Ihana syyskuu

Piilopirtin pihakoivu ruskautuu 

Aikataulut ja suunnitelmat heittävät häränpyllyä, kalenterissa on nyt enemmän yliviivattuja aktiviteettejä kuin toteutuneita. Hyvissä ajoin jo huhtikuussa hankkimani lentoliput Milanoon ja majoitusvaraus Stresan hotelli Elenassa on peruutettu. Kyseessä olisi ollut joka syksyinen kirjoittaja viikonloppu Mari Mörön johdolla. Se päätettiin siirtää pidettäväksi syyskuun lopulla Marin luona Mörönperällä, mutta sekin tilaisuus peruuntui Mikkelin koronatartuntatilanteen vuoksi. Nyt työskentelemme kokonaan verkossa. Novellit on ladattu Vuolerning-alustalle, jossa voimme lukea ryhmän tekstit ja saada sekä vertaispalautetta että Marin arvion. Kyllähän asiat näinkin hoituvat, mutta paljon jää kokematta henkilökohtaisen kontaktin puuttuessa.

Ämmävaaran laelta näkee Pyhätunturille asti 

Stresan matkan sijaan lähdin sisaren kanssa ruskamatkalle Kemijärven mökille. Saimme matkustaa ylellisesti junan yksityishyteissä, sillä VR myy hytteihin vain yhden henkilön paikkoja. Hinta ei nouse silti. Kemijärvellä ruska oli jo alkanut, mutta ei ollut vielä ihan täydessä loistossaan. Syksyn värit ovat kuitenkin kuulaat ja monisävyiset. Patikoimme lähivaaralla, poimimme puolukoita, ihailimme maisemia ja muistelimme lapsuuden aikoja. Laulujoutsenet uiskentelivat aivan laiturin kupeessa. Olimme todellisessa retriitissä.

Samassa mättäässä kaikki 

Kotona Espoossa leivoin Räisälän puolukoista piirakan ja vein sen tarjolle Islan pentujen tapaamiseen. AST:in kentällä oli melkoinen meno päällä, kun seitsemän puolivuotista staffinpentua tapasi Isla-äidin ja sisarukset. Ohjelmassa oli taitojen esittely, nakinsyöntikilpailu, Islan ja Hedyn agilitynäytös sekä pentujen tutustuminen agilityn alkeisiin. Olin oikeutetusti ylpeä hienoista kasvateistani; kaikki ovat terveitä, hyvärakenteisia ja mikä tärkeintä, hyväkäytöksisiä. Myös pentujen omistajat saivat tutustua toisiinsa ja ilmeisesti jatkotapaamisia on suunnitteilla. Olen iloinen ja onnellinen myös siitä, että kasvateillani on aivan upeat kotijoukot

Perhepotretti

Hani ja Into kilpailevat nakinsyönnissä 

Siskokset Lili, Friidu ja Jade 

Jaden ensimmäinen agilityharjoitus 

. 

Paukkuja pakoon

Takapihan rakennusprojekti etenee meluisasti ja viimeksi kirjoitin, että koirat vain ihmettelevät räjähdyksiä. Paukut kuitenkin kovenivat ja päätin ottaa Islan keittiöön suojaan, ettei se säikähtäisi hurjia ääniä. En löytänyt sitä mistään ja juoksin pihalle etsimään. Tien toisella puolella oleva naapuri kertoi nähneensä Islan juoksemassa kohti Martinsillantietä. Tukkurinsillan yli pyöräilevät tytöt kertoivat koiran juoksevan pyörätiellä kohti Espoonlahtea. Siinä samassa näin kaukana Islan hahmon, se oli onneksi jo palaamassa kotiin. Olin hurjan helpottunut, mutta samalla kiukuissani siitä, että nyt naapurin räjäytykset ovat synnyttäneet koiralle paukkupelon. Vielä pari päivää räjäytykset jatkuivat ja nyt pidin huolta, että ulko-ovi on varmasti kiinni. Seurasin Islan reaktioita räjähdyksen aikana. Se ei vauhkoontunut, mutta luimisteli hieman pelokkaan näköisenä. Viikkoa myöhemmin kun ukkonen jyrähteli yöllä, Isla tuli sänkyni viereen ja kuunteli ääniä korvat höröllään. Uskoisin kuitenkin ettei se kehittänyt pahaa paukkupelkoa, mutta nyt täytyy pitää huolta, ettei se pääsen säikähtämään kovaa paukuttelua. Aikoja sitten yksi staffeistani oli paukkupelkoinen, ja se raukka kärsi kovasti ukkosesta tai armeijan ampumisharjoituksista. Lopulta se alkoi pelätä kuusipuiden räiskettä takassa, seuraavaksi jopa tulitikkujen käsittelyä. Se ymmärsi niiden johtavan takan sytyttämiseen. Paukkupelkoista koiraa ei pidä hyssytellä, vaan kannattaa olla mahdollisimman normaali ja yrittää viedä se rauhalliseen paikkaan.

Vuoden tauon jälkeen saimme vihdoin järjestettyä rapukestit koko perheen voimin. Viime vuonna borrelia-bakteeri riehui pahimmillaan Eliaksen keskushermostossa, eikä kenelläkään ollut juhlimisihaluja. Seurasimme jännityksellä säätiedotusta, sillä tarkoituksena oli kattaa rapupöytä pihalle. Sadetta oli luvassa yöksi, mutta aurinko jaksoi ilahduttaa meitä  niin kauan kunnes rapuvadit oli tyhjennetty. Pojat antoivat tuliaslahjana kaksi terassilämmitintä ja ne asennettiin heti paikalleen. Pöydän ympärillä pyöri hyvässä sovussa kuusi koiraa: Hedy, Isla, Gina, Jade, Voitto ja Valma. Kukkapenkkien multa sai kyytiä ja jokunen pallo revittiin hajalle, mutta muuten koirajoukko käyttäytyi mallikelpoisesti.

Koko perheen voimin rapujen kimppuun 

Viikonlopuksi saimme kutsun Sarin ja Riston maapaikkaan Jäppilään. Taas säänhaltija oli suopeampi kuin metereologi, sillä luvatun sateen sijasta nautimme leppeästä aurinkoisesta säästä. Ensimmäisenä päivänä Isla, Hedy, Gina ja Jade riehuivat ja leikkivät pihalla väsymykseen asti ja seuraavana päivänä pihamaalla retkotti kuusi väsynyttä koiraa. Olin onnellinen nähdessäni miten neljä sukupolvea kasvattejani (Isla on kyllä Zesiro-staffi) nauttivat metsälenkeistä, pihaleikeistä ja vain kylki kyljessä lekottelusta. Illallispöydässä nautiittin lähiruokaa: paikkakunnan perunoita, poropihvejä (vähän kauempaa eli tuttavien porotilalta), sienimuhennosta, puolukkasurvosta.

Metsälenkillä sieniä ja marjoja 

Sorsavedestä saatiin rapuja 

Gina ja Jade

Hedy, Gina ja Jade 

Jade huilaa Isla-mamman sylissä