntevöityä. Toivo virisi, ehkä elämä kuitenkin voittaa. Laskin sen muiden joukkoon ja se alkoi ryömiä kohti meijeriä maidon tuoksun ohjaamana.

Finalla näytti olevan edelleen supistuksia ja parin työnnön jälkeen pääsi vielä joukon jatkeeksi tumma narttu. Puolitoista tuntia oli kulunut ja Fina synnyttänyt 6 pentua, keskimäärin 15 minuutin välein. Melkoinen saavutus varsinkin kun on kuullut lähes vuorokauden kestävistä synnytysmaratoneista sekä ikävistä vastoinkäymisistä.

Tein pienelle tytölle maidonkorviketta ja syötin sitä tunnin välein. Pusersin suupielestä sisään Puppy Boosteria, ternimaitoa sisältävää täydennysravinnetta. Huolestuneena totesin, että pentu ei näyttänyt osaavan tarttua nisään vaikka hakeutuikin Finan rinnalle. Yön aikana tarkastin pentujen tilanteen tunnin välein ja syötin lisäravintoa pikkuiselle. Aamun ilouutinen oli kun näin se imevän nisää tarmokkaasti etutassuilla pumpaten. Nyt se näyttää ottavan takaisin eilisillan menetyksen, on kuin liimattu Finan nisään. Jatkan kuitenkin lisäravinnon antamista, mutta tärkeintä on että pentu saa äidinmaitoa.

Finan hoivavietti on vahva, vaikka kesti tovin ennenkuin se sisäisti äitiyden. Käytyään asioilla penikoimisen jälkeen se meni omalla petille yläkertaan ja minun piti pakottaa se takaisin pentulaatikkoon. Nyt tilanne on kääntynyt toisin päin. Fina pitää pakottaa asioilleen ulos ja syömään. Eevi on käynyt pentulaatikolla katsastamassa tulokkaat, mutta Fina ei sitä hyvällä katsonut. Nosteli hieman ylähuultaan ja tuijotti häiritsijää tuimasti.