lauantaina, toukokuuta 26, 2012

Iloinen tapaaminen

Remu haluaisi kaveerata mamin ja mummin kanssa

Melkein onnistunut poseerauskuva

Vastaanotolle varattiin aika staffille uusintarokotuksia varten. Koska omistajan nimi ei tuntunut tutulta, olin utelias näkemään millainen staffi olisi ja miltä kasvattajalta se olisi hankittu.

Tällainen keskustelu käytiin pihamaalla
-         Oi miten komea staffipoika.
-         Tämä on Remu.
-         Finan poika on myös nimeltään Remu.
-         Tämä on juuri Finan poika
-     Ihanko totta! Ihanaa nähdä Remu!

En ollut kuullut Remusta mitään sen jälkeen kun joku oli kertonut, että sille oli viime syksynä Apula-lemmikkipalstalla etsitty uutta kotia. Olin monesti miettynyt Remun kohtaloa, onko sillä hyvä koti ja ymmärtäväiset omistajat. Jälleennäkeminen oli riemukas, sillä Remu näytti hyvinvoivalta ja komealta, se käyttäytyi mallikelpoisesti ja tuntui olevan uuden kodin keskipiste. Äiti-Fina ja mummu-Eevi eivät sen sijaan käyttäytyneet hyvin, ne torjuivat ärhäkkäästi pojan lähentelyt. Ehkä välit joskus lämpenevät, sillä varmaan tapaamme useamminkin, kun Remu asuu naapurikunnassa Kirkkonummella.

Gina valmistautuu äitiyteen, eikä enää hyppele kauriin lailla huonekaluille. Sen ruokavalio on vaihdettu odottavan nartun erikoisruoaksi. Madotus on suositusten mukaan aloitettu tiineyden 42. päivänä. Vatsa on pyöristynyt jo näkyvästi, mutta seuraavien kahden viikon aikana se kasvaa varmaan valtavaksi. Synnytys voi alkaa 58. päivänä astutuksesta eli sunnuntaina 10.6., mutta muut narttumme ovat penikoineet noin 61. päivän paikkeilla. Oletan siis että H-hetki on keskiviikkona 13.6. Jännittämistä riittää vielä pentujen sukupuolesta, sillä ainakin kaksi narttua on tilauksessa. Kuulin juuri että tuttavan cairnterrieri oli penikoinut ja saanut viisi urospentua.


Arvatkaa, mitä mulla on masussa

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Tiineenä


Noin neljän viikon kuluttua pentulaatikossa toivottavasti tuhisee ainakin neljä pikkustaffia. Jännitys Ginan tiineydestä laukesi tänään kun ultrassa todettiin ainakin kolme hyvän kokoista sikiötä. Todennäköistä on, että sikiöitä on enemmän, sillä tässä tiineyden vaiheessa ultralla ei välttämättä pääse näkemään kaikkia, osa niistä saattaa olla toistensa peitossa. Kyllähän merkit tiineydestä olivat olleet jo ilmeiset, mutta silti kasvattajaa jännitti. Sunnuntaina äitienpäivälounaalla Riston ja Sarin luona Gina näytti jo kovin tiineeltä, sen nisät olivat kasvaneet, vatsalinja suoristunut ja ruokahalu kadonnut. Totesimme, että jos koiralle ei maistu possukorva eikä jäätelö, se joko potee raskauspahoinvointia tai on sairas. Nauttiessamme lounaspöydän antimista Gina istui omassa nojatuolissaan korvat pään taakse vedettynä, silmät suurina ja suupielet alhalla. Se oli jo omaksunut äitiyden roolin, oli vakavoitunut tulevasta vastuusta.

Ultrauksen jälkeen vein Ginan vielä kotiin Laaksolahteen, mutta synnytyksen aikoihin se siirtyy meidän hoitoomme. Kerroin Finalle, että siitä tulee nyt isoäiti ja Eeville että neljättä polvea odotellaan. Ne eivät reagoineet uutiseen vielä mitenkään. Pentujen syntymisen aikoihin pitää kuitenkin miettiä, miten omat koirat suhtautuvat synnyttäjään ja pentuihin. Ehkä joku koirista siirtyy siksi ajaksi Riston perheen hoiviin.