sunnuntaina, kesäkuuta 27, 2010

Vapaamatkustaja






Juhannuskokon lieskojen hiipuessa istuimme Ängholmin kalliolla ja esitimme Pelkokerroin-näytelmää. Mika tarjosi seurueelle snake snackia eli kokkotulessa loimutettua kyytä. - Jos se rupeaa kiemurtelemaan vatsassa, puraisen sitä vielä kovempaa, Pyry uhosi.  Rouskaisin minäkin hampaiden välissä pientä lähinnä kuivatulta silakalta maistuvaa palasta, eikä pahalta tuntunut lainkaan. Riitta-äiti ei uskaltautunut lähellekään tarjoilua, mutta ei pienestä kyystä kovin monta suupalaa olisi riittänyt.

Lastasimme pahaa aavistamatta veneen täyteen juhannusvarusteita, ruokia ja juomia ja odottelimme laiturilla kun Jukka täytti polttoainesäiliön. Kömmimme viisi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa veneen hyttiin, onneksi kuitenkaan kukaan ei päättänyt istua takakannella. Heti matkan alussa Jukka ihmetteli moottorin erikoista resonanssiääntä ja kävi jopa takakannella tarkistamassa tilanteen. Eipä ollut mies kovin tarkkasilmäinen. Saaren rannassa Riitta siirtyi takakannelle kiinnittämään köysiä, mutta jähmettyi paikalleen ja huusi: - Ei! Ei kai! Ei voi olla totta, moottorin alta kurkistaa kyykäärme! Jukka loikkasi kannelle ja vahvisti näkymän todeksi. Hän sohi keksillä kyyn alas ja väitti sen pudonneen veteen. Nyt kaikki huusivat, että eivät takuulla aio uida rantavedessä. 

Iltapäivällä Jukka meni hakemaan veneestä tarvikkeita ja huomasi kyyn uiskentelevan  moottorikopan altaassa. Mika ja Jukka rakensivat kyyn pyydystysvälineet ja yrittävät noukkia sitä ylös. Se luikerteli liukkaasti vedessä, mutta joutui vihdoin kahden metsästäjän alakynnessä satimeen ja pääsi hengestään. Pyryltä ei tarvinnut kahdesti kysyä, haluaisiko hän kyyn nahan muistoksi seikkailusta. Mikan partioretkillä opitut taidot olivat hyvin tallessa, eikä kestänyt kauaa kun musta sahalaitainen nahka oli ehjänä nyljetty. Sain tehtäväksi valmistaa pienen annoksen kaurapuuroa, millä lautaan pingotettu nahka parkittiin. Seuraavana päivänä uskalsimme jo kosketella silkinpehmeää kuivaa kyyn nahkaa. Tarinan opetus kyylle oli, ettei kannata lähteä vapaamatkustajaksi Korppoon venesatamaan ankkuroituun moottoriveneeseen, sillä matkan päätepisteessä saattaa joutua näppärän partiopojan käsittelyyn.


Olimme onnekkaita sään suhteen, sillä aurinko helli meitä koko pitkän viikonlopun. Katoimme ateriat aina sille puolelle tonttia, missä oli katvetta merituulelta mutta auringon lämpöä. Yhdentoista paikkeilla aurinko laski horisonttiin hohtavana pallona ja värjäsi vähäiset pilvet vaaleanpunaisiksi hattaroiksi.

Ensimmäisinä päivinä Eevi ja Fina juoksivat rantakallioilla taukoamatta, kahlasivat rantavedessä ja hakivat Pyryn ja Annan heittämiä käpyjä ja keppejä. Fina ymmärsi oikein hyvin kun Anna huusi: - Hae päky!  Anna heittää myös pekkejä, hän piikeää, on pikeä, ottaa pokin jne.


Ihailimme miten kiltisti koirat leikkivät lasten kanssa ja miten ne seurasivat niitä herkeämättä. Fina omi Pyryn kaverikseen ja kulki sen kannoilla kuin varjo. Pyry oli otettu, kun se sai Finan tottelemaan ja tekemään pieniä temppuja.

Kotimatkalla auton takapenkillä makasi kylki kyljessä kaksi liikkumatonta koirapötkylää. Ei edes lossille ajo havahduttanut niitä, päät eivät nousseet bensa-asemalla autoa tankatessa. Tänä iltana hoidamme koirien anturoita ja jätämme metsälenkin tekemättä. Koirat taas ovat päättäneet etteivät komenna meitä lenkille, siksi kai Eevi ei ole aloittanut korvia vihlovaa lenkillekutsukonserttia.

perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Kasvi-ihmeitä, piilopässejä ja kirjallisuutta


Marin pässit majoittuivat kirjailijatalon nurkalle

Staffi-kirjaluonnos sai kunnon potkun eteenpäin viime viikonloppuna Mörönperällä Mikkelin liepeillä. Siellä kuusi toiveikasta kirjoittajaa osallistui pilottiryhmänä Mari Mörön kirjoittamiskurssille. Sain yöpyä ex-aviomies Raittilan työhuoneessa ja toivoin kovasti että nukkuessani kirjallinen ilmapiiri tunkeutuisi aivopoimuihin. Marin kurssiin sisältyi täysihoito ja perusteellinen käsikirjoituksen hionta. Tarjolla oli taattua luomuruokaa, lähes kaikki tuotteet omasta pihapiiristä. Oli maa-artisokka-nokkoskeittoa, vehnänoras-hunajamehua, omien kanojen munia ja vihanneksia. Saimme opastetun puutarhakierroksen ja ihailimme satojen kasvien kirjoa pihamaalla, juoksimme laitumella pässejä etsimässä ja jätimme talviturkin raikkaaseen järviveteen. Kurssi olisi käynyt myös nauruterapiasta, sillä käsikirjoitukset johdattelivat meidät kehittelemään aivan hulvattomia tarinoita. Sunnuntai-iltana yli 500 ajokilometrin jälkeen takki oli tyhjä ja käsikirjoituskin pääsi pöydälle lepäämään ja sulattelemaan editointivinkkejä. Jos olet kiinnostunut tietämään enemmän Mari Möröstä, kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.marimoro.fi/

Kotona Elias reippaili Finan ja Eevin kanssa juoksuttaen niitä Olarin metsäpoluilla. Eevi on rautaisessa kunnossa ja jaksaa hienosti juosta 5 kilometrin lenkkejä.  Lauantain myrsky oli vaarallisen kova ja läheltä piti, etteivät lenkkeilijät olisi litistyneet kaatuvan puun alle. Se rojahti vain metrin päähän Eliaksen autosta, eikä joukko päässyt kotiin ennen kuin paikalle saapui pelastuslaitos sahaamaan kulkuväylää auki.

Jännittävä Suomen mestaruus -agilityviikonloppu on alkamassa. Seurastamme osallistuu joukkuekilpailuun kaikki kolme säkäluokkaa ja yksilökilpailuissa on kuusi koirakkoa. Finan kanssa olemme mediajoukkueessa ja pääsemme kilpa-areenalle lauantai-iltana viimeisenä parina. Finalla on juoksu parhaimmillaan, mutta arvokisoihin saavat juoksuiset nartut myös osallistua, aina kisan viimeisinä. Jännittää olla finaalissa, mutta kun neljästä osallistujasta kolmen parhaan koirakon tulos lasketaan, toivon että meidän edellä olevat kisaajat tekevät hyvät pohjat. Silloin voisimme Finan kanssa kilpailla “kaikki tai ei mitään” periaatteella.

Vuoden tavoitteet eivät täyttyneet siltä osin, että olin havitellut saavuttavamme SM-karsintoihin tarvittavat seitsemän 0-tulosta. Stadi Gamesissä kesäkuun alussa saimme kuitenkin puhtaan radan, ja se tuntui erityisen makealta sillä areenalla.  Samoissa kisoissa Eevin tytär Iitu sai viimeisen luokkanousuun oikeuttavan tuloksen ja kisaa nyt myös 3-luokassa. Nyt meillä on Agirodussa kova kolmostiimi, Iitu, Tarmo, Lotta ja Fina. Eevi kisaa toisessa kilpailevien joukkueessa ja Heka möllijoukkueessa, joten Greenline-staffit ovat hyvin edustettuina.

Neggu kävi näytillä uusintarokotuksen merkeissä. Gina oli samaan aikaan kyläilemässä ja takapihalla siskokset yrittivät löytää yhteisen sävelen. Leikeistä ei tahtonut tulla mitään, sillä vuoden eron jälkeen ei sukulaisuussuhde ole enää tunnistettavissa.  Fina ja Eevi komentelivat Neggua melko rajuin ottein, mutta tyttö kesti kasvatuselkeet melko hyvin. Neggu on kehittynyt oikein sieväksi ja sopusuhtaiseksi. Ensimmäinen vuosi on emännän kertoman mukaan sujunut hienosti, Neggu on viisas ja hyvähermoinen staffineito.

Espoon kaupunki on ihmeellinen sekoitus urbaaneja keskuksia ja vapaata luontoa. Asumme Länsiväylän tuntumassa, mutta nyt kesän vehreydessä ei ikkunoista näy muuta kuin kasvillisuutta. Elias leikkasi äsken nurmikon ja trimmasi vielä kivetysten ja pensasten reunat. Liiankin innokkaasti, sillä sinne menivät metsämansikat, joiden marjat olivat jo lupaavasti punottamassa. Eräänä iltana sulkiessani tietokonetta, katse osui takapihalla liikkuvaan ruskeaan olioon. Metsäkauriin käyskenteli kaikessa rauhassa nurmikolla ja pysähtyi syömään lumimarjapensaan lehtiä. Hiivin kamera kädessä ulos, mutta kauris ei halunnut tulla kuvaan ja loikkasi puolitoistametrisen aidan yli naapurin pihalle.

torstaina, kesäkuuta 03, 2010

Taistoja pihamaalla

Hyökkäys pihan kutsumattomia vieraita vastaan on täydessä käynnissä. Voikukat ovat melkein nujerrettu ja jopa ilman kemiallisia taisteluaineita. Vuohenjuuri kasvaa ainakin parikymmentä senttiä päivässä, ja sen kanssa on raivoisa taistelu vielä meneillään. Voittajaa on liian aikaista veikata, sillä sitkeä kasvi ei vähästä lannistu. Kiskon varsia paksut puutarhahanskat kädessä, Elias käyttää viikatetta ja toivomme että sallitut kasvit ehtisivät kasvussa edelle ja tyrehdyttäisi sitkeät tunkeilijat. Merkkejä on jo seuraavaan ottelukumppanin ilmaantumisesta. Sen leviämiseen olemme itse syypäitä, sillä vuosia sitten toimme muutaman taimen tuliaisena tuttavan mökiltä. Pihalla oli silloin vielä aukkoja, joihon ajattelimme tuon sievän valkokukkaisen köynnöskasvin tuovan täydennystä. Nyt kasvi terrorisoi pensaita ja istutuksia ympäri pihaa, tukahduttaa ne tiukalla kuristusotteella.

Kesäistä koiraonnea on, että ulko-ovi on päivät pitkät auki ja Eevi ja Fina saavat kulkea mielin määrin ulos ja sisään. Kun aurinko porottaa liian kuumasti, ne palaavat sisätiloihin ja heittäytyvät pötkölleen viileälle lattialle. Lempipaikka ulkona on portaiden yläpää, josta on mainio näköala tielle ja sillalle. Eevin voi huoletta jättää ulos vaikka portit olisivat auki, mutta Finaan en vielä oikein luota. Tänään tosin koirat saivat runsaat kiitokset, kun malttoivat pysyä aloillaan vaikka aidan viertä kulki kaksi räksyttävää villakoiraa. Mahtoiko räksyjen omistaja kulkea aidan takana sydän syrjällään peläten portailla istuvien staffien hyökkäystä avoimista porteista.

 Tarkkailijat

Naapurin Matti toi syksyllä hirvenmetsästyksen aikoihin koirille puhdistetun hirven sääriluun. Aarre on tallessa ulkovarastossa, mutta joka päivä se nostetaan hetkeksi pihanurmikolle järsittäväksi. Koirilla on luunkaluamisvuorot, joita noudatetaan säntillisesti. Silmä kovana kuitenkin tarkkaillaan lähietäisyydellä, jospa toinen luovuttaisi vuoron yllättäen. Työ käy näköjään voimille, sillä koira saattaa lopettaa kaluamisen vapaaehtoisesti ja palata sisään. Kun eilen vein luun Eevin jäljiltä talteen, Fina kyykistyi merkkaamaan sen paikan nurmikolla. Minä saan luun seuraavaksi, se ilmoitti.


 Tarkkailija