sunnuntaina, huhtikuuta 26, 2020

Hiljaista myrskyn edellä

Talossa on aivan hiljaista, vaikka täällä on ihmisten lisäksi kaksi aikuista staffia ja seitsemän lähes neljäviikkoista pentua. Ihmiset ovat nauttineet kevään ensimmäisen grilliaterian ja koirat kulhollisen nappuloita. Kaikki ovat tyytyväisiä. Pennut ovat tosin saaneet välipalaksi huikan maitoa Islan nisistä, ja nyt on päivänokosten aika. Kurkistin juuri pentuhuoneeseen, ja siellä tuhistaan monimuotoisessa röykkiössä. Joku pennuista röhnöttää selällään, toinen roikkuu pää alaspäin kaverin selässä, kolmas nukkuu istuallaan pää pentulaatikon reunaan tukien. Mikään kamera ei kunnolla pysty ikuistamaan näitä nukkumisasentoja .

Pennut ovat saaneet kaksi kertaa vuorokaudessa liotettuja nappuloita, seassa hieman jauhelihaa ja Baby-maitoa. Ruokakupit tyhjenevät vauhdilla, mutta ruokailutavoissa on vielä korjaamisen varaa. Isla on jo selvästi alkanut vieroittamaan pentuja, se käy pikaisesti tarjoamassa maitoa, mutta ei anna pentujen lupsuttaa turhan kauan. Hedy on saanut käydä pentulaatikon reunalla, mutta nyt se on jo tajunnut, että siellä onkin pieniä koiria, jotka voivat näykkiä sitä neulahampaillaan. Tosiaan pentujen hampaat ovat puhjenneet, ja kurkistin jokaisen suuhun tarkistamaan purennan. Kaikkien purenta on hyvä tällä hetkellä, mutta vielä on pitkä matka siihen, että voidaan sanoa koko hammaskaluston olevan kohdillaan. Pysyvät hampaat tulevat vasta viiden kuukauden iässä, mutta siihen mennessä täytyy olla tarkkana ja katsoa, että hampaiden vaihto sujuu oikein ja ajallaan.

Kunhan kelit lämpenevät, rakennan pihanurmelle aitauksen ja pentuset saavat totuttautua ulkoilmaan. Kevät on paras aika pentujen kasvattamiselle, ne saavat purkaa energiaa ulkona, oppivat aikaisemmin sisäsiistiksi ja tottuvat ääniin ja erilaisiin luonnon ilmiöihin.

Henrik ja Aleksandra asentavat koiraporttia
Kasassa 


Nappulat lentävät suihin 




sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2020

Huoleton staffimamma

Miten pentutalossa voikaan olla näin rauhallista? Muistelen näitä päiviä sitten parin viikon päästä, kun pennut vilistävät laatikossa, yrittävät tulla laidan yli, huutavat ruokaa ja kakkaavat sinne sun tänne. Islalta tulee ilmeisen paljon ja ravitsevaa maitoa, sillä pennut ovat tuplanneet painonsa ja nukkuvat syöttöjen välillä rauhallisesti. Olen jopa hieman huolestunut siitä, että Isla viihtyy meidän kanssamme enemmän kuin pentujen luona. Hedy käy kurkkaamassa laatikon reunalla, nuuhkaisee tai nuolaisee pentuja. Siitä on varmaan paljon apua, sitten kun tarvitaan leikittäjää.

Eilen leikkasin kaikkien kynnet, yhteensä 28 pientä terävää uloketta. Pennun jalassa on kyllä viisi kynttä, mutta se viides on takaosassa anturassa. Tarkkana sai olla, etteivät sakset osuneet pieneen tassuun. Tänään ovat silmät auenneet melkein kokonaan ja nyt pennut alkavat saada pienen staffin ilmeen. Ylihuomenna aloitan loishäädön eli jokainen pentu saa suuhunsa nokareen Canex-tahnaa. Madotus toistuu joka toinen viikko, kunnes pentu on 12-viikkoinen.

Silmät sirrillään

Hedy hoitaa
Kaverihali

Raitatyttö erottuu helposti

Veli ja siskot

lauantaina, huhtikuuta 04, 2020

Vikinää ja pennun tuoksua

Islan 62. tiineyspäivä oli kääntymässä iltaan, ja olimme jo hieman kärsimättömiä, kun synnytys ei näyttänyt alkavan. Tosin Isla oli kovin väsynyt ja läähätti välillä, pieniä vihjeitä siitä, että muutosta oli odotettavissa. Kello 22 aikoihin, kun se makasi sänkyni jalkopäässä, huomasin vaimeita ponnistusliikkeitä. Kaappasin Islan syliin ja vein pentulaatikkoon, en halunnut että se synnyttää sänkyyni. Elias ei uskonut, että vähään aikaan tapahtuisi mitään. Istuin pentuhuoneen tuolilla ja odotin Islan ryhtyvän töihin. Se petasi vimmoissaan pentulaatikon patjaa ja huopia. Kohdun avautumisvaiheeseen kuuluu juuri hermostunut petaaminen ja pyöriminen. Puolen yön aikoihin supistukset alkoivat voimistua ja myös Elias tuli synnytysavustajaksi. 

Kello 00.30 syntyi ensimmäinen poika, brindle valkoisin merkein. Kuivasin pennun, annoin Islan nuolla sen ja laitoin sen nisälle. Imemisreflekti oli hämmästyttävä, pentu alkoi äänekkäästi lupsuttaen imeä nisää. On tärkeää että pentu saa heti imeä hetken ja sen jälkeen emo voi jatkaa putsaamista. Kun alkutoimet oli hoidettu, Isla työnsi maailmaan jo toisen pennun, tällä kertaa raitaisen ison tytön. Nämä vaiheet vuorottelivat puolen tunnin välein; pentu nisälle, seuraavan syntyminen kunnes viisi pentua oli maailmassa kello 3.00. Saldo oli siinä vaiheessa kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Röntgenin mukaan kaksi pentua olisi vielä tulossa, mutta Isla otti aikalisän. Elias meni nukkumaan ja pyysi herättämään, itse torkuin tuolilla Islan vieressä. Puoli viiden maissa syntyi neljäs tyttö ja sitten vielä pentueen viimeinen tyttö. Synnytys oli sujunut hyvin, ilman kommelluksia, pennut olivat virkeitä ja vahvoja ja Isla rauhallinen. Laitoin itselleni pedin pentulaatikon viereen ja nukuin pari tuntia. Seuraava päivä vahvisti, että Isla hoitaa pentujaan huolella ja varovaisesti. Kaikki pennut painoivat yli 300 grammaa syntyessään, mikä takaa sen että ne jaksavat imeä ja ovat rauhallisia. Joskus on pentueessa ollut jopa 170 g painava tyttö ja sitä syötin tuttipullolla joka toinen tunti, koska se ei jaksanut imeä nisää. Se tyttö on nyt 11-vuotias ja saman kokoinen kuin sisarukset. 
Poika 1
Tyttö 1


Tyttö 2

Tyttö 3

Poika 2

Tyttö 4

Tyttö 5


Ruokalevolla
Hedy on kovin utelias ja haluaisi hoitaa pentuja. Jos hiemankin silmä välttää tai ovi on raollaan, löydän sen pentulaatikosta. Isla on nöyrä ja antaisi Hedyn tulla mukaan, mutta yritän pitää sitä poissa kunnes pennut ovat kunnolla jaloillaan. 


Isla on tauolla
Saimme vihdoin web-kameran ja striimauksen toimimaan ja näin tarjoamme etäyhteyden pentujen tuleville omistajille ja muille kiinnostuneille. Pidämme kameran  auki n. kello 8.00-22.00. Osoite on  https://youtu.be/7bcbDbFShzA