Kaikki hyvin pentulaatikossa

Odottavan aika tuntui todella pitkältä ja maanantaiaamuna meinasi jo kärsivällisyys pettää. Elias rauhoitteli minua ja sanoi synnytyksen alkuvaiheiden kestävän ajoittain pitkäänkin. Sisätutkimus ei osoittanut vieläkään synnytyksen olevan lähellä. Majoittauduin alakertaan Eevin seuraksi ja yritin siinä ohella tehdä kirjallisia töitä. Eevi petasi vimmatusti ja silppusi laatikon alustaksi levitettyjä kroonikkovaippoja. Se valitti ja läähätti ajoittain ja aloin olla huolissani, sillä pelkäsin että sen kolme pentua ovat kasvaneet niin suureksi, ettei se saa niitä työnnettyä maailmaan.

Lopulta alkoivat selvät ponnistustyönnöt ja klo 12.10 syntyi ensimmäinen virkeä narttupentu, isokokoinenkin eli 300 g. Puhdistimme ja kuivasimme pennun, leikkasimme napanuoran ja punnitsimme sen. Sitten laitoin sen Eevin nisälle saamaan ensimmäiset äidinmaitotipat. Pennun vastustuskyvyn kannalta on erinomaisen tärkeää, että se saa heti synnyttyään emolta maitoa. Avustimme pentua puristamalla nisästä maitotippoja, avaamalla sen suun ja työntämällä nisän sisään. Se alkoi heti imeä, mutta Eevi nuoli sitä niin voimallisesti, että se ei tahtonut pysyä nisällä. Toinen pentu syntyi melkein saman tien, ja kun olimme ehtineet laittaa sen nisälle, syntyi jo kolmaskin. Tähän mennessä 1 narttu ja 2 urosta (siinä uskossa olin iltaan asti) oli maailmassa ja siis ne 3 kuvauksissa nähtyä pentua syntynyt. Eevi asettautui aloilleen antaen lopulta pentujen imeä rauhassa. Tilanne oli näytti olevan hallinnassa ja Elias päätti lähteä asioille. Laitoin tekstiviestikierroksen liikenteeseen kertoen 3 pennun onnellisesta syntymästä. Roy soitti runsaan tunnin kuluttua kyselemään pennuista, mutta kesken puhelua alkoi näyttää siltä, että pentulauma olisi saamassa täydennystä. Lopetin puhelun nopeasti ja ehdin juuri ja juuri ottamaan vastaan neljännen pennun. Hauskan näköinen valkokauluksinen urospentu siinä putkahti yllättäen maailmaan. Ristin sen Pikku-Simoksi, sillä se oli aivan Eevin isän Simon näköinen väritykseltään. Hoidin alkutoimet ja laitoin pennun Eevin nisälle imemään. Taas puhelin hälytti ja Thea siellä soitti onnittelemaan hyvin sujuneesta synnytyksestä. Ehdin juuri kertoa hauskasta Pikku-Simo yllätyspennusta kun tämäkin puhelu piti lopettaa kesken. Eevi alkoi taas ponnistella ja työnsi melkein lennossa ulos viidennen pennun. Värisuora jatkui ja tällä urospennulla oli oikein runsas valkoinen kaulus ja päälaki Se oli pienin joukosta (240 g), mutta sitäkin reippaampi. Imeminen alkoi heti ja niinpä Eevin nisillä imeä lupsutti 5 liikuttavaa pientä staffinalkua. Illalla kävin läpi pentueen ja koin hauskan yllätyksen. Pentu nro 2 olikin narttu. Hyvä näin, sillä oman narttupentuni lisäksi pystyn nyt tarjoamaan toisen nartun sitä odottavalle perheelle.

Alkuvaiheessa pitää olla tarkkana, ettei emo hoitamisvimmassaan litistä pentuja alleen tai laatikon reunaan. Valvoimme vuorotellen pentulaatikon vierellä ja minä nukuin yön huoneen sohvalla. Nukuin tosin vain pätkittäin, sillä joka toinen tunti pennut alkoivat vikistä ja huutaa. Kun ne löysivät emon nisät ja saivat vatsansa täyteen, ne uinahtivat taas hetkeksi. Useamman kerran noukin huutavan pennun Eevin takaa, kun se oli eksynyt reitiltä maitolaan. Nyt vuorokauden kuluttua pentuhuoneessa on aivan hiljaista ja juoksenkin vähän väliä tarkistamassa, että onhan kaikki hyvin. Äsken kävin taas tarkastuksella todeten, että kaikki viisi pötkylää makaavat Eevin rinnuksilla, joku imien nisää ja toiset nukkuen. Kun vatsa on täynnä, ei tarvitse vikistä eikä vinkua.

Nyt minun tehtäväni on hoitaa Eeviä niin hyvin, että siltä riittää maitoa kasvaville pennuille. Tehtäväni on myös pitää hyvää huolta pennuista, niin että ne pääsevät reippaina ja hyväkuntoisina uusiin koteihinsa seitsemän viikon kuluttua. Edessä on työntäyteinen, mutta haastava aika. Kokemuksesta se kuitenkin tuntuu menevän liiankin nopeasti.

Kumpi ratkeaa ensin?

Siis Suomen uusi presidentti vai Eevin masun sisältö? Jo turhautuneena mittasin Eevin lämpöä eilen useaan kertaan eikä mitään järkevää näyttöä tilanteesta syntynyt. TV-illan päätteeksi mittasin lämmön vielä kerran ja se oli vihdoin pudonnut 36,5 asteeseen. Tulos selkeytti tilannetta siten, että nyt tiedämme synnytyksen käynnistyvän vuorokauden sisällä. Yöllä Eevi oli hieman levoton, ja siirryin sen kanssa alakertaan valmiina toimimaan kätilönä. Eevi kuitenkin halusi minun kainalooni sohvalle, eikä pentulaatikkoon petiä tekemään. Tunsin miten pennut liikkuivat vilkkaasti ja oli mukava tuntea niiden potkuja kylkeäni vasten.

Aamutoimet sujuivat normaalisti ja ruokakin maistui. Kävimme äsken metsässä kävelyllä, sillä liikunta saattaisi edistää synnytyksen alkua. Nyt sitten kaikki odotamme, milloin arvoisa rouva suostuu asettumaan aloilleen ja aloittamaan synnytyksen.

Odottavan aika on pitkä

Tänään olin varautunut valvomaan Eevin vierellä, koska 60. päivä astutuksesta on käsillä ja viimeksi synnytys tapahtui juuri samaan aikaan. Eevi ei vain ole yhteistyöhaluinen, eikä näytä minkäälaisia ulkoisia merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Ruumiinlämpö tekee hyvin epätyypillistä käyrää, se on laskenut vain vähän ja on tänään taas normaalilukemassa. Elias tosin sanoo, että ei lämpö aina osoita oppikirjamaista laskua ja nousua ennen synnytystä. Taidanpa lähteä asioille, kun vielä pystyn.

Eilen posti toi Vetcaren esitteen vanhenevan koiran hoidosta. Esitteessä referoitiin Anna-Hjelm-Björkmanin tutkimusta Gerivet ginseng-uutevalmisteen vaikutuksista ikääntyneisiin koiriin. Esitteen otsikoita ovat: Koirat elävät entistä pidempään, Mitä vanheneminen on?, Mistä vanheneminen johtuu?, Milloin koira on vanha? ja Mitä vanhan koiran hyväksi voidaan tehdä? Viimeiseen otsikkon vastaus oli, että Vetcarella on tarjolla useita tuotteita vanhenemisen estämiseksi: Doggyfrice-tabletit hammaskiven ehkäisemiseksi, Gerivet vireystilan lisäämiseksi, Vitacutan Pus ravintolisä ja Seraquin nivelvaivoihin. Jos näitä kaikkia tarpeellisia lisiä ja lääkkeitä annettaisiin Cessille, se tarvitsisi jo dosetin, jotta muistettaisiin annostelut ja ajat oikein.

Elias tilasi äsken Early Age penturuokaa Eeville ja tuleville pennuille ja siinä samalla Gerivet-tabletteja Cessille. Tilauksessa näkyy koiraperheemme elämänkaari vauvasta muoriin. Dixiekin on Vetcaren esitteen mukaan vanha koira, sillä 10-23 kg painavan koiran vanhuus alkaa 9. ikävuodesta. Miten on ihmisen laita? Voidaanko ihmisen vanhenemisesta esittää yhtä tarkkoja määrityksiä kuin koirasta?

Lievää laskua

Ei saatu vielä hiihtokelejä, vaikka lunta on satanut useana päivänä. Espoon kaupungilla on hyvät sivut, joilta voi seurata latujen kunnossapitoa. Eilen olikin miettimisen paikka, mennäkö luistelemaan vai juoksemaan. Päädyin juoksulenkille jo senkin vuoksi, että koiratkin pääsevät samalla urheilemaan. Oikeastaan ei voi nyt puhua monikossa, sillä kelpuutin vain Dixien mukaan. Viimeisillään oleva Eevi ei saa enää juosta, eikä Cessi taas pysty juoksemaan. Dixiellä oli vauhti päällä, se oli innoissaan päästessään yksin emännän kanssa lenkille. Mietin, onko vieläkään tarve laittaa Dixietä agilityeläkkeelle, koska se on terve ja näin innokas juoksemaan. Eevi sensijaan oli aamukävelyllä melko haluton, käveli hiljalleen perässämme, mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä.

Eevi viihtyy pitkiä aikoja pentulaatikossa. Se istuu siellä lempeä ilme naamallaan, ihan kuin mielikuvaharjoittelisi jo emon rooliaan. Olen mitannut Eevin lämpöä 2-3 kertaa päivässä ja tänään se näyttää olevan lievästi laskussa eli 37,3. Lämmön pitää laskea lähelle 36 astetta ja vasta kun se alkaa nousta, asetumme valmiusasemiin. Uskalsin jättää jopa koirat yksin kotiin kun lähdin äsken steppitunnille. Oli hauskaa taas pitkästä aikaa rytmitellä ja naputella svengaavan musiikin tahdissa. Olen saanut ylennyksen ja päässyt toisen tason tunnille ja melko hyvin pysyinkin vauhdissa mukana.

Lämmön mittausta

Pentulaatikko haettiin eilen varastosta ja koottiin takkahuoneen nurkkaan. Laitoin pohjalle aluksi muutaman maton ja Eevi hyppäsi heti sisään ja alkoi järjestelemään mattoja. Välillä se istui pentulaatikossa ädillinen uhrautuva ilme kasvoillaan (staffeilla on monta ilmettä). Marssijärjestys on selkeä, laatikko on Eevin eikä Dixie edes katsonut laatikkoon päin. Eilen aloitin myös Eevin lämmön mittauksen, sillä se on yksinkertainen ja selkeä keino tarkentaa synnytyksen alku. Progesteronimäärän alenemisesta johtuen nartun ruumiinlämpö laskee ennen synnytystä noin 37 asteen vaiheille. Lämmön ruvettua nousemaan synnytys käynnistyyy 10-24 tunnin kuluessa.¨Eevin lämpö on pysynyt vielä normaalissa lukemissa eli n. 38 asteen paikkeilla. Eevin pysyy hyvin paikoilla lämmön mittauksen aikana, mutta heti kun digitaalimittari hälyttää, se alkaa tuulettaa ja vaatii saada palkkion.-




Tänään asioin Tapiolassa ensin pankissa agilityseura AST:in asioissa. Tiliasioiden hoitamisen ohella keskustelin taas palveluneuvojan kanssa koirista, sillä hänkin on innokas koiraihminen. Lähtiessäni hän pyysi minua meilaamaan ja kertomaan pentujen syntymästä. Etolassa ostin solumuovia pentulaatikkoon ja sielläkin syntyi lämminhenkinen keskustelu koirista ja pennuista. Tutkimuksillakin on näytetty toteen, että eläinten kautta ihmiset kommunikoivat helpommin ja näin aivan ilmeisesti tänäänkin tapahtui.

Olipa hienoa tehdä pitkästä aikaa kunnon kävelylenkki koirien kanssa. Muutama aste pakkasta ja uutta pehmeää lunta on mitä paras talvikeli. Toivottavasti liikuntaviraston latuosasto on saanut jo keskuspuiston ladut kuntoon, niin että huomenna pääsisin hiihtämään.

Miksi pakkaskausi aiheuttaa ongelmia?

Kun tänään luin Hesarista eilisiltaisesta liikennekaaoksesta, totesin että mehän olimme olleet sen keskipisteessä. Ohjelmassa oli Kansallisteatterin esitys ja lähdimme mielestämme hyvissä ajoin ajelemaan kohti keskustaa. Ajattelimme, että ehtisimme ennen teatteriesitystä vaikkapa nauttia lasillisen hyvää juomaa. Ajo Länsiväylällä oli jo kauhukokemus, sillä pöllyävä lumi esti näkyvyyden 5 metriä kauemmaksi. Kun sitten esimerkiksi bussi ohitti meidät reippaalla vauhdilla, olimme hetken aikaa valkoisessa tunnelissa. Näkyvyyttä esti myös etulasiin syntyvä jää, jota pyyhkimet eivät saaneet irrotettua. Jono kaupunkiin alkoi jo Lauttasaaressa ja se nytkähteli hitaasti eteenpäin ja minuutit kuluivat hermostuttavasti. Autojono keskustasta poispäin oli aivan yhtä pitkä ja seisova. Olimme teatterissa pari minuuttia ennen alkua, mutta koko näytös aloitettiin 15 myöhässä lumimyrskystä saapuvia katsojia odotellen. Lehdestä luin myös että kolareita oli yli 78. Sitä todistivat kaupungilla tiheään näkyvät siniset vilkkuvalot.

Autoradiota kuunnellessa osui kohdalle haastattelu ihmisten kovimmista pakkaskokemuksista. Jos olisin päässyt ääneen, olisin kertonut kolmen vuoden takaisesta Survival-lomastamme Piilopirtillä. Koko viikon oli ollut kova pakkanen, alimmillaan -40 astetta. Mukana olivat silloin 5-vuotiaat kaksospojanpojat Roy ja Werner ja tietenkin kaikki koiramme. Kun pakkanen hellitti 20 asteeseen, se oli meistä jo lämmintä ja innokkaina lähdimme poikien kanssa hiihtoladulle. Mökillä pakkanen ei aiheuttanut hankaluuksia, vesijohdot pysyivät auki ja lämmitys toimi moitteettomasti. Paluumatkalla kohti Rovaniemen autojunaa pakkasta oli vielä 37 astetta. Noin 30 kilometriä ennen Rovaniemeä auto alkoi heittelehtiä ja pysähdyimme lähimmälle tien taukopaikalle etsimään vikaa. Syy löytyikin, vasen takarengas oli tyhjentynyt. Renkaan vaihdossa oli sitten haasteita kerrakseen.

Ensinnäkin vararengasta ei ollut koskaan vielä tarvittu, siinä ei ehkä olisi edes ilmaa. Toiseksi se oli täyteen sullotun matkatavaraluukun pohjalla. Kolmanneksi oli pilkkopimeää ja taskulampun paristo oli tyhjä, koska olimme antaneet Royn leikkiä sillä. Neljänneksi olimme pukeutuneet melko keveästi, koska olimme ajamassa suoraan junalle. Viidenneksi Eliaksella on erityisen huono ääreisverenkierto eli sormet ja varpaat palelevat herkästi.

Edellytykset onnistuneeseen renkaanvaihtoon olivat surkeat, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Onneksi takapenkillä koirat lämmittivät poikia ja heillä oli kunnon ulkovaatteet päällä. Aloitimme tavaratilan purkamisella ja otimme matkalaukusta lisää vaatetta päällemme. Renkaan vaihtosarjakin löytyi ja saimme auton nostettua tunkin avulla. Valoa saimme vain silloin kun ohiajavan auton valot pikaisesti lakaisivat parkkialuetta. Kaikki oli tehtävä sormin tunnustelemalla. Pultit irtosivat melko helposti ja minä pitelin niitä kohmeisissa kourissani. Vaihtorenkaan paikalleen laitossa yksi pultti putosi ja sitä etsimme maasta myös käsin tunnustelemalla ja ihme kyllä se löytyi. Vararengas saatiin lopulta paikoilleen ja tavarat sullottiin takaisin tavaratilaan. Kun olimme ajaneet noin kilometrin, Werner ilmoitti kovasta pissahädästä. Pyysimme häntä pidättelemään kunnes pääsisimme lähimmälle huoltoasemalle. Se ei itkuisen pojan mielestä ollut mahdollista ja niin pysähdyimme seuraavaan tienristeykseen. Hirvitti riisua pienen pojan housuja siinä kylmyydessä, pelkäsin jopa että pissasuihku jäätyy ilmassa. Operaatio onnistui ja taas jatkoimme matkaa, mutta rengas jumputti uhkaavasti, koska se oli lähes tyhjä. Napapiirin huoltoasemilla yritimme mitata renkaan paineen, mutta kaikki ilmanpainemittarit olivat jäätyneet eivätkä siis toimineet. Viimeiset 5 kilometriä rautatieasemalle sujuivat varovaisesti ajaen ongelmitta ja helpottuneina lastasimme auton junaan ja siirryimme makuuvaunun ahtaaseen lämpöön. Meitä oli siinä pienessä vaunussa 2 aikuista, 2 lasta ja 3 koiraa ja tunnelma oli korkealla.

Seuraavana aamuna Helsingissä pakkasaamu valkeni hieman leppeämpänä, mutta meidän koettelemusten ei ollut vielä määrä päättyä. Odottelimme pitkään autovaunun purkua ja kun vihdoin oli aika startata meidän automme, se ei pihahtanutkaan. Autojunassa eivät sähköt olleet toimineet ja siten ei myöskään moottorin lämmittäjä. Akku oli joutunut koville jo Lapin kylmyydessä ja jäätävä junamatka vaimensi sen lopullisesti. Auto hinattiin VR:n toimesta lämmitykseen ja me tilasimme taksin viemään meidän Espoon kodin lämpöön. Illalla menimme hakemaan auton rautatieasemalta ja se suostui jo käynnistymään kiltisti.

Koirille tämä ei ollut kovin liikunnallinen loma: autosta junaan, junasta autoon, autosta mökkiin ja sama asia toisin päin. Ulkoilu rajoittui vain tarpeiden tekemiseen mahdollisimman lähelle ovensuuta. Toisaalta ne osoittivat mukautuvaisuutensa näinkin vaikeisiin olosuhteisiin. Tärkeintä niille on olla isäntäväen mukana aina ja kaikkialla.

Säänkestävyys

Jos luonnetestissä olisi osio ”Säänkestävyys”, meidän staffileidit saisivat varmaan 0 pistettä. Sadekelillä ei tassuja eikä turkkia voi kastella ollenkaan, ja rakon venymiskyky on uskomaton. Pakkasella taas tassut ja masu palelevat, ja sohvankulma voittaa kävelylenkin. Tänä aamuna aamupissat tehtiin 2 metrin päähän ulko-ovesta ja varsinaisella aamukävelyllä Eevi alkoi nostella tassujaan jo 10 metrin kävelyn jälkeen. Koirillamme on kyllä lämpöiset takit, mutta ne suojaavat lähinnä rintaa ja rungon keskiosaa. Nykyiset takit ovat mittojen mukaan ommellut, istuvat hyvin ja ovat pukevan näköisetkin. Jopa Rovaniemen junan konduktoori lausui ihastuksensa koiriemme tyylikkäistä asuista. Tätä ennen olemme kokeilleet montaa mallia, osa niistäkin on ollut mittojen mukaan tehtyjä, mutta aina jokin kohta on ollut epäsopiva. Koiratuttavani Kairi onkin erikoistunut staffien vaatettamiseen ja hyvän muotoilun lisäksi hän osaa viimeistellä pukimien yksityiskohdat tyylikkäiksi.

Yllä kerrottu ulkoiluhaluttomuus on kyllä paljolti tahdon asia. Eilen illalla teimme kunnon metsälenkin, vaikka alussa tassuja näytti paleltavan. Metsässä oli vauhti päällä ja hyviä keppejä löytyi vedetteväksi ja kannettavaksi. Sateella myös pieni pakottaminen laukaisee ongelman, kunhan päästään oven suusta edemmäksi mukavalle ulkoilureitille. Tälläinen käytös on tyypillistä staffille. Asiat ovat joko superhauskoja tai sitten kauhean kurjia.


Eevin odotus etenee hitaasti mutta varmasti. Tulevana viikonloppuna kokoamme pentulaatikon ja hankimme siihen imukykyisiä alustoja. Jos Eevi synnyttäisi vaikka 10 pentua, kaikille olisi ottaja. Kyselyjä tulee päivittäin, enkä voi muuta kuin ohjata heitä hakemaan pentuja muilta kasvattajilta. Tunnen melkein syyllisyyttä siitä, etten voi tarjota heille pentua. Haluaisin niin mielelläni antaa ihanan Eevin takuulla yhtä ihania pentuja kaikille näille vakavasti juuri meidän staffinpennun hankintaa harkinneille ihmisille..

Tilinpäätöskiireitä pentuodotuksen keskellä

Rajanveto harrastustoiminnan ja ”oikean” työn välillä on hämärtynyt viime päivinä. Perjantaista lähtien agilityseura AST on ollut päätyönantajani. Eilen illalla oli hallituksen kokous, johon piti valmistella tilinpäätös ja ensi vuoden budjetti. Kokous kesti puoleen yöhön, sillä asioita oli paljon ja parin viikon päästä pidettävä vuosikokous vaati valmistelunsa. Mennyt vuosi on ollut seurassamme erityisen toimelias, sillä olemme keränneet varoja uutta harjoituskenttää ja hallia varten. Tilinpäätöksen valmistuttua ei voinut kuin ihmetellä, miten ahkera pieni joukkomme on ollut ja kerännyt huomattavan summan varoja halliprojektia varten. Olemme perustaneet hankkeelle rahaston, jota toivottavasti pääsemme käyttämään jo tänä keväänä. Tuleva kenttä on aivan lähellä kotiamme, joten turhaa aikaa ei tarvitse käyttää sitten matkoihin.

Eilisten tilinpäätöskiireiden välillä ehdin kuitenkin käyttää Eeviä röntgenissä ja silmätarkastuksessa. Röntgenkuva näytti selvästi 3 pienen staffin hahmot, ja vaikka kuinka yritimme tarkentaa digitaalista röntgenkuvaa, ei ainakaan muita selviä löydöksiä ollut nähtävissä. Hyvällä tahdolla saattoi arvella, että selkärangan takana olisi vielä yksi pentu, mutta vasta synnytyksen jälkeen voimme vahvistaa pentuluvun. Nyt toivon kuitenkin, että synnytys sujuisi onnellisesti ja tietysti pentujen sukupuolijakauma olisi toivomusten mukainen. Eevin silmätarkastus kertoi, että tilanne on aivan ennallaan, eli perinnöllisiä silmäsairauksia ei löytynyt. Ensimmäisessä tarkastuksessa havaittu pieni poikkeama heijasteessa oli muuttumaton, eli se on ilmeisen selvä ulkoinen vaurio. Ell. Axelsson sanoi, että sellainen voi aiheutua jopa penikkatautirokotteesta.

Meistä tietämättä myös Eevin pentu Viiru oli käynyt eilen Axelssonin vastaanotolla silmä- ja lonkkatarkastuksessa. Viirun silmät olivat terveet ja lonkat saivat arvion B. Vasta kaksi Eevin pentua on käynyt kuvauksissa ja tulokset ovat olleet hyvät. Kasvattajalle on tärkeää tietää pentujen terveystulokset, koska niiden avulla saa palautetta jalostustyöstään.

Nukkumistavat staffiperheessä

Kun suunnittelette tulevalle staffillenne petipaikkaa, on hyvä tietää jotain staffin nukkumistavoista. Se ei oikeastaan tarvitse mitään erityisjärjestelyitä, sillä sen mielestä ainoa oikea nukkumispaikka on isännän tai emännän pedissä pää tyynyllä ja kroppa lakanoiden välissä. Kun perheessä on kolme staffia, tällaisesta petipaikasta tulee jo pieni ongelma. Lauman hierarkian mukaan pomolle kuuluu ykköspaikka tyynyllä ja muut joutuvat kaivautumaan emännän/isännän kainaloon tai polvitaipeeseen. Paikan valtaaminen saattaa aiheuttaa myös koirien keskuudessa ärhentelyä, sillä ensimmäisenä sänkyyn ehtinyt yrittää valloittaa ykköspaikan. Voitte ehkä kuvitella, miten hyvin ihminen pystyy nukkumaan staffien lukitsemana sängyssään. Staffi osaa olla kuin kivi, eikä liikahda vaikka sitä yrittäisi siirtää kauemmaksi. Kun koiran ruumiinlämpö on 38,5 – 39 astetta, tilanne on varsinkin kesähelteellä sietämätön. Eräänä tällaisena hellepäivänä päätimmekin olla tiukkoja ja kieltää koirilta sängyssä nukkumisen tykkänään. Kolme koiranpetiä sijoitettiin sänkyjen viereen ja tuntuikin siltä, että koirat olivat helpottuneita, kun ei tarvinnut taistella nukkumistilasta emännän/isännän sängyssä. Ykköspeti on nyt se, joka on emännän sängyn vieressä ja se kuuluu Cessille. Mutta heti kun se on vapaana, Dixie tai Eevi livahtavat siihen. Kun Cessi saapuu huoneeseen, se vain seisoo ja tuijottaa pedissä nukkujaa. Tämä jupisee vastalauseensa, mutta siirtyy viestin ymmärtäen toiseen petiin.

Sänkykielto toimii melkein täydellisesti. Koirat tietävät nyt, että isännän sänkyyn ei kannata yrittää edes myöhemmin yöllä. Sen sijaan emännän sänkyyn hypätään heti, kun tämä kuullostaa nukkuvalta. Joskus kun illanvietto on mennyt pitkäksi ja nukkumaan mennään vasta puolen yön jälkeen, Dixie yrittää päästä sänkyyn jo suoraan ilman alkukuvioita. Se seisoo tassut sängyn laidalla, ja kurisee aivan kuin sanoen ”Nyt on jo niin myöhä, että on lupa tulla heti viereen”. Komennan sen omaan petiinsä ja sinne se menee vastahakoisesti odottamaan minun nukahtamista.

Eevin raskaus alkaa jo näkyä muutenkin kuin mahan pyöristymisenä. Sillä on ollut vähän pahoivointia ja se on oksentanut pari kertaa. Aamulenkillä kävely oli hyvin rauhallista eikä taluttimessa ollut ollenkaan vetoa. Maanantaina on varattuna röntgenaika ja on jännittävää nähdä, montako päätä masusta löytyy.

Eevin tytär Helmi kävi eilen kylässä. Helmistä on kehittynyt oikein sopusuhtainen ja sievä staffineito. Staffi kehittää massaa ja rakennetta pitkään ja on vasta kaksivuotiaana täysin muodostunut. Helmi on todellinen ilopilleri ja energiapakkaus.



Isännän petiin pääsee sentään päivänokosille

Ajankohtaisia artikkeleita

Päivän Hesarissa oli tänään pari mielenkiintoista juttua. "Suomua herätellään rakennushankkein" kiinnosti meitä kovasti, sillä olemme vuosikymmenien ajan seuranneet Suomun hiihtokeskuksen hiipumista ja Kemijärven kaupungin surkeaa työllisyystilannetta. Suomu on mielestämme Lapin paras laskettelupaikka maastonsa puolesta, mutta muu tarjonta onkin sitten olematonta. Nykyisille lomailijoille ei riitä pelkästään muutama hyvä rinne. Hiihtomaastotkin ovat upeat, mutta latujen ylläpito on alle kaiken arvostelun. Lisäksi täytyy olla tarjolla muitakin liikuntamuotoja, kaikki ihmiset eivät lomallaan laskettele tai hiihdä. Kesäkaudella ei ole minkäänlaista tarjontaa, vaikka Suomutunturin ympäristössä on hienot patikkamaastot ja Kemijärvellä pitkiä autioita hiekkarantoja ja hyvät kala-apajat. Hesarin kuva Suomusta on lähes identtinen viime viikolla ottamani kuvan kanssa.

Toinen Hesarin juttu oli dosentti Kaisu Pitkälän lääkäripäivillä pitämästä luennosta, joka käsitteli vanhusten ruokailua. Iäkkäiden pitäisi syödä mieliruokiaan ja paljon rasvaa, sillä ikääntyessä energian saanti vähenee jopa viidenneksillä ja siten lihasmassa vähenee. Cessin kohdalla ilmiö näkyy selvästi, sillä se on koko ajan nälkäinen, syö paljon, mutta on silti laiha ruipelo. Tänään se oli varmaan kuunnellut kommenttejamme tästä tutkimuksesta ja alkanut soveltaa sitä omaan ruokailuunsa. Olin tullut ruokaostoksilta ja jättänyt ostoskassit keittiön pöydälle. Hetken kuluttua kuulin outoa ääntä keittiöstä ja löysin sieltä Cessin syömässä ostamaani grillattua broileria. Taas ihmetyksen paikka, miten tämä jäykkäjalka oli pystynyt pöydällä olevasta kassista nappaamaan herkkupaketin. Joka tapauksessa alan nyt tarjota Cessille ruokaa aina kun se tulee keittiöön pyytämään ja annan sille perusruoan lisäksi paljon herkkupaloja. Täytyy vain pitää silmällä, ettei Dixie pääse vetämään välistä, sillä sen massa näyttää vain lisääntyvän dieettiruoasta huolimatta.

Matkakertomus

Paluu aamujunalla Helsingin rautatieasemalle todensi, että Suomi on pitkä maa jonka pohjoisosassa korkeat lumihanget peittävät maan ja samaan aikaan eteläosassa liukastellaan veden ja jään peittämillä kaduilla. Lunta oli todella runsaasti ja se oli muotoillut puut satuhahmoiksi. Suomutunturin huipulla tykky on hurjimmillaan, siellä puut eivät enää muistuttaneet puita vaan kummitusveistoksia: vesihirviöitä, kameleita, dinosauruksia, panttereita, koiria ja karanneita hevosia. Meitä etelän ihmisiä ihastutti lumen runsaus, mutta paikallisille ihmisille tykkylumi oli jo ehtinyt aiheuttaa paljon haittaa. Se on katkaissut sähköjä, katkonut puiden runkoja ja uhannut kattorakenteita. Pakkanen ei tällä kertaa hätyytellyt, kylmimmillään oli vain 10 astetta. Eräänä iltana satoi jopa vettä. Sen jälkeen maantiet olivat vaarallisen liukkaat. Koirat pystyivät ulkoilemaan vain pihan auratuilla reiteillä. Pariin kertaan jouduimme pelastamaan Cessin hangesta, josta se ei olisi omin voimin päässyt ylös. Päivä oli vielä lyhyt, vasta kymmenen paikkeilla oli valoisaa ja hämärä laskeutui jo iltapäivällä kello kahden seuduilla. Hiihtäminen ja lasketteleminen onnistui keinovalonkin turvin, mutta luonnonvalossa maisema on parhaimmillaan. Koirat olivat enimmäkseen sohvaperunoita, nyt ei ikkunasta voinut seurata edes liikennettä eikä ohi kävelytettäviä koiria. Jokunen poro osui sentään pihalle ja silloin kyllä haukkumista riitti. Eräänä päivänä ihmettelimme Eevin harmaata väritystä ja tarkempi tutkiskelu paljasti, että se oli käynyt tutkimassa savusaunan alustaa. Eevi pääsi illalla suihkuun, mutta seuraavana päivänä se kävi taas värjäyttämässä kauniin valkoisen kauluksensa tuhkan harmaaksi. Toppuuttelimme Eevin innokasta parvelle kiipeämistä, sillä varsinkin alastulo näytti vaaralliselta, kun liikkeet ovat jo hieman kömpelöt.

Kotiintulo on aina mukavaa, mutta matkustaminen ottaa päälle. Tupatarkastuksen ja aterian jälkeen koirat hyppäsivät lempipaikoilleen nukkumaan ja siellä ne ovat hiljaisina pysyneet. Eevillä on tänään 44. päivä meneillään ja huomisen jälkeen voi jo suunnitella röntgenkuvan ottamista. Saatamme mennä röntgeniin jo loppuviikolla ja sitten saamme tietoon melko tarkan pentujen pääluvun. Silti kaikissa pentueissa on ollut röntgenlukeman lisäksi ainakin yksi pentu enemmän. Yllättävintä oli Dixien syntyminen, sillä 5 röntgenlukeman mukaisen pennun synnyttyä, tuli vielä yksi ja niinpä asettauduimme hyvin onnistuneen pennutuksen jälkeen yölevolle. Aamulla laskin uudelleen ja uudelleen pentueen ja sain pääluvuksi 7. Cessin oli yön aikana punnertanut vielä yhden pennun ja hoitanut kaiken itse. Pentu oli joukon jatkeena tyytyväisenä imemässä nisää. Cessi on kyllä kaikin tavoin spesiaali.



Tykkylumen tuhoa

Neljä viikkoa vielä

Aamukävely räntäsateessa ei koirien mielestä ollut alkuun yhtään mukavaa, mutta kun päästiin metsäosuudelle, koettiin taas liikunnan riemua. Cessi pani vastaan tuttuun tapaansa, se olisi paljon mieluummin jäänyt aamuaterian jälkeen ruokalevolle. Vedin sitä perässäni kuin itsepäistä härkää, mutta onneksi sekin innostui hölköttämään melko reippaasti reitin vapaaosuudella. Kun käännyttiin kotiinpäin, se laittoi kolmosvaihteen päälle, ja ihmettelin että se pystyi jäykillä jaloillaan juoksemaan niin ketterästi.

Uuden vuoden aattona Cessi lisäsi temppuvalikoimaansa joulukuusen kaadon. Eräs vieraamme sanoi, että joulukuusi näyttää heiluvan, ja siinä samassa se romahti lattialle. Kuusen alta kömpi Cessin turkki vihreänä kuusenhavuista. Jos Dixie on meidän temppukoiramme, Cessi kunnostautuu pompottamalla meitä mitä ihmeellisimmillä tempauksilla

Tänä iltana lähdemme autojunalla Rovaniemelle ja sieltä ajamme vielä 130 km Kemijärven Räisälän kylään Piilopirtillemme. Koirat ovat tottuneita junamatkailijoita. Makuuvaunussa ne hyppäävät heti alapedille ja nukkuvat lähes liikkumatta siihen asti, kunnes juna pysähtyy Rovaniemellä. Ei edes konduktöörin koputus ovelle ja lippujentarkastus hetkauta niitä. Aina kun saavumme asemalaiturille, niille tulee kova hinku päästä junaan. Kerran etsiessämme omaa vaunua Cessi pääsi irti taluttimesta ja kiipesi oitis lähimpään makuuvaunuun ja hyppäsi ensimmäisen hytin alapedille. Onneksi Lappiin on luvassa leutoa säätä ja pystymme nauttimaan hiihtämisestä ja laskettelusta. Muutama vuosi sitten vietimme talvilomaa 40 pakkasasteessa ja kutsuimmekin sitä Survival-lomaksi. Auton renkaan vaihto 37-asteen pakkasessa oli myös aikamoinen suoritus. Onneksi mökkillä on lämmintä ja kaikki mukavuudet, niin että tulipalopakkasella viihtyy ainakin sisätiloissa.

Räisälässä kokee todellakin olevansa syrjäseudulla, sillä pientä kyläkauppaa lukuun ottamatta kaikki palvelut ovat 40 km:n päässä. Tietoliikenne toimii kännykän, kannetavan ja Gprs-yhteyden avulla (jos toimii?). Ostin viime kesänä uuteen puhelimeeni kaapelin ja siitä lähtien olen yrittänyt löytää ratkaisua siihen, miksi en saa Internet-sivuja auki. Pääsin kyllä gprs-verkkoon, mutta nettisivut eivät auenneet. Asiaa on selvitetty ainakin 7 asiantuntijan voimin, olen alustanut käyttöjärjestelmän, ladannut ohjelmat uudelleen ja päivittänyt ajurit. Lähin julkinen nettiyhteys on Kemijärven kirjastossa, sinnekin 40 km. No, pärjättiin sitä ennenkin ilman sähköpostia, ehkä Piilopirtillä on tarkoitus ollakin tavoittamattomissa.

Eevin odotusta on jäljellä vajaat 4 viikkoa. Otin siitä kuvan, josta voi jo päätellä että se valmistautuu äitiyteensä. Asento ja ilme on kovin alistunut, sillä se ei millään halunnut ymmärtää seiso-komentoa. Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, sen ilmeestä näkee, miten ymmällään se on komennosta.

Lupauksia ja ääniarkuusterapiaa

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille teille, jotka olette avanneet blogisivuni. Toivottavasti vuodesta tulee suotuisa ja menestyksellinen kaikin tavoin. Uuden vuoden lupauksena aion vihdoin siivota työhuoneeni ja käydä läpi paperipinot ja järjestää valokuvat. Lisäksi aion panna alulle sen kauan suunnitteilla olleen koirakirjan. Mahtavatkohan olla realistisia lupauksia?

Tammitiellä vuosi otettiin vastaan vauhdikkaasti ja perusteellisesti. Vieraat saapuivat kello 6 maissa ja poistuivat vasta aamutunneilla puoli neljältä. Koirat menivät peteihinsä jo paljon aikaisemmin, eivätkä viitsineet edes hyvästellä moisia yöunen häiritsijöitä. Oikeastaan meillä oli ohjelmalliset iltamat, joiden hauskaan ohjelmaan kaikki juhlijat antoivat panoksensa. Emäntä ja isäntä tarjosivat ruokaa ja juomaa, lisäksi leikittiin seuraleikkejä, laulettiin moniäänisesti karaokea, valettiin tinaa ja ammuttiin raketteja. Naapurusto tarjosi iloksemme erityisen komean ilotulituksen. Onneksi koiramme eivät ole paukkuarkoja, mutta silti pidimme ne sisällä paukuttelun ajan. Ei kannata turhan takia tuoda koiraa pelottavaan tilanteeseen. Oikeastaan Cessi on jonkin verran paukkuarka, mutta huonosta kuulosta on joskus hyötyäkin. Ensimmäinen staffimme Iina, joka ei ole ollenkaan sukua nykyisille koirillemme, oli tosi pahasti paukkuarka. Emme olleet huomannut sitä ennenkuin se juuri erään uuden vuoden aattona paukuttelun aikana livahti ulos ja karkasi teille tietymättömille. Oli kova pakkanen ja muutaman tunnin odottelun ja etsimisen jälkeen soitimme poliisille kysymään kadonneesta koirasta. Saimme tietää, että eräs pariskunta oli ottanut talteen Iivisniemen tiellä juoksentelevan staffin ja vienyt sen kotiinsa. Olimme onnellisia ja helpottuneita ja tietysti kiitollisia näille koiraystävällisille ihmisille. Iinan paukkuarkuus paheni iän karttuessa, mukaan tuli ukkospelko ja lopulta se pelkäsi jopa räiskiviä takkapuita. Kerran kovalla ukkosilmalla löysimme sen kylpyhuoneen ammeesta, jonne se oli paennut suojaan. Paukkuarka koira pitäisikin panna mahdollisimman äänieristettyyn, suojaiseen, jopa pimeään paikkaan. Nykyisin ääniarkuuden parantamiseen on olemassa hoitokeinoja ja lääkitystä ja Iinaakin olisimme näillä keinoin voineet ehkä auttaa. Perinteinen hoitomuoto on ollut rauhoittavan lääkkeen antaminen, mutta silloin koira on tokkurainen puolisen päivää. DAP-feromonihaihdutin tyynnyttää esitteen mukaan koiran luonnollisella tavalla, mutta sen lisäksi olisi hyvä antaa pelkoterapiaa. Enemmän tietoa löytyy esim. osoitteesta www.vetcare.fi/elainlaakareille/koiranipelkaa. Terapiaan voi käyttää myös CD-levyä "Hui kauhistus!/Sounds Scary", jonka mukana seuraa kirjanen harjoitusohjelman käytöstä. Serene-UM ravintolisä taas lisää mieltä rauhoittavan serotoniinin tuotantoa elimistössä, joka saattaa estää pelkotilojen syntymistä ja rauhoittaa koiran stressaavissa tilanteissa.

Tätä kirjoittaessani Eevi alkoi haukkua jotenkin huolestuneella äännellä vahtipaikallaan olohuoneen ikkunan ääressä. Kysyin, mikä hätänä, ja menin itse katsomaan ikkunasta. Huolestuneen haukun aiheena oli Cessi, joka oli lähtenyt omin päin kävelylle tontin vieressä olevalle kävelytielle. Taas kerran Eevi osoitti huolenpitonsa vanhasta isoäidistä.