Gina ja Andy

Gina-neiti sai kasvattajaan vipinää eilen, perjantaina. Vielä juoksun alkaessa olin huolestunut, ehtisinkö astuttaa sen lauantaina ennen matkoille lähtöä. Gina oli tuotu jo Tammitielle odottelemaan ja torstaina Elias otti siitä verinäytteen progesteronimääritystä varten. Meneillään oli laskujemme mukaan kiiman 10. päivä eli sovelias hetki katsoa, miten progesteronitaso on noussut. Kun sähköpostiin tuli perjantaina puolen päivän aikaan laboratorion tulos, menivät aikataulut uusiksi. Ginan progesteroni oli 14,5 ja suositeltu astutusaika olisi jo, kun arvo on 5 – 10. Soitin saman tien Heidi Dahlbomille, joka on maamme ainoa ns. koiragynekologi. Hän oli matkalla mökille, mutta ehti neuvoa miten pitäisi toimia. Nyt olisi vielä hyvä aika yrittää astutusta, mutta huomiseen eli lauantaihin sitä ei voisi enää siirtää. Jos astutus ei luonnollisella tavalla onnistuisi, pitäisi mennä hänen klinikalleen Mäntsälään keinosiemennykseen. Soitin seuraavaksi sinne varaamaan alustavan ajan ja sitten pakkasin autoon Finan, hieman varusteita ja eväitä ja lähdin ajamaan kohti Thean taloa Sipoon Nikkilässä.

Kun Andy päästettiin Ginan luo, vastaanotto ei ollut lainkaan suopea. Gina rähähti, juoksi karkuun tai istahti maahan. Andy oli hämillään, katseli Theaa kuin kysyen, mitä mä teen väärin kun tyttö ei tykkää. Ei auttanut Ginan lepyttely, ei houkuttelu eikä maanittelu. Se ei kerta kaikkiaan ollut kiinnostunut Andyn lähentelystä. Toisaalta Andy yritti liehitellä morsiota  lakkaamatta, mikä oli merkkinä kiiman oikea-aikaisuudesta. Totesimme normaalin astutuksen olevan epätodennäköisen, ja ilmoitin Mäntsälään tulostamme. Takaluukun häkkiin pakattiin haluton morsio, sen viereen pääsi kiihkeä sulhanen ja etupenkeille kiipesivät epäonnistuneet astutusavustajat. 

Mäntsälässä hommat sujuivat kokeneen ammattilaisen hoidossa nopsasti. Andyn sperma oli näytteen mukaan vahvaa ja Ginan paikat näyttivät terveiltä. Kateetterilla syötettiin koko annos suoraan sen kohtuun ja hyvän odotusonnen toivotuksin lähdimme takaisin kohti Sipoota. Kun illan hämärtyessä ajelin kohti Espoota, takakontin häkissä nukkui väsynyt morsio. Ajuri söi pastilleja ja  pinnisteli hereillä, ettei astutusmatka päätyisi ojaan. 

Andy katsoo haikeana kotiin palaavan morsion perään.

Gina  jäi omaan kotiinsa ja pyysin Riston perhettä huolehtimaan sen voinnista erityisen hyvin.  Kun huomenaamulla koneemme nousee ilmaan ja suuntaa kohti Tansaniaa, unohdan hetkeksi koira-asiat ja keskityn safarin anteihin.

Ylä- ja alamäkeä

Pihapiirin ruskaa

Kyllä minä niin mieleni pahoitin à la Tuomas Kyrö runsas viikko sitten Hau:n kisoissa. Nyt naurattaakin moinen mielenpahoitus, mutta agility rassaa välillä sekä fyysisesti että henkisesti.  Kun tietää ohjanneensa koiraansa tökerösti ja joutunut hylätyksi kisaradalla, ei tunnu hyvältä ihan maaliviivan tuntumassa  saada puolitutun besserwisserin kommentteja ohjaustekniikasta. Kotiin ajellessani mietin, että olisiko tässä jo paikka tajuta, että agility on tarkoitettu nopeakinttuisille ja nopeaälyisille nuorille ihmisille, joiden koira on opetettu tulkitsemaan oikein jokaista ohjausliikettä radalla. No, yön yli nukuttuani lueskelin jo kisa-aikatauluja ja mietin missä kisattaisiin seuraavaksi.

Balsamia haavoille saatiinkin jo seuraavana viikonloppuna, kun saavutimme kaksi 0-rataa, tosin eri kisoissa joten tuplasta ei ollut kyse. Kun vielä jälkimmäisen kisan jälkeen tuomari tuli onnittelemaan hyvästä suorituksestsa ja kehumaan erityisesti Finan kontakteja, mieliala hyppäsi huimiin korkeuksiin. Näin siis agility koukuttaa.  Ei koskaan voi olla varma, että nyt osaa ja onnistu, Lisäksi taustalla on ainainen usko siihen suureen voittoon.

Talossa on kovin hiljaista nyt, kun Gina palasi viikon vierailun jälkeen Laaksolahden kotiin. Koirien ulkoilutukset tuntuvat löysäilyltä, Eevi ja Fina juoksevat vierellä ja hakevat kuin muodon vuoksi jonkun kepin revittäväksi. Olimme luvanneet helpottaa Riston perheen arkea, kun isäntä oli viikon matkoilla ja emännällä oli kiireinen työviikko. Vaikka pojat mielellään hoitavat ja ulkoiluttavat Ginaa, ei heille voi täysin luovuttaa vastuuta  siitä. Lisäksi kaikilla pojilla on viikko täynnä urheiluohjelmaa, viidet harjoitukset ja viikonloppuna usein turnauksia.

Tänä aamuna sain viestin Sarilta, että Ginan juoksu on vihdoin  alkanut. Kylläpä neito edelleen pitää meitä jännityksessä . Olen  lupautunut hoitamaan astutuksen, mutta nyt jännitämme milloin h-hetki olisi käsillä. Lähdemme nimittäin vajaan kahden viikon kuluttua Tansaniaan, ja kiiman pitäisi kehittyä huippuunsa ennen sitä. Toisaalta jos Gina seuraa emonsa jälkiä, astutuspäivä olisi juuri ennen matkaa. Jos se siirtyy, uskon kuitenkin että apuvoimia on värvättävissä.