perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Joulupukkia tervehtimässä

Aamupalalla kahvikuppini pysähtyi puolitiehen, kun mökin ikkunan ohi lipui jykevä sarvikruunu. Räisälän kunkku, iso hirvasporo oli saapunut aamuaterialle pihaniityllemme. Kesti hetken ennen kuin sohvalla loikoilevat Eevi ja Fina äkkäsivät vieraan, mutta äänen volyymi korvasi kyllä hetken viiveen. Ikkuna on nyt harmaana kuonon jäljistä ja haukkuroiskeista.

Poroja eikä muita metsän eläimiä osunut tiellemme Kemihaaran erämaassa, jossa patikoimme viime viikolla määränpäänä Korvatunturi. Jos etelän ihmisestä Räisälä tuntuu syrjäiseltä paikalta, Savukosken Kemihaara on syrjäisimmistä syrjäisin. Lähimpään kauppaan on 100 km, lähimpään naapuriin 30 km terveydenhoito — ja sosiaalipalveluista puhumattakaan. Kun sanoin eräkeskuksen isännälle, että paikka on kovin kaukana kaikesta, hän vastasi: “Sehän riippuu, mistä päin Suomea asioita katsoo“. Jätimme auton eräkeskuksen pihapiiriin, nostimme rinkat selkään ja aloitimme patikoinnin kohti parinkymmenen kilometrin päässä kohoavaa Korvatuntuntia. Illansuussa saavuimme Vieriharjun autiotuvalle, ja matka painoi jo sen verran jaloissa että päätimme jäädä yöpymään. Muita kulkijoita ei paikalle osunut ja saimme nauttia kodikkaasta majapaikasta kuin omastamme. Rantasaunan löylyt irrottivat patikoinnin hiet ja pulahdus Vieriojan kirpakkaan veteen sai veret kiertämään kiivaasti. Eevi ja Fina hyppäsivät tuvan lavereille aivan kuin olisivat ennenkin käyneet paikassa, ja hetkessä alkoi makuupussien uumenista kuulua tasainen tuhina.
Korvatunturin murustalle nousu ei nostanut pulssia kovinkaan korkealle, mutta näkymät saivat hengästymään ihastuksesta. Idässä kulki Venäjän tunturiselänne oudon jännittävänä, kaukana pohjoisessa näkyivät Saariselvän eteläiset huiput, Vongoiva ja Vuomapää. Lounaspaikkana Korvatunturi voittaa hienoimmat näköalaravintolat, Haukilahden vesitornin ravintola jää kyllä toiseksi. Joulupukki vain taisi olla lahjatarvikkeiden hankintamatkalla, kun emme kohdanneet.

Paluumatkalla Vieriharjulle päätimme oikaista karttaan merkittyä talvireittiä pitkin. Teimme vakavan arviointivirheen, sillä jos matka olikin hieman lyhyempi, se oli monin kerroin vaivalloisempi ja hitaampi. Reitti vei parin kilometrin laajuisen vetisen suon yli. Emme halunneet kääntyä takaisin, otimme haasteen vastaan, käärimme housunlahkeet ylös ja vaihdoimme sandaalit jalkaan. Muta ja turve roiskui ja lotisi kun rämmimme aavan yli. Muistelin miten Mika Myllylä aikoinaan treenasi suolla ja yritin tsempata itseäni kunnon kohoamisella. Koirat hyppelivät mättäillä reippaina, ne taisivat nauttia mutakylvystä. Kun vihdoin kovalla maalla kuivailimme jalkoja, huomasin niiden olevan pehmeät ja puhtoiset ilmaisen turvekylvyn ansiosta.
 


Eilen haimme Kemijärven rautatieasemalta Jukan, Pyryn ja Annan. Tyyni hellepäivä innoitti lähtemään veneretkelle Ailigaksen rivieralle, sillä Kemijärven isot ulapat vaativat tyynen sään, jotta ne uskaltaa ylittää pienellä moottoriveneellämme.
Huomenna saapuu Riston perhe Jäppilästä, ja Piilopirtti täyttyy ääriään myöten. Gina on tietysti mukana ja pihalla koirilla on odotettavissa villit peuhut.

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Kätkijät

Olin juuri asettautunut kuistille läppärin kanssa kirjatakseni ensimmäisen viikon kuulumisia Piilopirtiltä. Istuin sormet näppäimillä miettien aloitusta kun Fina hyppäsi syliin ja ehdotti että ensimmäiseksi kertoisin, miten jännittävää oli kun pihan nurkalle ilmestyi viiden poron lauma, pari vasaa, pari vaadinta ja iso hirvas. Fina juoksi porojen perään tontin rajalle asti, mutta kääntyi heti käskystä takaisin. Kehuimme sitä vuolaasti, mutta Elias pohti, tiesikö Fina mistä sitä oikein kiiteltiin. Siitäkö, että se ajoi porot pois pihalta vai siitä, että se palasi käskystä takaisin. Täytyypä olla tarkkana ja miettiä, miten ajoittaa palkitsemisen ja millä tavoin sen antaa.
Eevi kulkee niityllä jalat jäykkinä suussaan epämääräinen ruskea retkale. Se on löytänyt viime kesänä piilottamansa puruluun ja etsii sille nyt uutta piilopaikkaa. Elias pääsi näkemään, että uusi piilopaikka ei ollut kovinkaan kekseliäs, puruluu makaa nyt rantaheinikossa. Yleensä Eevin kätköt ovat niin ilmeisiä, että Fina löytää ne helposti ja saa siten usein ylimääräisen possunkorvan. Fina on sen sijaan taitava kätkijä. Olen usean päivän ajan etsinyt toista crocsia, jonka kenkäfriikki on kantanut jonnekin pihan nurkkaan.

Tänä kesänä taidamme saada korvausta viime vuoden koleista ja sateisista lomapäivistä. Kun säätiedotus varoittelee Etelä-Suomen runsaista sateista, me saamme nauttia lempeästä kesätuulesta ja keskiyöhön asti helottavasta auringosta. Eevi ei pääse kunnolla lempityöhönsä eli hyttysten napsimiseen, koska jostain ihmeellisestä syystä hyttyset ovat lähes kaikonneet tontiltamme.

Jopa asiointi Kemijärvi cityssä käy lomailusta, niin eksoottista ja erilaista se on verrattuna ruuhka-Suomen hengästyttävään tahtiin. Eilen vietimme 7 tuntia Kemijärvellä hankkien yhtä sun toista tarviketta mökille. Piti ostaa putkea, harjaterästä, liitintä, lamppua, nimikylttiä, lakkaa, pensseliä, parvekekukkaa, ensiaputarvikkeita, kalaverkko, korjauttaa tuulen vääntämä venekatos, palauttaa talven pullot eli tehtvälista oli kilometrin pituinen. Kun viimeisessä etapissa eli sähköliikkeessä jouduin odottelemaan hetken vuoroani, kauppias vähensi hinnasta euron verran odotusveroa. Eihän minulla minnekään kiire ollut, mutta mukava ele, joka sai suupieleni kääntymään ylös.

PS. Eevi taisi kuulla Eliaksen kommentin piilopaikasta. Nyt se kaivaa kuoppaa aivan silmieni edessä ja piilottaa retkaleen aivan yhtä helppoon paikkaan. Kohta Fina sen sieltä löytää.

maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Teltassa vai hotellissa?






Suolikas-järven maisemia

Kummassa nukkuu paremmin? Riippuu olosuhteista, mielentilasta, seurasta ja jopa säätilasta. Jos teltta on pystytetty puiden katveeseen, kalliorantaisen peilityynen järven rannalle ja aurinko pitää ilman päälle 20 asteen iltamyöhään, telttaan on oikein mieluisaa kömpiä nukkumaan. Tällainen paikka sijaitsee Nuuksiossa Urja-järven eteläkärjessä ja viime keskiviikon sää tosiaankin helli meitä retkeläisiä. Liikkeellä oli klaanistamme 2/3 eli meidän lisäksemme Mikan koko perhe ja Riston pojat. Mika oli suunnitellut kahden päivän vaelluksen Vihdin Takkulasta Espoon Pirttimäkeen. Ohjelmaan kuului hienojen maisemien ihailun lisäksi Tykon kalliokiipeilyä, uintia Pöksynhaarassa ja loppuhuipentumana pressudonitsin rakentaminen ja uittaminen Velskolan pitkäjärven yli. Leiripaikalle saimme iltavieraiksi Sarin, Riston ja Ginan. Makkaran — ja lettujenpaiston lisäksi nautimme lasilliset kuohuvaa Tykon syntymäpäivän kunniaksi. Eevi ja Fina jäivät kotiin, sillä kansallispuiston alueella ei koiria sovi pitää vapaina ja lisäksi koirien kuljettaminen järven yli olisi ollut mahdotonta.

Gina Urjan rannalla


Pressudonitsin uittaminen Velskolan Pitkäjärven yli

Sen sijaan koirat pääsivät mukaan viikonloppumatkalle, jossa testasimme nukkumista Lahden seurahuoneella. Huoneessa oli Queen- size sänky, jonka koirat heti hyväksyivät. Heti huoneeseen päästyämme ne petasivat sängyn auki, möyhivät tyynyt ja retkahtivat pitkin pituuttaan pedille. Hotelliyöpymistä tarvittiin, koska olin ilmoittautunut Nastolassa pidettävään Agirotu-tapahtumaan kahdeksi päiväksi. Kisasin molempien koirien kanssa kolme kisaa, joista tuloksia tuli kummallekin kaksi eli yhteensä neljä. Vaikka suuria voittoja emme saavuttaneet, olin hyvilläni, että yhteistyö molempien koirien kanssa sujui ja sain hyvää palautetta. Avoimien SM-kisojen karsinnassa suoritimme Finan kanssa mallikkaan radan ja vain okseririman pudottaminen esti puhtaan radan saavuttamisen. Kisassa oli 135 koirakkoa ja meidän sijoituksemme oli 50!

Agirotu-joukkue — kisassa esiinnyimme perhejoukkueena nimellä “Vihreät kuulat”. Eevi-äiti ja kolme tytärtä: siskokset Iitu ja Helmi 5 v ja Fina 3 v. esittivät vaikealla radalla melkoisia koukeroita eikä kukaan yltänyt puhtaaseen suoritukseen. Staffienergiaa oli tarjolla yleisön iloksi ja pääasia oli että kaikilla oli hauskaa. Open Class — kilpailussa Iitu melkein räjäytti pankin ja sijoittui hienosti toiselle sijalle. Hannan ja Iitun meno radalla oli mainiota seurattavaa, siellä mentiin sellaista vauhtia virheettömästi että veikkasimme jo koko kisan voittoa. Hieno näyttö joka tapauksessa!