torstaina, marraskuuta 19, 2020

Valoa tunnelin päässä

Eräänä päivänä kävelet terveenä kontrollitutkimukseen ja hetken kuluttua kuuletkin olevasi sairas. Silmänräpäyksessä kaikki on toisin. - Koronatauon jälkeen päätin ryhdistäytyä ja varasin mammografiakontrollin, koska lääkärini on suositellut sellaista parin vuoden välein. Ilman mitään löydöksiä tai oireita menin siis tutkimukseen Jorviin ja kävelin sieltä ulos tietoisena, että rinnasta oli löytynyt pahanlaatuinen pieni kasvain. Ainoa positiivinen asia oli, että patologin lausunto kertoi kasvaimen olevan pieni ja hyväennusteinen. Pääsin leikkaukseen runsaan viikon kuluttua ja sain vahvistuksen, ettei kasvain ole levinnyt ja jälkihoitona olisi vain sädehoito. Toivuin leikkauksesta nopeasti ja jatkoin koira- ja muita harrastuksia entiseen tapaan. 

Kaikkein parasta mielialalääkettä oli osallistuminen TTK:n Roosanauha-iltaan Jukan avecina. Tilaisuus oli lämminhenkinen, melkein unohti, että olimme koko ajan televisio-ohjelmassa.  Koin konkreettisesti, miten tärkeää on saada tarpeeksi resursseja syöpätutkimukseen. Jokainen parantunut syöpäpotilas on syöpätutkimuksen ansiota.

TTK:n teemailtana syöpä ja elämä

Ilmoittauduin pari viikkoa sitten Islan kanssa Mäntsälään kisoihin ja ensimmäisen kisan voitimme hienosti. Toisessa kisassa komensin aika tiukasti Islaa pysymään lähdössä, ja se tuntui ottavan siitä kovasti kierroksia. Radan edetessä se pyöri ympärilläni aivan kuin kysyen, teenkö nyt oikein. Loppusuoralla se juoksi jaloilleni kampaten minut. Mätkähdin maahan täydestä vauhdista oikealle kyljelle. Tajusin heti, että nyt tapahtui jotain pahaa. Pääsin vaivoin autolle, mutta oikea puoli ei sietänyt minkäänlaista liikettä. Päätin kuitenkin yrittää ajaa kotiin, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti vakuutusyhtiön sairaalaan. Ajamisen pelkästään vasemmalla kädellä teki mahdolliseksi automaattivaihteisto ja Berlingon erittäin vakaa ohjaus, mutta ei se helppoa ollut. Vaikeroin ja huohotin, mutta niin vain pääsin kotipihaan ja kerroin Eliakselle loukkaantumisesta. Tilasin taksin Pohjola-sairaalaan, missä ortopedi teki heti diagnoosin olkapään sijoiltaan menosta. Hoitopöydällä mahallaan maatessani kaksi miestä kiskoi voimiensa takaa käsivarttani kunnes kuului plop, ja nivel muljahti paikoilleen. En muista, että olisin koskaan kokenut sellaista kipua, vaikka lääkitys ja rauhoitus oli annettu etukäteen.  

Nyt vajaan kahden viikon kuluttua olkapää on rauhoittunut melko hyvin, ja ilmeisesti se saadaan parantumaan pelkän levon ja fysioterapian avulla. Myös sädehoito päästään aloittamaan ajallaan, kun saan jo käsivarren nousemaan tarpeeksi. On ollut aikaa miettiä elämää ja sitä minkä kokee tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Pitäisikö jäädä kiikkustuoliin keinumaan ja aloittaa sukkien kutominen, kunhan käsi paranee? Toisaalta juuri kunnon ylläpitäminen auttaa traumojen nopeassa paranemisessa ja henkisessä jaksamisessa. Koirat ja niiden kanssa touhuaminen on parasta terapiaa. Eräänä masennuspäivänä makailin sängyllä, ja Hedy asettautui vatsani päälle, laittoi tassut olkapäilleni ja lipaisi kaulaa. Kun Isla lähestyi, se tuijotti sitä viestittäen: "Minä hoidan nyt emäntää, älä tule tähän". Isla siirtyi sängyn toiselle reunalle. 

Perheen sisäisessä viestinnässä vitsaillaan jo olkapäävammoille, näyttäisivät olevan nyt trendi. Juniorin olkapää leikattiin viime viikolla, kun yksi jänteistä oli melkein poikki. Pojanpoika Pyry on treenitauolla judosta, kun treeneissä vammautui lapaluu. Saisikohan meistä yhteiskuvan vaikka photoshoppaamalla?

Gina kylässä 


Hedy ja Isla päikkäreillä Lazlo Ignatisekin 
vastaanotolla. Hammaskalustot putsattiin 

  Pysytään terveinä, pidetään korona kaukana ja urheillaan maltillisesti!

Ei kommentteja: