Juuri nyt pentulaatikossa on hiljaista, kaikki viisi pötkylää nukkuu kasassa aamuaterioinnin jälkeen. Ajoittain kuuluu vingahdus, jopa haukahdus, kun joku näkee unta emon nisästä. Joku haukottelee, toinen venyttelee, kolmas lupsuttaa unissaan. Pennuilla on ikää 12 vuorokautta ja jokainen päivä on iso askel kehityksessä. . Eilen aukesivat yhden tytön silmät, tänään toisen pojan. Huomenna varmaan jo kaikki näkevät uuden ihmeellisen maailman. Jalat kantavat jo melko hyvin, liikkuminen on vikkelää ryömimisen ja juoksun sekoitusta. Isla on rauhallinen mamma, antaa pienten imeä mahansa täyteen, mutta sitten se siirtyy muiden koirien ja ihmisten seuraan. Aluksi olin huolissani, ettei se syötä pentuja tarpeeksi, mutta vaaka kertoo toista. Kaikkien paino on jo kaksinkertaistunut.
Isla on myös hyvä synnyttäjä. Avustajilla oli kiire ottaa vastaan pennut, kun se putkautti niitä maailmaan lähes puolen tunnin välein. Islan vyötäröympäryksen laajuuden perusteella oletin, että pentuja olisi tullut jopa kahdeksan, mutta röntgen näytti vain kuusi sikiötä. Kaikki pennut olivat syntyessään elinvoimaisia ja alkoivat heti imeä, mutta silti suureksi suruksi yksi tyttöpentu menehtyi yöllä. Valvoin pentulaatikon vierellä, mutta kun hetkeksi nukahdin, sillä välin pentu oli muuttunut elottomaksi. Ehkä luonto määräsi näin, pennulla ei ehkä ollut elinmahdollisuuksia. Nyt olen seurannut herkeämättä muiden pentujen kehitystä ja lähes kahden viikon ikäisinä uskaltaa uskoa, että ne ovat selvinneet elämän alkuriskeistä. Olen kuitenkin nöyrä, ja uskon että hyvästä hoidosta huolimatta luonto päättää pentujen elinkelpoisuudesta.
