perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Kasvi-ihmeitä, piilopässejä ja kirjallisuutta


Marin pässit majoittuivat kirjailijatalon nurkalle

Staffi-kirjaluonnos sai kunnon potkun eteenpäin viime viikonloppuna Mörönperällä Mikkelin liepeillä. Siellä kuusi toiveikasta kirjoittajaa osallistui pilottiryhmänä Mari Mörön kirjoittamiskurssille. Sain yöpyä ex-aviomies Raittilan työhuoneessa ja toivoin kovasti että nukkuessani kirjallinen ilmapiiri tunkeutuisi aivopoimuihin. Marin kurssiin sisältyi täysihoito ja perusteellinen käsikirjoituksen hionta. Tarjolla oli taattua luomuruokaa, lähes kaikki tuotteet omasta pihapiiristä. Oli maa-artisokka-nokkoskeittoa, vehnänoras-hunajamehua, omien kanojen munia ja vihanneksia. Saimme opastetun puutarhakierroksen ja ihailimme satojen kasvien kirjoa pihamaalla, juoksimme laitumella pässejä etsimässä ja jätimme talviturkin raikkaaseen järviveteen. Kurssi olisi käynyt myös nauruterapiasta, sillä käsikirjoitukset johdattelivat meidät kehittelemään aivan hulvattomia tarinoita. Sunnuntai-iltana yli 500 ajokilometrin jälkeen takki oli tyhjä ja käsikirjoituskin pääsi pöydälle lepäämään ja sulattelemaan editointivinkkejä. Jos olet kiinnostunut tietämään enemmän Mari Möröstä, kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.marimoro.fi/

Kotona Elias reippaili Finan ja Eevin kanssa juoksuttaen niitä Olarin metsäpoluilla. Eevi on rautaisessa kunnossa ja jaksaa hienosti juosta 5 kilometrin lenkkejä.  Lauantain myrsky oli vaarallisen kova ja läheltä piti, etteivät lenkkeilijät olisi litistyneet kaatuvan puun alle. Se rojahti vain metrin päähän Eliaksen autosta, eikä joukko päässyt kotiin ennen kuin paikalle saapui pelastuslaitos sahaamaan kulkuväylää auki.

Jännittävä Suomen mestaruus -agilityviikonloppu on alkamassa. Seurastamme osallistuu joukkuekilpailuun kaikki kolme säkäluokkaa ja yksilökilpailuissa on kuusi koirakkoa. Finan kanssa olemme mediajoukkueessa ja pääsemme kilpa-areenalle lauantai-iltana viimeisenä parina. Finalla on juoksu parhaimmillaan, mutta arvokisoihin saavat juoksuiset nartut myös osallistua, aina kisan viimeisinä. Jännittää olla finaalissa, mutta kun neljästä osallistujasta kolmen parhaan koirakon tulos lasketaan, toivon että meidän edellä olevat kisaajat tekevät hyvät pohjat. Silloin voisimme Finan kanssa kilpailla “kaikki tai ei mitään” periaatteella.

Vuoden tavoitteet eivät täyttyneet siltä osin, että olin havitellut saavuttavamme SM-karsintoihin tarvittavat seitsemän 0-tulosta. Stadi Gamesissä kesäkuun alussa saimme kuitenkin puhtaan radan, ja se tuntui erityisen makealta sillä areenalla.  Samoissa kisoissa Eevin tytär Iitu sai viimeisen luokkanousuun oikeuttavan tuloksen ja kisaa nyt myös 3-luokassa. Nyt meillä on Agirodussa kova kolmostiimi, Iitu, Tarmo, Lotta ja Fina. Eevi kisaa toisessa kilpailevien joukkueessa ja Heka möllijoukkueessa, joten Greenline-staffit ovat hyvin edustettuina.

Neggu kävi näytillä uusintarokotuksen merkeissä. Gina oli samaan aikaan kyläilemässä ja takapihalla siskokset yrittivät löytää yhteisen sävelen. Leikeistä ei tahtonut tulla mitään, sillä vuoden eron jälkeen ei sukulaisuussuhde ole enää tunnistettavissa.  Fina ja Eevi komentelivat Neggua melko rajuin ottein, mutta tyttö kesti kasvatuselkeet melko hyvin. Neggu on kehittynyt oikein sieväksi ja sopusuhtaiseksi. Ensimmäinen vuosi on emännän kertoman mukaan sujunut hienosti, Neggu on viisas ja hyvähermoinen staffineito.

Espoon kaupunki on ihmeellinen sekoitus urbaaneja keskuksia ja vapaata luontoa. Asumme Länsiväylän tuntumassa, mutta nyt kesän vehreydessä ei ikkunoista näy muuta kuin kasvillisuutta. Elias leikkasi äsken nurmikon ja trimmasi vielä kivetysten ja pensasten reunat. Liiankin innokkaasti, sillä sinne menivät metsämansikat, joiden marjat olivat jo lupaavasti punottamassa. Eräänä iltana sulkiessani tietokonetta, katse osui takapihalla liikkuvaan ruskeaan olioon. Metsäkauriin käyskenteli kaikessa rauhassa nurmikolla ja pysähtyi syömään lumimarjapensaan lehtiä. Hiivin kamera kädessä ulos, mutta kauris ei halunnut tulla kuvaan ja loikkasi puolitoistametrisen aidan yli naapurin pihalle.

Ei kommentteja: