tiistaina, lokakuuta 29, 2019

Tummia ja vaaleita värejä



Viime blogissa VIISI KUUKAUTTA sitten oli kevään odotusta ja pää täynnä suunnitelmia. Tänään katsoessani taaksepäin olen kiitollinen kaikesta, vaikka ajanjaksoon sisältyy niin paljon ahdistusta ja huolta.

Iloa kevääseen ja alkukesään toi uudistettu piha. Se on kuin talon uusi huone, joka houkutteli hiippailemaan pergolan alle vaikka yöpukeissa aamukahville. Heti kun lumi oli sulanut, otin viikoittain kuvia saadakseni panoraaman vihreyden ja kukkien kehittymisestä. Pihalla seurusteltiin ystävien kanssa milloin grillaten, milloin kahvitellen. Hedy ja Isla viihtyvät etupihalla paremmin kuin aikanaan isolla takapihalla. Nyt niillä on näköalapaikka seurata ohikulkijoita, eikä meidän tarvitse olla huolissaan, että ne juoksevat tielle.

Kesäkuun pihakutsut ja Elias vielä hyväkuntoisena mukana

Hedy, Gina ja Isla liikennevahteina

Voitto kyläilemässä Piilopirtillä
Heinäkuussa matkasimme taas Kemijärven Piilopirtille ja edessä piti olla samoilua metsässä, marjastamista ja veneretkeilyä Kemijärven hiekkarannoille. Kävelyt rajoittuivat kuitenkin vain koirien ulkoiluttamiseen lähivaaralle. Elias tunsi itsensä väsyneeksi ja huonovointiseksi ja kolmen viikon ajasta hän nukkui suurimman ajan. Kävimme pari kertaa Kemijärven terveyskeskuksessa, mutta mitään selitystä ei oireille löydetty. Diagnoosissa luki ”vanha hauras mies, kävelee hitaasti, mutta ilman tukea". 

Espooseen palattuamme Eliaksen kunto heikkeni edelleen ja hänet otettiin Jorviin tutkittavaksi. Kun magneetti-, tietokone- ja röntgenkuvauksissa ei löytynyt mitään, mies passitettiin kotiin. Vointi huononi rajusti ja taas lähdettiin Jorvin päivystykseen. Tässä vaiheessa olimme ehdottaneet lääkärille myös tutkimuksia borrelioosin varalta. Lääkäri otti vihjeen vastaan ja veriviljelyt tehtiin. Viikon kuluttua löydettiin selkäytimestä borreliabakteereja ja diagnoosi oli niiden aiheuttama aivokalvontulehdus. Vahva antibioottilääkitys aloitettiin välittömästi ja mies saatiin takaisin elävien kirjoihin. Viimeiset päivät olivat olleet jo jäähyväisten antoa. Nyt kahden kuukauden lääkityksen jälkeen Elias on melkein entisellään, tosin kunto on vielä heikko pitkästä sairastelusta.

Keväällä varasimme matkan Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidzhaniin, mutta jouduimme tietenkin perumaan sen. Eliaksen sairastamisen aikana uppouduin kirjoittamaan ja sain pitkään suunnitellun käsikirjoituksen valmiiksi. Kirjan aihe on koirat, kuinkas muuten. Kertojana on nuori Sinttu-staffi, joka kertoo elämästään nuoren parin ensimmäisenä koirana. Aineksia kirjaan on pitkän kasvattajaurani varrelta keräytynyt runsaasti, mutta Sinttu ei ole kukaan koiristani, enemmänkin yhdistelmä kaikista matkan varrella kulkeneista. Halusin kirjaan kuvia ja koiraharrastuksesta tuttu graafikko Kaisa Eskola ryhtyi yhteistyöhön. Vaikka Kaisalla on aivan toisen rotuisia koiria, hän löysi hienosti staffin muodon ja hengen. Kuvat ovat aivan mainioita. Torstaina 24.10. skoolasimme painotuoreen kirjan kunniaksi.


Kirjan voi hankkia Stresa-kustantamon verkkokaupasta stresa.fi/kirjat tai suoraan minulta sähköpostitse westirm@gmail.com. Ystävähinta on 20 e/kirja

Hedy ja Isla ovat pitäneet minut liikkeellä vaikeimpinakin päivinä. Pitkät kävelyt metsässä ja meren rantaan ovat olleet parasta mielen hoitoa ja katkaisseet hetkeksi pahat ajatukset ja aavistukset. Agilitytreeneissä ja -kilpailuissa olen tavannut ystäviä ja iloinnut onnistumisista koirien kanssa. Isla on kehittynyt valtavasti ja pari viikkoa sitten se teki kolmannen puhtaan radan ja sai nousuluvan kakkosluokkaan. Isla on itsenäistynyt paljon ja radalla se tuntuu tietävän paremmin kuin minä, minne ja miten seuraavaksi mennään. Nähtäväksi jää, vieläkö pääsemme kirmailemaan, sillä minulla on edessä polvileikkaus. Saan uuden nivelen kuluneen tilalle. Paljon positiivisia kokemuksia uudesta polvesta olen kuullut, toivottavasti saan liittyä samaan joukkoon.

Terapiakoirat


x