keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Pennut kylässä

Voiko painepesurin käyttöön hurahtaa? Viikonloppuna taisin hurahtaa, sillä innostuin painepesemään talon ulkoseinää, enkä malttanut millään lopettaa kun tulos oli niin hieno. Painesuihkun jälkeen tiilet paljastivat vuosikymmenien pölykertymän alta alkuperäisen värinsä. Onneksi himo hyytyi yhteen seinään, sillä koko talon peseminen olisi ollut melkoinen urakka. Vaikka sisätiloissa olisi ollut kylliksi siivoamista, ei pölyimurin ja mopin käyttö innostanut ollenkaan. Siellä painepesuria voi käyttää korkeintaan saunan lauteisiin ja pesuhuoneen kaakeleihin..

Viikonlopun erikoisiin puhdetöihin kuului myös ulkogrillin kokoaminen. Myyjä varoitti tosin, että grillin kokoaminen voi olla vaativaa ja siihen pitäisi varata runsaasti aikaa. Pitäisi myös olla erityisen tarkka kokoamisohjeiden kanssa, sillä jos asentaa jonkun kohdan väärin, purkaminen on hankalaa. Yritin olla tarkka, mutta jalkojen asennus meni uusiksi kaksi kertaa Miten ihmeessä neljä jalkaa voi asentaa niin monella eri tavalla, taitaa olla jopa neljän potenssiin. Nyt grilli näyttää jo aivan oikealta, vain sivutasot ja keitin puuttuvat sekä muutama viimeistelevä asennus. Eri asia on sitten, toimiiko se, syttyvätkö polttimet ja kuumeneeko parila. Siinä äheltäessäni muttereiden ja ruuvien kanssa mietin, miten helposti asiakas on vedätettävissä. Omasta mielestään on harkitseva ostaja, tekee vertailuja, käy kuluttajasivuilla, pohtii valmistajan luotettavuutta sekä muita varteenotettavia seikkoja. Valinnan tehtyään hän suostuu ostamaan askartelupaketin, käyttämään laitteen kokoamiseen tuntitolkulla aikaa sekä ottamaan riskin, ettei laitetta saa edes kunnolla koottua.

Teknisten toimien lisäksi aikaa riitti myös koirille. Olin varannut Eeville ja Finalle ammattivalokuvaajalta ajan eli Aino Pikkusaaren joukkokuvauksen. Odotan uteliaana poseerauskuvia Olkkalan kartanon portailta sekä vesileikkikuvia Olkkalan järven hiekkarannalta. Ammattilaisen otteet olivat ihailtavia, kerrassaan hienosti hän sai koirat pysymään aloillaan tai leikkimään villisti vedenrajassa.

Gina tuotiin viikonlopuksi yökylään ja uteliaana seurasin miten kolme sukupolvea haki kontaktia. Fina alisti Ginan aluksi melko kovakouraisesti, mutta antautui sitten innokkaisiin ja villeihin leikkeihin. Isoäiti Eevi ei tiennyt, minkä roolin ottaisi. Toisaalta pentu kiinnosti, mutta toisaalta Fina oli aikaisemmin kieltänyt seurustelun pentujen kanssa. Se piti sopivaa etäisyyttä Ginaan ja komenteli sitä
rumalla äänellä.


Gina nauttii kielletystä hedelmästä, vain mummolassa saa nukkua sängyssä

Pennut ovat nyt 12 viikon ikäisiä ja ensimmäinen rokotus oli ajankohtainen viikonloppuna. Maanantaina meillä oli pentutapaaminen rokotuksen yhteydessä, ainoastaan Alma ja Remu joutuivat omistajien työesteiden vuoksi tulemaan eri päivinä. Ilta-auringossa takapihalla Gina, Neggu, Saga ja Heka etsivät yhteistä säveltä, mutta ei sitä ihan heti löytynyt. Joku kurkisteli omistajan jalkojen välistä, toinen meni koivun taakse piiloon ja joku juoksi pakoon emoaan. Kun Saga saapui paikalle, se otti tilanteen heti haltuunsa, oli kuin lauman kuningatar. Kaveriksi se sai Hekan, rohkean pojan eikä leikin aloittamisessa kauaa kursailtu. Kun puolisen tuntia oli ihmetelty menoa, uskaltautuivat myös Gina ja Neggu leikkimään ja kotiinlähdön aikaan kaikki olivat kaikkien kavereita. Omistajat juoksivat pentujen perässä ja yrittivät ikuistaa leikkejä, mutta kameroihin taisi tallentua vain jalkoja, häntiä, ihmisten varpaita ja leluja. Kun Alma ja Gina tapasivat sunnuntaina, neideillä oli melko kipakat leikit ja välillä jouduttiin jäähylle. Remu pääsi vain Finan kovakouraiseen käsittelyyn ja tomera poika alistui nöyränä äitinsä komenteluun.

Kaikki pennut ovat kehittyneet hienosti, ne ovat kauniita ja napakoita pikkustaffeja. Fina-äiti saa olla ylpeä jälkeläisistään, mutta niin ovat kasvattaja ja varmasti myös omistajat.

maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Suunnistusta ja agilitya

Terveiset Iltarasteilta! Paloheinän suunnistuksessa väkeä oli kuin suuressa yleisötapahtumassa, parkkipaikat täynnä ja lähtöleimausta odottamassa lähes 100 metrin ihmisletka. Metsässä ryskyi ja ritisi, kun suunnistajat juoksivat rasteja etsimässä. Löysin tällä kertaa kaikki rastit oikein helposti, eikä 5 km:n rata pidentynyt paljoakaan turhasta pyörimisestä. Poluilla juostessani aloin vertailla agilityä ja suunnistusta, molemmat lempilajejani, ja löysin monia yhtäläisyyksiä.

Sekä suunnistus- että agilitykisoissa kisa-alueen laitamille kasvaa leiriryppäitä, kun perheenjäsenet ja kaverit ovat saapuneet seuraamaan kisoja. Kisaajat eivät hienostele vaatteilla. Agilityssä asusteiden on kestettävä koirien hyppelyt ja raapimiset, tummat rasvaläikät reunustavat taskuja, jotka pullottavat lihapullista, juustonpaloista tai muista nameista. Suunnistajan vaatteet ovat saaneet kuorrutuksen suolla rämpimisestä tai kuraisten ojien ylityksistä. Palkeenkielet kertovat risukoiden läpi rynnimisestä tai kannontynkään kompastumisesta. Ihanteellisin sää on kevään viileä tai syksyn kuulas, helle läkähdyttää kisaajat ja kylmä sade jähmettää. Kumpikin laji saa suorittajan hurmioon, kun rata sujuu ilman virheitä ja lyhyimmällä mahdollisella matkalla. Kisaaja vannoo lopettavansa lajin, kun metsässä rastit eivät löydy tai agilityradalla esteet suoritetaan väärässä järjestyksessä. Muisti on kuitenkin lyhyt. Viimeistään kotiin tullessa kaivetaan kisa-aikataulut esiin ja ilmoittaudutaan seuraaviin kisoihin, koska silloin kaikki sujuu varmasti paremmin.

Viikonlopun suurkisoissa Kirkkonummella keräsimme Finan kanssa niin monta hylly(tyst)ä, että niillä olisi rakentanut kokonaisen Lundian. Pientä lohdutusta antoi huomio, että useat kokeneetkin kisaajat hylättiin, mutta myönnän että olemme vielä kovin kokemattomia kolmosluokkalaisia. Kun kuvittelen ohjaavani Finan tietylle esteelle tietyllä tavalla, en ollenkaan tajua, että sen liikerata on paljon kuviteltua laajempi ja nopeampi. Se on kuin musta salama väärällä esteellä, jos en ehdi antaa oikeata vinkkiä. Eevi pääsi myös kisaamaan, ja hoiti sentään kotiin säkillisen palkintoja. Ei senkään suorituksessa ollut hurraamista, mutta kun muut olivat vielä huonompia, Eevi sijoittui palkinnoille.


Fina avustaa postinkannossa aina kun ehtii muilta kiireiltään. Eeviä ei kantaminen ole koskaan kiinnostanut, mutta se on kyllä kärkkäänä ottamassa palkintonamia Finan postinkannosta. Perjantaina Fina oli erityisen kiinnostunut Kauppalehden kiikuttamisesta. Ehkä se halusi emännän kertovan, olisiko taloudellinen tilanne yhtään kohentunut. Se on huolissaan lajikumppaniensa puolesta, epäilee että kaikki koirat eivät saa tarpeeksi terveellistä ruokaa, hyvää kotia, hoivaa ja virikkeitä.

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Juhlintaa

Fina tarjosi meille lauantaina kuohuviiniä. Juhlimisen aiheena oli menestys ensimmäisissä 3-luokan kisoissa. Palkintopallille emme sentään nousseet, mutta huipputasolla juhlimisen arvoista on jo saavuttaa virheetön eli 0-tulos alle ihanneajan. SM-kilpailujen ja MM-karsintakilpailujen osallistumisoikeuden kriteerinä on seitsemän 0-tulosta kolmosluokassa, ja nyt Fina hankki niistä jo ensimmäisen. Ajatusleikittelyä tai realismia tämä vain on, sillä SM-forumilla kisataan voitosta tositarkoituksella. Kun 0-tulos on ollut niin vaikeasti saavutettavissa, olin päättänyt, että jos/ja/kun sellainen saavutetaan, sitä on juhlittavat kuohuviinin kera. Pitääköhän sääntöön tehdä Finan kisauran kohdalla tarkennus, ettei kuohuviinin nauttimisesta sentään tulisi tapa. Makealta onnistuminen joka tapauksesta tuntui. Edellisestä samantasoisesta tuloksesta agilitykentällä on jo vuosia, taisimme kisata silloin Dixie-mummun kanssa Lohjalla sen ollessa jo 10-vuotias.

Kisapäivän aamu ei ollut kovin lupaava, sillä Fina ei ollut lainkaan halukas jättämään lämmintä sänkyä aamutuimaan. Kantaessani sitä autoon, kuiskuttelin korvaan houkuttelevia lupauksia; runsaasti namipalkintoja, lelunretuuttamista ja kisailoa. Halukkuutta ei lisännyt rankkasade, joka piiskasi kentällä juoksevia koirakkoja ja ratahenkilöstöä armottomasti. Kun kotipihalla olin joutunut kantamaan Finan autoon, ei sitä myöskään ollut helppo saada ulos autosta. Lähtövuoroa odotellessamme se kiskoi itsensä ilmoittautumistelttaan sateensuojaan ja hyppäsi toimihenkilön syliin tärisevänä ja surkeana. Onneksi lähtöviivalla kisainto voitti surkeuden, ja Fina keskittyi upeasti radan kiemuroihin. Maalin tultuamme se loikkasi syliini ja suukotteli sateesta märät kasvoni entistä märemmäksi.

Sunnuntaina oli luvassa merellinen äitienpäivälounas, mutta kaksosten ja pikkuveljen salibandyturnausten vuoksi lounas muuntui päivälliseksi. Odottaminen olikin vain hyvästä, sillä tuuli tyyntyi kohtuulliseksi ja aurinko lämmitti ilman leppoisaksi. Risto kipparoi veneen Suomenlinnan vierasvenesatamaan, missä kajuutan pöytään katettiin kalaisia herkkuja, uusia perunoita ja laadukasta juomaa. Henrik viihdytti ennätystenkirjan tietokilpailulla ja valisti meitä ihmisten kummallisuuksilla ja hulluuksilla. Tässä muutamia kysymyksiä:

A. Mikä on pisin naiselle kasvanut parta?
B. Minkä kokoinen on suurin suussa pidetty skorpioni?
C. Mikä on raskain silmäluomella vedetty paino?

Kävely Suomenlinnan kallioilla ja kujilla sulatti sopivasti aterian, ja vierassatama oli jo hiljentynyt kun irrotimme köydet laiturista. Kotimatkalla ihailimme sateenkaarta ja joutsenten joukkokokoontumista suojaisessa poukamassa.


Eevi on läkähdyksissä aamulenkin keppileikin jälkeen


Äitienpäivää viettämässä


PS. oikeat vastaukset Henrikin tietokilpailuun.
A. 19, 1 cm,
B. 17,9 cm
C. 1,5 tonnia

maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Narvan marssi


Koulun historiantunneilla käytiin aikoinaan varmasti läpi Pohjan sota ja Narvan taistelu, mutta meitä tyttönorssilaisia taisivat silloin kiinnostaa enemmän pojat kuin sotastrategiat. Pari päivää sitten seisoessani Narvajoen rannalla historia tuli eläväksi, kun erinomaisen taitava opas kuvasi taistelun vaiheita aidossa ympäristössä. Kun katseli Narvajoen vuolasta virtaa, oli helppo kuvitella miten Pietari I:n joukot pakenivat lumimyrskyssä Kaarle 12. joukkoja, syöksyivät suin päin joen jäälle ja hukkuivat tai paleltuivat hyiseen veteen. Historian kertaustunti liittyi Ida-Virumaan kolmipäiväiseen kiertomatkaan, jolle osallistuin SLK:n matkailukerholaisten kanssa. Samalla matkalla, saman päivän aikana kävimme myös taivaassa ja maan alla. Vierailimme Kuremäen luostarissa, korkealla luostarimäellä ja myöhemmin saimme opastusta kaivoshistoriasta kiven kaivostunnelissa. Vaikka olen Virossa usein käynyt, nyt tutustuin täysin erilaiseen naapurimaahan. Majoituimme Maetagusen kartanohotelliin, joka muutettiin neuvostoliiton aikana kolhoosiksi. Kauniin kartanopuiston reunamilla törröttivät ränsistyneet kolhoosirakennukset kuin kummitustalot. Vastakohtaisuuksien maakunta, venäläistä ankeutta, aateliskartanoiden loisteliaisuutta, luontoa ja teollisuutta, hiekkanummia ja valtavia suoalueita.

Matkan aikana Eliaksella oli melkoinen lauma huollettavanaan. Kaksoset ja pikkuveli sekä pikku-Gina tulivat yökylään, kun Sari ja Risto viettivät ystävien syntymäpäiväjuhlia. Hyvin olivat miehet pärjänneet, eikä naisväkeä ollut kaivattu. Menu koostui nakeista, perunasalaatista ja sipseistä. No, olin kyllä valmistanut ison pannullisen lihamureketta, mutta se riitti vain alkupalaksi. Miehet kävivät elokuvissa, pelasivat pihalla palloa ja ulkoiluttivat koiria. Gina oli täpinöissä, kun sai leikkikumppaneiksi emon ja isoäidin. Jäljistä päätellen täällä on ollut villiä menoa, köysilelut riekaleina, koripedin reunukset purtuna ja seinänkulmaa nakerreltuna. Melkoisen pieniä vaurioita ne kuitenkin ovat, pääosin pikkutyttö oli käyttäytynyt mallikkaasti ja pääsee toisenkin kerran yökylään.

Finan kivihulluus alkaa käydä hermoille, sillä se salakuljettaa kiviä myös sisään. Tänään oli lakanoiden vaihtopäivä, ja sillä aikaa kun pujottelin pussilakanoihin täkkejä, se oli vienyt sänkyyn multaisen kiven. Se aluslakana meni vaihtoon vain puoli tuntia levittämisen jälkeen. Olohuoneen matto on myös hirveän näköinen, ja mietin nyt vaihdanko maton vai asennanko portin oviaukkoon.