Valoa tunnelin päässä

Eräänä päivänä kävelet terveenä kontrollitutkimukseen ja hetken kuluttua kuuletkin olevasi sairas. Silmänräpäyksessä kaikki on toisin. - Koronatauon jälkeen päätin ryhdistäytyä ja varasin mammografiakontrollin, koska lääkärini on suositellut sellaista parin vuoden välein. Ilman mitään löydöksiä tai oireita menin siis tutkimukseen Jorviin ja kävelin sieltä ulos tietoisena, että rinnasta oli löytynyt pahanlaatuinen pieni kasvain. Ainoa positiivinen asia oli, että patologin lausunto kertoi kasvaimen olevan pieni ja hyväennusteinen. Pääsin leikkaukseen runsaan viikon kuluttua ja sain vahvistuksen, ettei kasvain ole levinnyt ja jälkihoitona olisi vain sädehoito. Toivuin leikkauksesta nopeasti ja jatkoin koira- ja muita harrastuksia entiseen tapaan. 

Kaikkein parasta mielialalääkettä oli osallistuminen TTK:n Roosanauha-iltaan Jukan avecina. Tilaisuus oli lämminhenkinen, melkein unohti, että olimme koko ajan televisio-ohjelmassa.  Koin konkreettisesti, miten tärkeää on saada tarpeeksi resursseja syöpätutkimukseen. Jokainen parantunut syöpäpotilas on syöpätutkimuksen ansiota.

TTK:n teemailtana syöpä ja elämä

Ilmoittauduin pari viikkoa sitten Islan kanssa Mäntsälään kisoihin ja ensimmäisen kisan voitimme hienosti. Toisessa kisassa komensin aika tiukasti Islaa pysymään lähdössä, ja se tuntui ottavan siitä kovasti kierroksia. Radan edetessä se pyöri ympärilläni aivan kuin kysyen, teenkö nyt oikein. Loppusuoralla se juoksi jaloilleni kampaten minut. Mätkähdin maahan täydestä vauhdista oikealle kyljelle. Tajusin heti, että nyt tapahtui jotain pahaa. Pääsin vaivoin autolle, mutta oikea puoli ei sietänyt minkäänlaista liikettä. Päätin kuitenkin yrittää ajaa kotiin, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti vakuutusyhtiön sairaalaan. Ajamisen pelkästään vasemmalla kädellä teki mahdolliseksi automaattivaihteisto ja Berlingon erittäin vakaa ohjaus, mutta ei se helppoa ollut. Vaikeroin ja huohotin, mutta niin vain pääsin kotipihaan ja kerroin Eliakselle loukkaantumisesta. Tilasin taksin Pohjola-sairaalaan, missä ortopedi teki heti diagnoosin olkapään sijoiltaan menosta. Hoitopöydällä mahallaan maatessani kaksi miestä kiskoi voimiensa takaa käsivarttani kunnes kuului plop, ja nivel muljahti paikoilleen. En muista, että olisin koskaan kokenut sellaista kipua, vaikka lääkitys ja rauhoitus oli annettu etukäteen.  

Nyt vajaan kahden viikon kuluttua olkapää on rauhoittunut melko hyvin, ja ilmeisesti se saadaan parantumaan pelkän levon ja fysioterapian avulla. Myös sädehoito päästään aloittamaan ajallaan, kun saan jo käsivarren nousemaan tarpeeksi. On ollut aikaa miettiä elämää ja sitä minkä kokee tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Pitäisikö jäädä kiikkustuoliin keinumaan ja aloittaa sukkien kutominen, kunhan käsi paranee? Toisaalta juuri kunnon ylläpitäminen auttaa traumojen nopeassa paranemisessa ja henkisessä jaksamisessa. Koirat ja niiden kanssa touhuaminen on parasta terapiaa. Eräänä masennuspäivänä makailin sängyllä, ja Hedy asettautui vatsani päälle, laittoi tassut olkapäilleni ja lipaisi kaulaa. Kun Isla lähestyi, se tuijotti sitä viestittäen: "Minä hoidan nyt emäntää, älä tule tähän". Isla siirtyi sängyn toiselle reunalle. 

Perheen sisäisessä viestinnässä vitsaillaan jo olkapäävammoille, näyttäisivät olevan nyt trendi. Juniorin olkapää leikattiin viime viikolla, kun yksi jänteistä oli melkein poikki. Pojanpoika Pyry on treenitauolla judosta, kun treeneissä vammautui lapaluu. Saisikohan meistä yhteiskuvan vaikka photoshoppaamalla?

Gina kylässä 

Hedy ja Isla päikkäreillä Lazlo Ignatisekin 
vastaanotolla. Hammaskalustot putsattiin 

  Pysytään terveinä, pidetään korona kaukana ja urheillaan maltillisesti!

Ihana syyskuu

Piilopirtin pihakoivu ruskautuu 

Aikataulut ja suunnitelmat heittävät häränpyllyä, kalenterissa on nyt enemmän yliviivattuja aktiviteettejä kuin toteutuneita. Hyvissä ajoin jo huhtikuussa hankkimani lentoliput Milanoon ja majoitusvaraus Stresan hotelli Elenassa on peruutettu. Kyseessä olisi ollut joka syksyinen kirjoittaja viikonloppu Mari Mörön johdolla. Se päätettiin siirtää pidettäväksi syyskuun lopulla Marin luona Mörönperällä, mutta sekin tilaisuus peruuntui Mikkelin koronatartuntatilanteen vuoksi. Nyt työskentelemme kokonaan verkossa. Novellit on ladattu Vuolerning-alustalle, jossa voimme lukea ryhmän tekstit ja saada sekä vertaispalautetta että Marin arvion. Kyllähän asiat näinkin hoituvat, mutta paljon jää kokematta henkilökohtaisen kontaktin puuttuessa.

Ämmävaaran laelta näkee Pyhätunturille asti 

Stresan matkan sijaan lähdin sisaren kanssa ruskamatkalle Kemijärven mökille. Saimme matkustaa ylellisesti junan yksityishyteissä, sillä VR myy hytteihin vain yhden henkilön paikkoja. Hinta ei nouse silti. Kemijärvellä ruska oli jo alkanut, mutta ei ollut vielä ihan täydessä loistossaan. Syksyn värit ovat kuitenkin kuulaat ja monisävyiset. Patikoimme lähivaaralla, poimimme puolukoita, ihailimme maisemia ja muistelimme lapsuuden aikoja. Laulujoutsenet uiskentelivat aivan laiturin kupeessa. Olimme todellisessa retriitissä.

Samassa mättäässä kaikki 

Kotona Espoossa leivoin Räisälän puolukoista piirakan ja vein sen tarjolle Islan pentujen tapaamiseen. AST:in kentällä oli melkoinen meno päällä, kun seitsemän puolivuotista staffinpentua tapasi Isla-äidin ja sisarukset. Ohjelmassa oli taitojen esittely, nakinsyöntikilpailu, Islan ja Hedyn agilitynäytös sekä pentujen tutustuminen agilityn alkeisiin. Olin oikeutetusti ylpeä hienoista kasvateistani; kaikki ovat terveitä, hyvärakenteisia ja mikä tärkeintä, hyväkäytöksisiä. Myös pentujen omistajat saivat tutustua toisiinsa ja ilmeisesti jatkotapaamisia on suunnitteilla. Olen iloinen ja onnellinen myös siitä, että kasvateillani on aivan upeat kotijoukot

Perhepotretti

Hani ja Into kilpailevat nakinsyönnissä 

Siskokset Lili, Friidu ja Jade 

Jaden ensimmäinen agilityharjoitus 

. 

Paukkuja pakoon

Takapihan rakennusprojekti etenee meluisasti ja viimeksi kirjoitin, että koirat vain ihmettelevät räjähdyksiä. Paukut kuitenkin kovenivat ja päätin ottaa Islan keittiöön suojaan, ettei se säikähtäisi hurjia ääniä. En löytänyt sitä mistään ja juoksin pihalle etsimään. Tien toisella puolella oleva naapuri kertoi nähneensä Islan juoksemassa kohti Martinsillantietä. Tukkurinsillan yli pyöräilevät tytöt kertoivat koiran juoksevan pyörätiellä kohti Espoonlahtea. Siinä samassa näin kaukana Islan hahmon, se oli onneksi jo palaamassa kotiin. Olin hurjan helpottunut, mutta samalla kiukuissani siitä, että nyt naapurin räjäytykset ovat synnyttäneet koiralle paukkupelon. Vielä pari päivää räjäytykset jatkuivat ja nyt pidin huolta, että ulko-ovi on varmasti kiinni. Seurasin Islan reaktioita räjähdyksen aikana. Se ei vauhkoontunut, mutta luimisteli hieman pelokkaan näköisenä. Viikkoa myöhemmin kun ukkonen jyrähteli yöllä, Isla tuli sänkyni viereen ja kuunteli ääniä korvat höröllään. Uskoisin kuitenkin ettei se kehittänyt pahaa paukkupelkoa, mutta nyt täytyy pitää huolta, ettei se pääsen säikähtämään kovaa paukuttelua. Aikoja sitten yksi staffeistani oli paukkupelkoinen, ja se raukka kärsi kovasti ukkosesta tai armeijan ampumisharjoituksista. Lopulta se alkoi pelätä kuusipuiden räiskettä takassa, seuraavaksi jopa tulitikkujen käsittelyä. Se ymmärsi niiden johtavan takan sytyttämiseen. Paukkupelkoista koiraa ei pidä hyssytellä, vaan kannattaa olla mahdollisimman normaali ja yrittää viedä se rauhalliseen paikkaan.

Vuoden tauon jälkeen saimme vihdoin järjestettyä rapukestit koko perheen voimin. Viime vuonna borrelia-bakteeri riehui pahimmillaan Eliaksen keskushermostossa, eikä kenelläkään ollut juhlimisihaluja. Seurasimme jännityksellä säätiedotusta, sillä tarkoituksena oli kattaa rapupöytä pihalle. Sadetta oli luvassa yöksi, mutta aurinko jaksoi ilahduttaa meitä  niin kauan kunnes rapuvadit oli tyhjennetty. Pojat antoivat tuliaslahjana kaksi terassilämmitintä ja ne asennettiin heti paikalleen. Pöydän ympärillä pyöri hyvässä sovussa kuusi koiraa: Hedy, Isla, Gina, Jade, Voitto ja Valma. Kukkapenkkien multa sai kyytiä ja jokunen pallo revittiin hajalle, mutta muuten koirajoukko käyttäytyi mallikelpoisesti.

Koko perheen voimin rapujen kimppuun 

Viikonlopuksi saimme kutsun Sarin ja Riston maapaikkaan Jäppilään. Taas säänhaltija oli suopeampi kuin metereologi, sillä luvatun sateen sijasta nautimme leppeästä aurinkoisesta säästä. Ensimmäisenä päivänä Isla, Hedy, Gina ja Jade riehuivat ja leikkivät pihalla väsymykseen asti ja seuraavana päivänä pihamaalla retkotti kuusi väsynyttä koiraa. Olin onnellinen nähdessäni miten neljä sukupolvea kasvattejani (Isla on kyllä Zesiro-staffi) nauttivat metsälenkeistä, pihaleikeistä ja vain kylki kyljessä lekottelusta. Illallispöydässä nautiittin lähiruokaa: paikkakunnan perunoita, poropihvejä (vähän kauempaa eli tuttavien porotilalta), sienimuhennosta, puolukkasurvosta.

Metsälenkillä sieniä ja marjoja 

Sorsavedestä saatiin rapuja 

Gina ja Jade

Hedy, Gina ja Jade 

Jade huilaa Isla-mamman sylissä 

Kesä jatkuu Espoossa

Näkemiin Piilopirtti

Kun muutama kesä sitten Kemijärvellä pakkasin kotiinpaluuta varten kesävaatteet koskemattomina laukkuun, tänä kesänä tein samoin lämpöisille jakuille ja paksuille ulkoiluhousuille. Runsas kolme viikkoa Kemijärven rantamilla oli Suomen parasta kesää, siedettävän lämmintä, aurinkoa puoleen yöhön asti ja vain satunnaisia sadekuuroja ilman raikastumiseksi. Monet tutut kyselivät, miten pärjäsimme hyttysten kanssa. Heille kerroimme, että hyttysiä ei ollut lainkaan, emme tarvinneet karkotteita emmekä hyttysvoiteita. 

Monen vuoden jälkeen hillakausi oli runsas ja poimimme lähisuolta marjoja niin paljon kuin jaksoimme. Nyt on pakasteessa kuusi kiloa kullankeltaisia suuria hilloja odottamassa talven juhla-aterioita. Hedy ja Isla olivat ahkeria hillastajia, mutta kaikki marjat menivät niiden omiin suihin. Hedy oli mestari nappaamaan sormieni ulottuvilta juuri sen komeimman hillan. Loppukuusta myös mustikat kypsyivät, niitä oli paljon ja ne olivat suuria kuin viinirypäleet. Marjastajakoirat olivat vaaran rinteellä mukana, ja vierestäni kuului kova nassutus, kun mustikat katosivat koirien kuonoihin. Myöhemmin pihatien varrelta löytyi outoja mustia pökäleitä, ja ihmetys olisi ollut suuri ellei olisi tiennyt mustikoiden osuutta väriin.

Aamulenkillä kerättyä 

Hedy ahmii hilloja

Mustikassa porojen kanssa

Espoon kodissa kaikki oli hyvin, pienen siivoamisen ja kitkemisen jälkeen etupiha on taas ihana viherhuone. Takaosassa sen sijaan on käynyt hävitys, naapuri on vihdoin aloittanut rakennusurakan. Tällä viikolla on porattu ja louhittu kauhealla ryminällä. Koirat ovat hieman peloissaan, varsinkin Isla hakee turvaa luotani räjäytyksen tärisyttäessä koko taloa. Toivon hartaasti, ettei se kehittäisi itselleen paukkupelkoa.

Valma ja isot tytöt

Eilen pääsimme tutustumaan suurperheen uuteen koiratulokkaaseen, Jukan perheen 12-viikkoiseen kääpiösnautseri Valmaan. Se on ottanut paikkansa rohkeasti Voiton "pikkusiskona", vaikkei Voitto ole vielä oikein lämmennyt kaverin suhteen. Hedy ja Isla ottivat pennun vastaan hienosti, tutustuivat siihen ensin hellävaraisesti ja kutsuivat sitten leikkiin. Eilen illalla pihalla viiletti kaksi staffia, perässä pieni käppänä ja arvokkaasti sivulta seuraava parson. Olen oikein ylpeä omien koirien käytöksestä, ne hallitsivat koirakielen täydellisesti. Kun Jade kävi viikolla meillä, meno oli kyllä toisenlaista. Aluksi Jadelle kerrottiin, ketkä tässä talossa määräävät ja Jade totteli heittäytyen selälleen. Sitten alkoivat villit peuhut ja leikkien välillä pusuteltiin ja halattiin.

Isoäiti Hedy ja Jade

Etupiha

Takapiha

Kotimaan roadtrip

Nukkuma-aika, mutta aurinko vain hehkuu iltataivaalla

Monien kuuliaisten suomalaisten lailla päätimme myös suosia kotimaan matkailua. Toki olisimme joka tapauksessa lähteneet Kemijärven mökille heinäkuuksi, mutta junalla kuten tavallisesti. Nyt suunnittelimme matkareitin Pohjanmaan rannikkotietä pitkin. Pienet rannikkokaupungit on aina ohitettu muka kiireen takia, mutta nyt päätimme käyttää matkaan runsaat kolme vuorokautta. Ensimmäinen etappi oli Rauma, missä yöpyminen oli varattu hotelli Raumanlinnaan. Lemmikkihuone oli varattuna ja jopa vesikuppi oli odottamassa, Kävelykierros puutalokaupungissa oli viehättävä ja illallinen Kapteenin huone -ravintolassa nautittava. Hedy ja Isla testasivat huoneen sängyn ja hyväksyivät sen mukavaksi. Läheisessä puistossa oli paljon ja mielenkiintoista haisteltavaa.

Aamulla koirat hyppäsivät innokkaina autoon omaan häkkiin ja matka jatkui Yyterin kautta Porin Ahlaisiin. Siellä kävelimme kierroksen kirkkomaalla  sukuni esi-isien hautoja etsiskellen. Isäni esi-isä Olof Inberg on muuttanut Tukholmasta Ahlaisiin vuonna 1620. Juurien etsintä jatkui Vaasassa, missä kävin ensimmäistä kertaa isovanhempieni, isän vanhempien haudalla. Olen siis pohjalaista sukujuurta, vaikka isäni on viettänyt lapsuuden ja nuoruuden Säkkijärvellä.

Pieni Uudenkaarlepyyn kaupunkin oli seuraava yöpymispaikka. Navi ohjasi meidät Juthbackan kartanohotelliin joen rannalle peltojen keskelle. Ihmettelimme tosin missä itse kaupunki on. Hotellivirkailija kertoi keskustan löytyvän joen toiselta rannalta puolen kilometrin päästä. Hotellikoiraekspertit pitivät ulkoilumaastosta, mutta huoneen sängyt olivat niiden mielestä turhan kapeat. Keskipohjanmaalla tutut tiekyltit vilahtelivat ohi: Seinäjoki n 100 km, Vöyri 10 km, Kuortane 150 km. Muistelimme Eliaksen kunnaneläinlääkärivuosia Lehtimäellä, jolloin nämä pitäjät tulivat tutuiksi. Pojat ovat syntyneet Lehtimäellä ja aloittaneet koulunkäynnin siellä.

Spontaani kolmas yöpymisvaraus oli Pudasjärven Iijoki-hotellissa. Valtava hirsirakennus ei varmastikaan ollut ensisijaisesti rakennettu hotellikäyttöön, vaan jonkinlaiseen Metsähallituksen majoitus- ja kokouskäyttöön. Olimme ilmeisesti ainoat yöpymisvieraat. Mahduimme hyvin huoneeseen, sauna, keittiö ja parveke toivat lisäarvoa. Koirien mielestä huone oli mukiinmenevä, sänkyihin ei tosin mahtunut hyvin ilman että ihmisen jalat potkivat peittoa. Pihalla haisteltiin ensimmäiset poronpapanat ja löydettiin hyvät puskat asioiden hoitamiseen. Hedy ja Isla ovat mainioita reissukoiria. Ne nukkuvat auton häkissä ajomatkan aikana, uusissa paikoissa haistelevat innokkaina nurkkia ja hotellissa majoittuvat tyytyväisinä ihmisten valitsemiin huoneisiin. Ne jäävät luottavaisesti huoneeseen odottamaan, kunnes palaamme omilta kierroksilta.

Mökillä meidät vastaanottivat pojanpojat Roy ja Werner tyttöystävineen. Herkullinen ateria oli pöydässä, vene vesillä ja tavarat ihanasti levällään. Koirat olivat onnessaan kun raaputtajia ja syliinottajia oli joka puolella. Ensikertalaiset Lapin matkaajat Iida ja Susanna olivat hullaantuneita; maisemat, valo, tunturit ja vehreys ihastuttivat. Hyttyset olivat kilttejä, pysyivät loitolla tuulenvireen ja hyttyskarkoitteiden avulla. Roy kalasti yömyöhään ja niin saimme myös ruokapöytään paistettua haukea ja ahventa.

Nuoret lähtivät eilen ja me vanhukset koirien kera jäimme nauttimaan hiljaisuudesta ja kesäyön auringosta. Aamulla Isla herätti meidät raivokkaalla haukulla, iso hirvasporo käyskenteli pihaniityllä heinää syömässä. Nyt Isla luulee koko ajan näkevänsä liikettä mökkipihalla ja haukkuu jopa liikkuvia oksia. Lapinpöllö, jota ihailimme helmikuussa, asustaa jossain lähistöllä. Iltaisin se liitelee matalalla pihan yli läheiseen metsään.

Hedy pääsi Iidan  ja Royn kanssa kalalle

Isla odottaa kalastajia

Energiaa puretaan sohvalla

Juhannus yhdessä

Tervetuloa Jäppilän Suontlahteen

Ilmoitus karanteenin keventymisestä antoi perheelle luvan  kokoontua yhteiseen juhannuksen viettoon. Kolme ja puoli kuukautta olimme kuuliaisesti pitäneet etäisyyttä läheisiin, tavanneet perheenjäseniä muutaman kerran, mutta vain ulkosalla turvavälejä noudattaen. Kutsu kävi Riston ja Sarin kesäpaikkaan Jäppilään Pieksämäen lähistölle. Entisessä maalaistalossa olisi riittävästi tilaa pitää etäisyyttä, jos epidemia olisi yllättäen pahentunut. Me riski-ryhmäläiset koirien kanssa saimme varmuuden vuoksi nukkumapaikat piha-aitassa. Juniori antoi lääkärin valtuuksilla luvan halata ja kyllähän me rutistettiin toisiamme oikein kunnolla. Yhdentoista ihmisen ja viiden koiran lauma mahtui sopuisasti laajalle pihanurmelle. Sää oli kuten varmaan kaikkien suomalaisten unelmissa juhannussään pitää olla. 

Hedy, Isla ja Jade aamukävelyllä

Jade väsähti

Hedyn 8-vuotissynttärit

Anna ja Jade

Koiranvaihtoja: Roy ja Voitto 

Aprikoin etukäteen, miten hyvin Gina antaa Hedyn ja Islan seurustella Jaden kanssa. Huoli oli turha, sillä koirat hoitivat suhteet mallikelpoisesti. Näytti aivan siltä, että leikkivuorot olisi jaettu etukäteen. Islan ja Jaden leikit olivat erityisen innokkaita, emon suhtautuminen omaan pentuun oli hellyttävää seurattavaa. Ensimmäisenä  päivänä koirat riehuivat melkein tauotta, mutta seuraavana päivänä ne osasivat jo ottaa lepotaukoja. Olin hieman huolestunut Jaden väsymisestä, mutta se vain tankkasi voimia seuraavia leikkejä varten. Aikuiset osasivat myös leikkiä. Piha-alueella pingispöydän ympärillä kaikuivat voittohuudot kuten myös häviäjän manaukset. Aitan takana olevalla sulkapallokentällä sai lyödä palloa ilman että järveltä puhaltava tuuli häiritsi. Frisbee-golfin teline kilisi tiuhaan, kun heitto osui suoraan maaliin. Pesäpallokentäksi muutetulla mansikkapellolla kiisteltiin siitä, oliko juoksu oikeasti kunnari. Jos ei löytynyt pelikaveria, onnistui tennislyöntien harjoittelu navetan tiiliseinää vasten.

Jaden ja Islan leikki

https://photos.app.goo.gl/WkLQrAhcxCXst5Yh7

  

Ihana Jade

Aivan tyhjäksi talo ei sentään jäänyt, kun Jade jäi meille odottelemaan kotiin pääsyä. Siellä nuorisolla on meneillään viimeiset kiireiset päivät sisäänpääsykokeiden valmistautumisiin. Ymmärrettävästi suloinen pieni pentu veisi huomion lukemiselta. Oikeastaan on mielenkiintoista ja hyödyllistä seurata, miten pentu kehittyy, kun sen lauma hajaantuu. Ensimmäisenä päivänä Jade oli hieman vaisu, eikä ruoka oikein maittanut. Seuraavana päivänä ikävä oli unohtunut ja se oli täysillä mukana ihmisten ja talon koirien touhuissa. Jade nukkuu pitkän yön sänkyni vieressä, ja on aivan suunnattoman iloinen kun se huomaa minun heräilevän. Päästän kaikki kolme koiraa ulos pihalle ja Jade ymmärtää jo, että pitää tehdä asiat nurmikolle. Ei se vielä sisäsiisti ole, sisältä löytyy pieniä lätäköitä ja kikkareita, mutta se ainakin yrittää tehdä asiansa samoille paikoille. Ruoka maistuu, mutta parasta on kuitenkin aikuisten koirien ruokakupista löytyvät isot papanat. Niitä se rouskuttelee pienillä hampaillaan.
Isla leikkii jaden kanssa hellästi ja väsymättä, se ei hermostu vaikka naskalihampaat iskevät poskinahkaan tai häntään. Hedy sen sijaan komentaa Jadea melko kovakouraisesti, mutta pentu ei säiky, vaan alistuu niinkuin pennun kuuluu.

Jade on päässyt jo muutaman kerran kävelylle isojen koirien kanssa ja pysyy hyvin vauhdissa. On niin paljon uusia hajuja ja erilaista maastoa. Pihalla se on innokas kaveri levittämään multaa ja kaivamaan kuoppaa uusille kasveille. Kuopat vaan tahtovat tulla vääriin paikkoihin. Se myös haluaa antaa minulle kukkia, ja katkoo kauneimmat tulppaanit ja narsissit. Ei haittaa, uusia kukkia ja kasveja kasvaa tilalle ja kuopat tasoitetaan.

Puutarha-apulainen

Rajoitusten hellitettyä seurani AST on avannut kevään harjoituskauden. Olen käynyt kaksi kertaa Hedyn kanssa agilitytreeneissä, ja olemme molemmat nauttineet haasteista. Hedy on taitava, mutta vaikeutta tuottaa oikea-aikainen ohjaaminen ja nopea liikkuminen. Jos en anna sille ohjetta oikea-aikaisesti, se päättää itse, mikä este suoritetaan. Isla on kuntoutunut hyvin pentujen hoidosta ja sen turkki alkaa taas kiiltää. Nisät ovat kutistuneet ja ehkä sekin pääsee jo pian urheilemaan.

Elias ja Jade lukevat Suomen Kuvalehteä

Päikkärit Hedy-mummun kanssa

Ruokaillaan yhdessä 

  

Tyhjä talo

Nytkö kaikki on ohi? Ei onneksi aivan, sillä pikku-Jade viipyy meillä vielä 10 päivää kunnes Henrikin pääsykoetentit ovat tehtynä. Olettamus on, että suloinen pentu veisi opiskelijan keskittymiskyvyn. Meille järjestely sopii oikein hyvin, saadaan pehmeä lasku pentujen luovutukseen. Toisaalta olen onnellinen ja helpottunut, kun viikkoja kestänyt siivous-, syöttö- ja leikitysrumba on ohi. Olin unohtanut, miten paljon työtä onkaan aktiivisen pentulauman hoitamisessa. En valita, sillä palkintona oli iloisten ja reippaiden pentujen seuraaminen ja kehittyminen. Suurin palkinto oli kuitenkin pentujen luovuttaminen vastuuntuntoisille ja onnellisille uusille omistajille. Ensimmäiset palautteet kotiutumisista ovat olleet ilahduttavia. Pienet staffit poseeraavat kuvissa niin tyytyväisinä.

Juuri päivää ennen kotiinlähtöä ehdin ottaa kameran esille, kun kolme tyttöä peuhasi pentuhuoneen pallomeressä. Lähetin videon Ylen "Elämää poikkeusoloissa" -ohjelmaan. Seuraavana aamuna juuri kun tein aamuvenyttelyjä, kuulin aamutv:n juontajan sanovan: "Nyt pääsemme katsomaan suloisia koiranpentuja pallomeressä". Ruudulle levähti pentuhuoneemme pallomeri, missä Hani, Jade ja Lili peuhasivat kaiken kansan nähtävillä.

Ennen kotiinlähtöä pennut ja Isla luovuttivat ELT Johanna Anturaniemen suorittamaan staffien terveystutkimukseen uloste- ja virtsanäytteen sekä putken verta. Varsinkin pissanäytteen ottaminen vaati nopeutta ja ketteryyttä, kun pennun vatsan alle piti sujauttaa soppakauha heti kun se kyykistyi. Homma ei ollut helppo, mutta tutkimuspäivänä kaikki 16 minigrip- pussia olivat valmiina pakasteessa odottamassa Johannaa. Tutkimukseen otettuja koiria seurataan koko eliniän tarkoituksena löytää ravinnon, elinolojen ja aktiviteettien vaikutusta terveyteen. Mielenkiintoista ja hyödyllistä, lisäksi tämä kaikki tapahtuu ilman omistajalle aiheutuvia kustannuksia. 

Jade on juossut ulkona Islan ja Hedyn kanssa, kaivanut multaa ja möyrinyt pensasaidan alla. Nyt se nukkuu sikeästi touhukkaan päivän jälkeen. Päivällä se vuorostaan juoksutti meitä ihmisiä, ja sai aikaan ainakin minulle sydämentykytystä. Se oli kadonnut ilman että kukaan oli huomannut sen lähteneen pediltään. Lopulta se löytyi Eliaksen nojatuolin alta kyyristelemästä. Se oli ilmeisesti pelästynyt ruohonleikkurin käynnistymistä.

Jadelta otetaan verinäyte

Ruokaa odotellessa

WC.rullapakkaus saa kyytiä

Isla tutkii Friidua

Vauhtia vaan ei myrskyä

Viime tekstissä uumoilin, että rauhallisten alkuviikkojen jälkeen pentujen hoidossa on odotettavissa vauhtia ja myllerrystä. Kyllä vauhtia on, mutta paljon vielä levätään ja kerätään voimia kasvuun. Siivoamista tosin riittää varsinkin aamuisin, kun yön aikana pentuhuoneeseen on ilmaantunut lätäköitä, pikkukasoja ja sanomalehden riekaleita. Viiden viikon ikäisten punnitus näytti, että kaikki ovat kasvaneet huimasti, paino on jo runsaat kaksi kiloa. Kasvun ja kehittymisen ohella myös aktiivisuus on lisääntynyt, nyt leikitään ja välillä räyhätäänkin. Kun kaikki pennut ovat kooltaan ja ulkonäöltään melko samanlaisia, ei myöskään luonteissa ole huomattavissa suuria eroja. Web-kameraa seuranneet tulevat omistajat tosin ovat olleet näkevinään, että tyttö 6 eli sininen olisi aktiivisin.

Eilen Elias sirutti pennut ja samantien rekisteröinti Kennelliittoon lähti sähköisesti. Rauhallisesti kukin pieni suhtautui sirupiikin pistämiseen, vaikka ihmisen mielestä ohjainneula näyttää hurjan suurelta. Siru pistetään niskanahkaan, eikä siinä ilmeisesti ole suurta hermotusta.

Eilen pennut pääsivät ensimmäistä kertaa ulos, kun ilma oli lämmennyt sopivasti. Iloisina ne kirmailivat nurmikolla ja ottivat sitten päiväunet aitauksen varjossa.

Hankalin asia on nyt saada Isla vieroitettua, kun pennut hyökkäävät emon nisien kimppuun aina kun se lähestyy. Isla on surkean näköinen, kylkiluut törröttävät, posket ovat kaventuneet ja turkki kiilloton. Vaikka Isla on kovin nälkäinen, nyt on pakko vähentää sen ruokaa maidon ehtymiseksi. Pennut saavat kyllä tarpeeksi ruokaa, ne syövät neljä kertaa päivässä liotettuja nappuloita, tattaripuuroa ja jotain laktoositonta maitotuotetta. Ruoka maistuu hyvin ja ne pärjäisivät jo mainiosti ilman emon maitobaaria.

Viikonloppuna kaikki tulevat pentujen omistajat saivat ensi kosketuksen omaan pikkuiseen. Pidimme turvavälit, mutta pystyimme hyvin vaihtamaan ajatuksia ja sopimaan pennun kotiutumisesta. On aina jännittävää kohdata uudet omistajat ensimmäistä kertaa. Mukavia uusia tuttavuuksia kaikki, ja mielelläni luovutan pennun jokaiseen kotiin. Uskon että yhteistyö heidän kanssaan jatkuu hyvissä merkeissä.

Pihasyöttö

Siruneulojen laatikosta kertakäyttölelu

Pentuhuoneesseen lisää leikkipaikkoja

Siivoustiimi löysi WC-paperipussin

Isla aloittelee leikkejä 

Hiljaista myrskyn edellä

Talossa on aivan hiljaista, vaikka täällä on ihmisten lisäksi kaksi aikuista staffia ja seitsemän lähes neljäviikkoista pentua. Ihmiset ovat nauttineet kevään ensimmäisen grilliaterian ja koirat kulhollisen nappuloita. Kaikki ovat tyytyväisiä. Pennut ovat tosin saaneet välipalaksi huikan maitoa Islan nisistä, ja nyt on päivänokosten aika. Kurkistin juuri pentuhuoneeseen, ja siellä tuhistaan monimuotoisessa röykkiössä. Joku pennuista röhnöttää selällään, toinen roikkuu pää alaspäin kaverin selässä, kolmas nukkuu istuallaan pää pentulaatikon reunaan tukien. Mikään kamera ei kunnolla pysty ikuistamaan näitä nukkumisasentoja .

Pennut ovat saaneet kaksi kertaa vuorokaudessa liotettuja nappuloita, seassa hieman jauhelihaa ja Baby-maitoa. Ruokakupit tyhjenevät vauhdilla, mutta ruokailutavoissa on vielä korjaamisen varaa. Isla on jo selvästi alkanut vieroittamaan pentuja, se käy pikaisesti tarjoamassa maitoa, mutta ei anna pentujen lupsuttaa turhan kauan. Hedy on saanut käydä pentulaatikon reunalla, mutta nyt se on jo tajunnut, että siellä onkin pieniä koiria, jotka voivat näykkiä sitä neulahampaillaan. Tosiaan pentujen hampaat ovat puhjenneet, ja kurkistin jokaisen suuhun tarkistamaan purennan. Kaikkien purenta on hyvä tällä hetkellä, mutta vielä on pitkä matka siihen, että voidaan sanoa koko hammaskaluston olevan kohdillaan. Pysyvät hampaat tulevat vasta viiden kuukauden iässä, mutta siihen mennessä täytyy olla tarkkana ja katsoa, että hampaiden vaihto sujuu oikein ja ajallaan.

Kunhan kelit lämpenevät, rakennan pihanurmelle aitauksen ja pentuset saavat totuttautua ulkoilmaan. Kevät on paras aika pentujen kasvattamiselle, ne saavat purkaa energiaa ulkona, oppivat aikaisemmin sisäsiistiksi ja tottuvat ääniin ja erilaisiin luonnon ilmiöihin.

Henrik ja Aleksandra asentavat koiraporttia

Kasassa 

Nappulat lentävät suihin