sunnuntaina, helmikuuta 28, 2021

Keväisiä mietteitä

Aurinkoläikät
Miksi kaveri on päässyt kävelylle


Ehdin ottaa sukset esille ja kokeilla hiihtoa, ennen suojakelejä. Kyllä hiihtotaito oli tallella, mutta vammautuneella oikealla kädellä en ollenkaan pystynyt käyttämään sauvaa. Onneksi latu oli hyvä, pito mainio eikä suuria mäkiä ollut matkalla, ja niin viiden kilometrin lenkki onnistui yksikätisellä sauvatyöskentelyllä. Seuraavat hiihtoretket tehdään sitten Räisälässä, Kemijärven jäällä maaliskuun puolessa välissä. Suuri unelma ja onni olisi, jos Räisälään olisi muodostunut siihen mennessä hankikanto, silloin voisi sukset suunnata minne nenä osoittaa. Hedy ja Isla ihmettelivät tänä aamuna oman pihan hankikantoa. Siellä missä ennen piti koko ajan varoa tassun humpsahtamista kinoksen läpi, pystyi nyt tassuttelemaan normaalisti. 


Hankikantoa ihmetellään 

Riston perheen Gina täyttää huomenna 12 vuotta, mutta ikää tuskin huomaa muusta kuin harmaantuneista kuonosta  ja tassuista. Heka-veli ja Neggu-sisko ovat myös hyväkuntoisia senioristaffeja. Pentueen muut jäsenet: Haba, Remu, Saga ja Alma ovat lähteneet jo sateenkaarisillalle. Vanhimmaksi elänyt staffini oli Eevi, joka väsyi elämään hieman ennen 16-vuotispäiväänsä. Viime syksynä lähti Hannan Iitu yli 16-vuotiaana. Nämä tervaskannot ovat kuitenkin harvinaisuuksia, staffin keskimääräinen elinikä on varmaan 13 vuoden paikkeilla. Ginan hyvän kunnon takeina on ehkä erittäin aktiivinen elämä, se on urheillut agilitykentällä, juossut viikottain emäntänsä kanssa 10 kilometrin lenkkejä ja ollut mukana perheen monissa aktiviteeteissa. Se on syönyt perusnappuloita koko ikänstä, ei ole saanut lisäravinteita, ei hierontaa eikä muita käsittelyitä. Olisikohan saunomisella vaikutuksensa, se saunoo edelleen isäntäväen kanssa melkein päivittäin.


Kolme sukupolvea, Gina, Hedy ja Jade


Omassa elämässäni on nyt tyhjiö, sillä yli vuoden työstämäni elämäkerta-käsikirjoitus on lähtenyt painoon. Uusia ideoita jo kehittyy mielessä, mutta toistaiseksi ne saavat jäädä ideointiasteelle. Kyllä rästitöitä olisi ihan tarpeeksi, mutta esim liesituulettimen pesu tai kaappien siivoaminen ei sytytä.



 

"Nils Inkovaaran (1907–1986) elämäkerta on karjalaispojan matka Säkkijärveltä Suomen lammastalouden merkkihenkilöksi. Se on myös kunnianosoitus suomenlammasta tunnetuksi tehneelle miehelle....."

Kirja on jo ennakkomyynnissä kustantajan verkkokaupassa: stresa.fi