Mäkärävaara

Kesäsää antoi jo lupauksen ja helli meitä vajaan viikon auringolla ja tyvenellä. Puolenyön maissa aurinko helotti vielä vaarojen ja yllä kielsi menemästä nukkumaan, vaikka sisäinen kello vihjaisi toista. Yritin taas kerran kuvata maisemia, mutta kamera ei koskaan pysty toistamaan auringonlaskun kauneutta. Iso järven selkä on ollut kuin peili, mutta tuuleton sää on antanut hyttysille mahdollisuuden mellastaa pihamaalla. Eevillä on ollut kovasti hommia, se on väsymättä istunut pihalla napsimassa hyttysiä. Maanantaina käydessämme Rovaniemellä jouduimme jo puolessa matkassa puhdistamaan auton tuulilasin. Auto oli ruskeana hyönteiskuorrutuksesta, moista en ole koskaan ennen nähnyt. Kun torstaina osallistuimme Kemijärven urheilijoiden kuntorasteille, pieniä ötököitä pörräsi mustanaan ympärillä. Ne olivatkin mäkäröitä, salakavalia hyökkääjiä, joiden pistos ei tunnu, mutta purema kutiaa makeasti myöhemmin. Pitkähihaiset ja –lahkeiset vaatteet kuitenkin suojasivat kohtuullisesti ja seuraavana päivänä löytyi kropasta vain muutamia kutiavia näppylöitä.

Poroemo vasan kanssa on ottanut tavaksi kuljeksia tontin viereisellä tiellä. Se on rohkea ja utelias eikä säntää pakolaukkaan, vaikka Eevi ja Fina uteliaasti haukahdellen tulevat katsomaan. Fina uskaltautuu melko lähelle poroa, mutta kun se painaa päänsä alas ja ottaa askeleen, Finan saa käpälät alleen ja tulee turvaan mökin kuistille. Se on kuitenkin osoittanut olevansa ”porovarma”, ajovietti ei herää, vaikka eläin pinkaisee juoksuun. Vieläkin muistelen kauhulla niitä pitkiä tunteja, kun sydän syrjällä odottelimme Cessiä tai Cindyä palaavaksi kotiin porojahdista jängällä. Kerran Cindy jopa hyppäsi avonaisesta auton ikkunasta tielle ja säntäsi porojen perään.

POROVAARA

Nämä liikennemerkit täällä Kemijärven perukoilla on otettava nyt todesta, sillä porot poukkoilevat tienpenkereiltä autojen eteen holtittomasti odottaen että autoilijat jarruttavat, hidastavat tai väistävät niitä. Erityisesti vaatimet vasojen kanssa viihtyvät tienpenkkojen reheviä kasvustoja nyhtäen. Tänä aamuna pääsin todistamaan Finan ja poron tutustumiselkeitä. Fina lähti houkkana juoksemaan huomattuaan että tontin aidan takana olevalla tiellä käyskenteli poro. Minä tietenkin huutelin kieltoja, mutta kuuroille korville. Poro ei lähtenytkään karkuun vaan pysähtyi aivan kuin uteliaisuuttaan tutkailemaan, mikä pieni musta olio sen jalkojen juuressa mekasti. Fina rauhoittui ja alkoi heiluttaa häntäänsä, ehdotti aivan ilmeisesti leikillistä seurustelua. Aikansa siinä seisottuaan, poro otti muutaman askeleen Finaa kohti ja silloin urhea porokoira sai jalat alleen ja juoksi luokseni. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja Fina lähti uudelle tutustumisyritykselle. Taas seisottiin ja pällisteltiin eikä tiedetty, mitä pitäisi tehdä. Poro taisi kyllästyä ja lähti juoksemaan pää tanassa Finaa kohti, jonka urheus petti siinä silmänräpäyksessä. Se pinkoi mökin kuistille sellaisella vauhdilla, että näytti kuin sillä olisi ollut vain yksi jalkapari. Poro lähti lönkyttelemään jängälle ilmeisen tyytyväisenä kun sai ajettua herhiläisen matkoihinsa. Manasin ettei ollut edes kännykkää kuvan ottoa varten, mutta sainhan ainakin seurata kutkuttavan jännittävää näytelmää. Erinomainen asia on, ettei Finalla näytä olevan metsästysviettiä, vain uteliaisuus ajaa sen tutkimaan uusia ilmiöitä.

Täällä Kemijärven rantamilla koirilla on taas aivan omat puuhansa. Eevi istuu tuntikaudet mökin edustalla ja napsii hyttysiä. Meillä on aivan oma luomuhyttyspyydys. Hyttysiä riittää nyt kun sää on lämmennyt ja tuuli lähes vaiennut. Lisäksi viime viikon sateet ovat luoneet otolliset olosuhteet hyttysten lisääntymiselle. Finan askareet ovat poroharrastuksen lisäksi vimmattu kivien kaivaminen. Niitäkin riittää loputtomiin tontin saroilla. Olen alkanut kerätä uutta kivikokoelmaa Finan löydöistä.

Koirien uusin kiinnostuksen kohde on tuore työmaa mökin takana, minne tänä iltapäivänä asennettiin jätevesijärjestelmä. Kaivauksissa löytyi mehevää savea, multaa ja vanhan saostuskaivon viemärintuoksuisia jäänteitä. Sinne molemmat koirat säntäävät omiin kaivuhommiinsa heti kun silmämme välttävät.

Finan juoksu alkoi eilen, paljon aikaisemmin kuin olin laskelmoinut. Nyt menee astutusaikataulu taas uusiksi, sillä tästä juoksusta en ehdi hoitaa astutusta. Jos seuraava juoksu on n. 5 kuukauden kuluttua, olisi astutus vasta joulun maissa ja mahdolliset pennut maailmassa helmikuun lopulla.

 

Luomuhyttyspyydys

Ciao!

Italiassa oli ihanaa, mutta niin on Suomen raikkaassa kesässäkin. Sade on raikasta, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja pihamaan kasvit rehoittavat röyhkeän vihreinä ja kukkivina. Viiko Ligurian rannikolla perheen kanssa oli rikas ja rakas, se antoi kaikkea mitä odotimmekin; rantaelämää, liikuntaa, makuelämyksiä ja vähän kulttuuriakin.

Hiki virtasi patikointiretkillä Cinque Terran jyrkillä rinteillä, sillä aurinko hehkui täydeltä taivaalta yli 30 asteen helteessä. Varmasti muistelen sitä lämpöä kaiholla sitten kun Suomen loskainen talvi tympäisee. Eipä silti, olisi siellä voinut käydä huonostikin, kun jyrkänteen reunalla tartuin oksaan, joka olikin orjantappura, horjahdin ja putosin kolmisen metriä. Jäin ylösalaisin liaanin varaan mutta sain kiepsautettua itseni oikein päin ja liuttua alas tasaiselle maalle. Matkamuistoksi sain melkoiset mustelmat ja naarmut. Toisenlaisen merkin käsivarteeni sain snorklausretkellä, missä törmäsin medusaan. Aivan kuin ampiainen olisi pistänyt veden alla, hirveä polte ja kirvely, mutta onneksi olio ei ollut pahasti myrkyllinen. En ole aikaisemmin kokeillut snorklausta, jopa vähän arastellut sukeltamista, mutta ei se hassumpaa ollut. Merivettä tuli välillä hörpätyksi, mutta uskoisin että tekniikka paranisi jos lajia harrastaisi enemmän. Suomen kylmillä vesillä snorklaus ei tosin tunnut houkuttelevalta.

Koirat olivat Riitta Grönbergin "täysihoitolassa" Kirkkonummella ja viihtyivät taas mainiosti omassa hienossa asunnossaan. Pihalla vahti kaukaasian paimenkoira ja naapurihuoneessa mekastivat toyterrierit, siinä riitti tytöillä ihmettelemistä. Kotiin palattuamme alkoi melkoinen tuuletus ja yöllä sängyssä oli kovin ahdasta kun molemmat änkesivät kiinni kylkeen nukkumaan. Fina purki tänään matkakassia ja söi siinä ohessa Canofite-pullon, joka oli pakattu Eevin tassutulehduksen varalle. Entäpä jos viikonlopun Agirodussa on dopingtesti ja Finalta löytyisi jäämiä antibiootista?

Laukut on purettu ja vaatteet pesty ja huomenna kerään kamppeet Kemijärven matkaa varten. Tällä menolla kesä taitaa sujahtaa ohi vauhdilla, mutta Piilopirtillä osaan hiljentyä nauttimaan valosta ja hiljaisuudesta. Mukaan otettavien kirjojen pino on varmaan liian optimistinen, mutta haaveilen pitkistä lukutuokioista riippukeinussa. Sääskistäkään ei pitäisi olla vaivaa, sillä naapurin Airi soitti tänään ja sanoi ettei niitä ole paljonkaan näkynyt.

tilasin KuukausiData-palvelun kännykkääni ja yritän surfata sillä netissä. Talonvahdiksi jää Mika, joka palasi Italian kautta Canarialta.