sunnuntaina, toukokuuta 26, 2019

Hurahtaneet

Talven hanget sulivat melkein yhtä nopealla vauhdilla, kuin ne vuoden vaihteessa kasvoivat. Innokkaana olen odottanut etupihan paljastumista piharemontin jäljiltä.  Ensiksi mullasta pilkottivat sipulikukkien kärjet, sitten työntyivät esiin palloesikot ja pian varsiin puhkesivat kauniit valkoiset kukat. Nyt viheriöivät kaikki istutukset ja täyttävät pian lehdillään ja kukillaan istutusalueet. Olemme tutkineet pihasta laadittua 10-sivuista istutusopasta, lannoittaneet, kalkinneet ja leikanneet kasveja ohjeiden mukaan. Vaikka kaikki kasvit eivät vielä ole täydessä lehdessä, voi jo aavistaa, miten kauniilta kokonaisuus kohta näyttää. Hedy ja Isla viihtyvät uudella etupihalla paljon paremmin kuin aikaisemmin takapihalla, vaikka siellä oli enemmän tilaa. Ne seuraavat aidan takaa kadulla liikkujia, temmeltävät nurmikolla tai vain makoilevat ja nauttivat auringosta.

Vielä hieman lunta metsässä. Varpuspöllö uhittelee Hedylle
Hedy kastaa talviturkin 




















Ympäristössämme on tapahtunut paljon muutosta viime kesältä, entiset pusikot ovat saaneet paikalleen komeat rakennukset. Tietyöt ovat loppuneet, Laakkosen autotalo on valmistunut Länsiväylän tälle puolelle ja toisella puolella viimeistellään Länsi-Auton suurta rakennusta. Rakennusprojektien myötä myös lähistö on siistiytynyt, mutta pettymykseksi satakieli on pahastunut eikä ole palannut entisille kesälaitumille.

Kevään myötä agilityn talvitreenit ovat päättyneet ja olemme koirien kanssa päässeet treenaamaan seuramme kentällä. Taidan olla hieman hurahtanut tähän yhteiseen harrastukseen, sillä kuluneella viikolla jokainen päivä on ollut agilitypäivä. Hedy ja Isla kävivät eri päivinä ohjatuissa treeneissä, torstaina oli erikoistreenit ja perjantaina kontakti teemakurssi. Eilen olin töissä seuran järjestämissä kisoissa ja tänään kisasin Islan kanssa. Isla kruunasi viikon voittamalla yhden kisan ja sijoittumalla toisessa kisassa hopealle. Isla on nyt saavuttanut kaksi 0-tulosta eli luokanvaihto-oikeutta. Enää yksi puuttuu ja sitten saamme siirtyä kakkosluokkaan. Ihana, innokas ja oppivainen Isla! Se täytti vain kuukausi sitten 2 vuotta, ja näin nopeaa edistymistä en ole kokenut yhdenkään aikaisemman koiran kanssa.
Koirat tykkäävät uudesta pihasta, mutta eivät tällaisella kelillä 

Islan ensimmäinen 0-tulos
Hedy kärkkyy Islan voitto-palkintoja




Uusi piha alkaa viheriöidä ja kukkia

Ei kommentteja: