Kohti uutta

Isla ja Hedy toivottavat lukijoille Iloista Joulua ja 

Toimeliasta Vuotta 2020

Tänään olen "onnellinen" uuden polvinivelen omistaja. Viisi viikkoa leikkauksesta on kulunut ja kävelen jo lähes ontumatta. Verrattuna aikaan ennen uutta polvea, askel on nyt kivuton, mutta polvinivelen taipuvuudessa on vielä paljon parannettavaa. Ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen olivat melko tuskaisia, mutta päivä päivältä kipu helpotti ja odotan malttamattomana aikaa, kun saan kulkea metsäpolulla ja portaissa muistamatta edes polviniveltä. Jumppaan ahkerasti ja käyn vesifysioterapiassa pari kertaa viikossa. Koirien suhteen olin aluksi hieman varuillani, varsinkin kun sairaalassa varoitettiin tulehduksesta ja korostettiin puhtauden merkitystä. Eiväthän koirat pysyneet poissa sängystä, mutta puin pitkälahkeisen pyjaman jalan suojaksi ja kielsin tiukasti nuuhkimiset ja nuolemiset. Hedy ilmeisesti järkyttyi niin kovasti sairaalan hajuja ja operoitua jalkaani, että se ripuloi ensimmäisenä yönä.  Hedy myös vartioi minua sängyssä, eikä tahtonut päästää Islaa lähelle. Tilanne normalisoitui aika nopeasti ja nyt ne saavat taas hyppiä ja peuhata vieressäni entiseen tyyliin.

Vihdoin agilitytreenit. Isla odottaa vuoroaan

Heti kun pystyin ajamaan autoa (n. 3 viikkoa leikkauksesta) lähdin Islan kanssa treeneihin. En aluksi tietenkään voinut muuta kuin konkata joitain askelia, mutta kouluttaja Niinun avustuksella harjoiteltiin Islan irtoamista ja itsenäistä työskentelyä. Aluksi Isla ihmetteli kun en lähtenyt mukaan ja kääntyi kysymään, mutta se huomasi pian treenin tarkoituksen. Nyt parin kerran jälkeen se suorittaa rataa itsenäisesti ja varmaan pian voin vain seisoa keskellä kenttää ja antaa ohjeita.

Metsälenkillä piiitkästä aikaa

On ollut hyvä huomata, miten aivan tavalliset asiat eivät ole enää tavallisia, kun kropan jokin kohta sanoo stopin. Kiitollisuus kumpuaa myös siitä, että pääsee metsäpolulle omin jaloin. Tiedän jo nyt uuden vuoden toiveeni: terveys ja positiivisuus ovat elämän tärkeimpiä rakennuspalikoita.






Tassunjälkiä -kirjani on saanut hyvän vastaanoton. Myös Yliopiston eläinsairaalassa luetaan sitä, ja toivon että kirjan mukana myös staffi rotuna saa positiivista mainetta. Tänään ilmestyneessä Eläinlääkärilehdessä kirjaa arvioidaan Sofi Oksasen Koirapuiston rinnalla. Vaikka kirjoilla sinänsä ei ole mitään yhteistä, molemmat saavat ajattelemaan elämän monia puolia, kevyitä ja raskaita. Arvioija myös suosittelee kirjaa "sellaisille ihmisille, jotka eivät pidä koirista (onko heitä?). Se on silmiä avaava kaikessa hulluudessaan ".

Lukijoiden kommentteja: "Niin totta! Kirja tempaisi mukaansa, tuttuja juttuja ja tilanteita nousi mieleen ja voin vain aavistaa nuo tuntemuksen pennun puolesta...."

Tummia ja vaaleita värejä

Viime blogissa VIISI KUUKAUTTA sitten oli kevään odotusta ja pää täynnä suunnitelmia. Tänään katsoessani taaksepäin olen kiitollinen kaikesta, vaikka ajanjaksoon sisältyy niin paljon ahdistusta ja huolta.

Iloa kevääseen ja alkukesään toi uudistettu piha. Se on kuin talon uusi huone, joka houkutteli hiippailemaan pergolan alle vaikka yöpukeissa aamukahville. Heti kun lumi oli sulanut, otin viikoittain kuvia saadakseni panoraaman vihreyden ja kukkien kehittymisestä. Pihalla seurusteltiin ystävien kanssa milloin grillaten, milloin kahvitellen. Hedy ja Isla viihtyvät etupihalla paremmin kuin aikanaan isolla takapihalla. Nyt niillä on näköalapaikka seurata ohikulkijoita, eikä meidän tarvitse olla huolissaan, että ne juoksevat tielle.

Kesäkuun pihakutsut ja Elias vielä hyväkuntoisena mukana

Hedy, Gina ja Isla liikennevahteina

Voitto kyläilemässä Piilopirtillä

Heinäkuussa matkasimme taas Kemijärven Piilopirtille ja edessä piti olla samoilua metsässä, marjastamista ja veneretkeilyä Kemijärven hiekkarannoille. Kävelyt rajoittuivat kuitenkin vain koirien ulkoiluttamiseen lähivaaralle. Elias tunsi itsensä väsyneeksi ja huonovointiseksi ja kolmen viikon ajasta hän nukkui suurimman ajan. Kävimme pari kertaa Kemijärven terveyskeskuksessa, mutta mitään selitystä ei oireille löydetty. Diagnoosissa luki ”vanha hauras mies, kävelee hitaasti, mutta ilman tukea". 

Espooseen palattuamme Eliaksen kunto heikkeni edelleen ja hänet otettiin Jorviin tutkittavaksi. Kun magneetti-, tietokone- ja röntgenkuvauksissa ei löytynyt mitään, mies passitettiin kotiin. Vointi huononi rajusti ja taas lähdettiin Jorvin päivystykseen. Tässä vaiheessa olimme ehdottaneet lääkärille myös tutkimuksia borrelioosin varalta. Lääkäri otti vihjeen vastaan ja veriviljelyt tehtiin. Viikon kuluttua löydettiin selkäytimestä borreliabakteereja ja diagnoosi oli niiden aiheuttama aivokalvontulehdus. Vahva antibioottilääkitys aloitettiin välittömästi ja mies saatiin takaisin elävien kirjoihin. Viimeiset päivät olivat olleet jo jäähyväisten antoa. Nyt kahden kuukauden lääkityksen jälkeen Elias on melkein entisellään, tosin kunto on vielä heikko pitkästä sairastelusta.

Keväällä varasimme matkan Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidzhaniin, mutta jouduimme tietenkin perumaan sen. Eliaksen sairastamisen aikana uppouduin kirjoittamaan ja sain pitkään suunnitellun käsikirjoituksen valmiiksi. Kirjan aihe on koirat, kuinkas muuten. Kertojana on nuori Sinttu-staffi, joka kertoo elämästään nuoren parin ensimmäisenä koirana. Aineksia kirjaan on pitkän kasvattajaurani varrelta keräytynyt runsaasti, mutta Sinttu ei ole kukaan koiristani, enemmänkin yhdistelmä kaikista matkan varrella kulkeneista. Halusin kirjaan kuvia ja koiraharrastuksesta tuttu graafikko Kaisa Eskola ryhtyi yhteistyöhön. Vaikka Kaisalla on aivan toisen rotuisia koiria, hän löysi hienosti staffin muodon ja hengen. Kuvat ovat aivan mainioita. Torstaina 24.10. skoolasimme painotuoreen kirjan kunniaksi.

Kirjan voi hankkia Stresa-kustantamon verkkokaupasta stresa.fi/kirjat tai suoraan minulta sähköpostitse westirm@gmail.com. Ystävähinta on 20 e/kirja

Hedy ja Isla ovat pitäneet minut liikkeellä vaikeimpinakin päivinä. Pitkät kävelyt metsässä ja meren rantaan ovat olleet parasta mielen hoitoa ja katkaisseet hetkeksi pahat ajatukset ja aavistukset. Agilitytreeneissä ja -kilpailuissa olen tavannut ystäviä ja iloinnut onnistumisista koirien kanssa. Isla on kehittynyt valtavasti ja pari viikkoa sitten se teki kolmannen puhtaan radan ja sai nousuluvan kakkosluokkaan. Isla on itsenäistynyt paljon ja radalla se tuntuu tietävän paremmin kuin minä, minne ja miten seuraavaksi mennään. Nähtäväksi jää, vieläkö pääsemme kirmailemaan, sillä minulla on edessä polvileikkaus. Saan uuden nivelen kuluneen tilalle. Paljon positiivisia kokemuksia uudesta polvesta olen kuullut, toivottavasti saan liittyä samaan joukkoon.

Terapiakoirat

x

Hurahtaneet

Talven hanget sulivat melkein yhtä nopealla vauhdilla, kuin ne vuoden vaihteessa kasvoivat. Innokkaana olen odottanut etupihan paljastumista piharemontin jäljiltä.  Ensiksi mullasta pilkottivat sipulikukkien kärjet, sitten työntyivät esiin palloesikot ja pian varsiin puhkesivat kauniit valkoiset kukat. Nyt viheriöivät kaikki istutukset ja täyttävät pian lehdillään ja kukillaan istutusalueet. Olemme tutkineet pihasta laadittua 10-sivuista istutusopasta, lannoittaneet, kalkinneet ja leikanneet kasveja ohjeiden mukaan. Vaikka kaikki kasvit eivät vielä ole täydessä lehdessä, voi jo aavistaa, miten kauniilta kokonaisuus kohta näyttää. Hedy ja Isla viihtyvät uudella etupihalla paljon paremmin kuin aikaisemmin takapihalla, vaikka siellä oli enemmän tilaa. Ne seuraavat aidan takaa kadulla liikkujia, temmeltävät nurmikolla tai vain makoilevat ja nauttivat auringosta.

Vielä hieman lunta metsässä. Varpuspöllö uhittelee Hedylle

Hedy kastaa talviturkin 

Ympäristössämme on tapahtunut paljon muutosta viime kesältä, entiset pusikot ovat saaneet paikalleen komeat rakennukset. Tietyöt ovat loppuneet, Laakkosen autotalo on valmistunut Länsiväylän tälle puolelle ja toisella puolella viimeistellään Länsi-Auton suurta rakennusta. Rakennusprojektien myötä myös lähistö on siistiytynyt, mutta pettymykseksi satakieli on pahastunut eikä ole palannut entisille kesälaitumille.

Kevään myötä agilityn talvitreenit ovat päättyneet ja olemme koirien kanssa päässeet treenaamaan seuramme kentällä. Taidan olla hieman hurahtanut tähän yhteiseen harrastukseen, sillä kuluneella viikolla jokainen päivä on ollut agilitypäivä. Hedy ja Isla kävivät eri päivinä ohjatuissa treeneissä, torstaina oli erikoistreenit ja perjantaina kontakti teemakurssi. Eilen olin töissä seuran järjestämissä kisoissa ja tänään kisasin Islan kanssa. Isla kruunasi viikon voittamalla yhden kisan ja sijoittumalla toisessa kisassa hopealle. Isla on nyt saavuttanut kaksi 0-tulosta eli luokanvaihto-oikeutta. Enää yksi puuttuu ja sitten saamme siirtyä kakkosluokkaan. Ihana, innokas ja oppivainen Isla! Se täytti vain kuukausi sitten 2 vuotta, ja näin nopeaa edistymistä en ole kokenut yhdenkään aikaisemman koiran kanssa.

Koirat tykkäävät uudesta pihasta, mutta eivät tällaisella kelillä 

Islan ensimmäinen 0-tulos

Hedy kärkkyy Islan voitto-palkintoja

Uusi piha alkaa viheriöidä ja kukkia

Hankirallia

Viikko sitten krookukset availivat terälehtiään Espoon pihamaalla, mutta Kemijärven Piilopirttiä ympäröivät metriset hanget. Kestää vielä lähes pari kuukautta ennen kuin täällä kullerot keltaavat pihaniityn. Yöpakkaset ja päivän suojakelit ovat kovettaneet hanget niin raudankoviksi, että ne kestävät jopa aikuisen ihmisen jalan alla. On aivan mahtavaa kuljeksia vapaasti lumivaipan päällä. Hedy ja Isla ovat saaneet aivan uuden vapauden. Ne juoksentelevat niityllä ja metsässä pelkäämättä, että uppoavat kaulaa myöten lumeen. Tämän aamun lenkillä Isla sai juoksuhepuleita, se loikki yli lumipenkkojen, pujotteli pikkumäntyjen välissä ja syöksyi ojien yli. Kemijärven jäällä on vain ohut lumikerros ja siellä voi sujutella suksilla minne nenä osoittaa. 

Hedy ihmettelee, kun hanki ei vajota

Lumipalloleikkejä jäällä

Kanarian pojat tulivat mukaan ja olivat onnekkaita sään suhteen. Suomun rinteillä sai lasketella hyvässä kelissä, murtomaasuksilla pääsi vapaasti pitkin metsiä ja mantuja ja illat tarjosivat satumaisia näkyjä taivaanrannalla. Joel otti hienoja kuvia ammattitaidolla ja laatukalustolla. Jopa Isla suostui poseeraamaan Joelin kameran edessä.

Isla arvostaa porontaljaa makuualustaa

Kyllä Isla poseeraa, kun oikea valokuvaaja on kameran takana

Illan kauneutta

Poroja ei näkynyt mutta Isla ja Hedy istuivat sohvan selkämyksellä kuono ikkunassa kiinni ja kuvittelivat näkevänsä jotain liikettä metsässä. Eräänä aamuna, kun taas toruin Islaa turhasta haukkumisesta, näin näädän kiipeävän portin kohdalla olevan kinoksen yli. Sillä on varmaan pesä ulkovajassa. Nyt koirat juoksivat kuono maassa majan ympäri ja haistelevat oudon eläimen jälkiä. 

Kesäkeittiön avajaiset

Kanarian vieras nauttii hiihdosta

Ylihuomenna autojuna vie meidät taas etelään ja siirrymme keväässä yhden vyöhykkeen eteenpäin. Innolla odotamme uuden pihan kasvien ja pensaiden kasvua ja tietenkin vain oleskelua pihakatoksen alla.

Ei enää mölli

Agilityssä mölleiksi nimitetään sellaisia koiria, jotka kyllä jo omaavat lajin alkeet, mutta eivät ole vielä virallisesti kisanneet. Isla karisti mölli-tittelin pois pari viikkoa sitten, kun se osallistui ensimmäisiin virallisiin agilitykilpailuihin. Ennen kisakautta käytin Islan virallisessa mittaustilaisuudessa, missä sen säkäkorkeus määriteltiin 37 cm:ksi eli mediksi. Medien kokoluokkamääritys on 35 cm -42,99 cm, joten Islan tapaus oli harvinaisen selvä. Sääliksi käy niitä koiria, joiden säkäkorkeus on esimerkiksi vain 0,5 cm yli alimman sallitun mitan. Islan mielestä mittaustilaisuus oli hauska, paljon erirotuisia koiria ympärillä ja ystävällisiä ihmisiä, joita pääsi pusuttelemaan.

Toditetusti medi

Ylpeä omasta kisakirjasta

Isla sai oman kisakirjan, mutta vaikka se on jo osallistunut yhteen viralliseen kisaan, sivut ovat puhtaan valkoiset. Kirjaan merkitään vain virheetön suoritus, jota emme vielä ensimmäisessä kisassa saavuttaneet. Isla suoritti radan kaikin puolin muuten mallikkaasti, mutta hylkäys tuli, kun se heti ensimmäiseltä esteeltä ryntäsi putkeen ja ohitti välissä olevan rengasesteen.





Aikomuksenani oli ottaa sukset esiin ja avata hiihtokausi viime viikolla. En ehtinyt ennen suoja- ja sadekelejä. Ehdin sentään ottaa paljon kuvia valtavista kinoksista jotka peittivät alleen pihakalusteet, postilaatikot ja pensaat. Maisema on ollut satumaisen kaunis, mutta silti sää on stressannut omakotiasujia. Kuntosaliharjoittelu on siirtynyt kotipihalle, missä olemme heitelleet lapion avulla raskaita lumikuormia aina vain korkeammaksi kasvaneiden kinosten päälle. Toinen stressin aiheuttaja on katuaura, joka kerää aina aurauksen yhteydessä valtavan vallin portin pieleen. Onneksi meillä on ihanan auttavainen naapuri Matti, joka hakee apuun traktorinsa. Koirien metsälenkit ovat myös tauolla, sillä polut ovat vain kapeita uria, joissa ne kävelevät peräkkäin kun hankeen ei uskalla hypätä. Jopa katulenkillä saa nyt enemmän liikuntaa.

Islan kanssa lumitöissä

Hedy miettii, voiko ulos mennä

Satumaisema

Pyörät unohtuivat ulos