Kissa kiitoksella elää

ja niin taidan minäkin ainakin vähän aikaa. Pennuilta tai oikeastaan niiden kotijoukoilta on tullut niin kauniita kiitoksia ja palautteita, että olen melkein häkeltynyt. Tänään sain myös meilin Eevin aikaisemman pennun emännältä, jossa hän mm. sanoi näin: "Älyttömän hienon koiran olen sinulta saanut, en olisi ikinä uskonut että elikko voi olla noin täysin palkein mukana, onpa kyseessä sitten vaikka nukkuminen!". Eihän ole minun ansiotani, että nämä pennut ovat niin suurenmoisia, mutta ehkä uskallan myöntää, että jalostuslinjojen valinta ja kodin olosuhteet ovat myötävaikuttaneet hyvään tulokseen.

Fina nukkuu sylissäni, kun kirjoitan tätä. Se väsähti vihdoin pyörittyään innokkaana ympäri työhuonettani. Erityisesti se hullaantui johtohärdellistä tietokonepöydän alla. Kun nettisivu ilmoitti: Palvelinta ei löydy, arvasin Finan kajonneen laajakaistapiuhaan. Finalle ei tänä aamuna maistunut ruoka ollenkaan, ja yritin syöttää sitä kädestä, josta se näykki jotain suuhunsa. Seuraavalla aterialla se sai jauhelihan sijasta lusikallisen sydänpateeta ja johan ruokahalu palasi. Se nuoli kupin puhtaan kiiltäväksi sisältä ja ulkoa. Se olikin vain nirsoillut, mutta varmaan ruokailukavereiden puuttuminen oli osaltaan syynä haluttomuuteen. Eevi kyllä söisi joka murusen Finan kupista.

Kävin aloittamassa nettikurssin ja tästä lähtien kommunikoin 40 opiskelijan kanssa vain sähköisesti. Jopa lopputentti hoidetaan verkossa. Työni ei ole siis paikkasidonnaista ja niinpä lähdemme huomenna viikoksi Kemijärvelle hiihtelemään. Toivottavasti kuitenkin gprs-yhteys toimii, sillä minun on oltava verkon tavoitettavissa päivittäin. Fina pääsee ensimmäiselle juna- ja automatkalleen. Nyt pitää pakata huolellisesti Finan tavarat, niin että se pärjää junassa 12 tuntia.

Projekteja

Elämä täyttyy erilaisista projekteista, jotka saatetaan päätökseen vaihtelevalle menestyksellä ja aikataulutuksella. Minun elämässäni Eevin pennutusprojekti alkaa olla päätöksessä. Mielestäni tulos oli erinomainen ja aikataulussa pysyimme minusta riippumattomista syistä. Tänään Haba lähtee uuteen kotiinsa ja huomenaamulla on Neron vuoro lähteä maailmalle. Molempien poikien paperit ovat valmiina kansioissaan ja tavarat pakattuna. Sitten puramme pentuaitauksen ja Fina saa siirtyä isojen koirien seuraan. Se on jo ilmaissut tahtonsa siitä hyppimällä pentuaitauksen laidan yli omille retkilleen.

Seuraava projektini on Heliassa ((Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu) maanantaina alkava Immateriaalioikeuden nettikurssi. Olen ns. virtuaaliopettaja, mutta käyn aloittamassa kurssin henkilökohtaisesti, ja siten annan kurssille ”kasvot”. Tämä projekti kestää toukokuun loppuun asti. Uusin projektini on Helia-talon vihkimistilaisuuden järjestäminen opiskelijaryhmän kanssa. Projekti sai lähtölaukauksen eilisessä palaverissa ja päättyy syyskuun puolessavälissä tilaisuuden toteutuessa. Se on haasteellinen ja mielenkiintoinen tehtävä, mutta varmaan työllistää ja ehkä stressaakin minua enemmän kuin uskonkaan.



Hyvää kotimatkaa Nero ja Haba! Olkaa kilttejä poikia ja tuottakaa paljon iloa ja onnea uudelle kotiväelle.

Lähtölaskenta

Pentujen luovutuksen ollessa käsillä on aika muistella taaksepäin pennutuksen alkuvaiheille. Päätös astuttaa Eevi seuraavasta juoksusta oli suunnitelmissa ja isästäkin jo tehty päätös, mutta silti asiat saivat yllättävän nopean käänteen. Juoksu tuli kuukausia aiemmin kuin oli arvioitu, ja siksi tulikin kiire järjestellä asioita. Piti kiikuttaa progesteroninäytettä pika-analysointiin ja sen noustua parissa päivässä suotuisaan arvoon sulho kiidätettiin meille kahden avustajan kera. Kaikki sujuikin hyvin ja nyt kohta 8-viikkoiset pennut ovat valmiina aloittamaan oman itsenäisen elämän.

Kaikki, jotka ovat käyneet meillä pentuja katsomassa, ovat ihailleet suloisia palleroitamme ja monet kysyvät, eikö ole haikeaa luopua niistä. On ja ei. Ennen vierailua on pentuaitaus siivottu ja puhtaat paperit laitettu lattialle eli kukaan ei ole päässyt näkemään sitä arkipäivän todellisuutta. Pentujen ja emon hoito on vaatinut kyllä paljon työtä, mikä ei aina ole ollut kovin suloista ja miellyttävää. Ennen synnytystä valvoin pari yötä odottaen synnytyksen käynnistymistä. Sen jälkeen nukuin ensimmäisen viikon pätkäunta pentuja tarkkaillen. Eevi halusi ulos monta kertaa yössä ja sen lisäksi sillä oli vuotoa noin viikon ajan ja se sotki melko lailla ympäristöään. Viikot 2-4 olivat ehkä työmäärältään helpoimpia, sillä emo syötti ja siivosi pentujen jäljet. Lisäravinnon syöttämisen alkaessa siirtyi jätösten siivoaminen hoitajalle, ja sitä työtä on vuorokaudessa melkoinen määrä. Aamutoimet viime viikkoina ovat olleet seuraavat: Kello seitsemän jälkeen vien pennuille ruoan ja yritän aloittaa aitauksen siivoamisen. Yön jälkeen siellä on aikamoinen sotku ja pyykkipoika nenässä voisi olla hyvä apuväline. Jälleennäkemisestä iloiset pennut pyörivät ympärillä tarraavat aamutakin ja yöpuvun helmoihin ja purevat varpaita. Kun jätökset ja paperit on siivottu, luuttuan lattian ja keräilen tavarat paikoilleen. Pennut saavat juosta vapaina, kunnes ne noin tunnin jälkeen väsähtävät. Neljä-viisi tuntia ne nukkuvat taas sikeästi ja sitten ruokailu/siivous/leikkirumba alkaa uudestaan. Silti en antaisi hetkeäkään pois tästä ajasta. Paras palkkio työstäni on, kun iloiset ja vauhdikkaat pennut juoksevat ympärilläni puhtaassa huoneessa ja keksivät mitä hullunkurisimpia leikkejä. Silloin lepään ja nautin pentujen kanssa.

Tänä aamuna yksi pentu oli aitauksen ulkopuolella ja se on yleensä sen merkki, että nyt on aika päästä väljemmälle temmellyskentälle. En löytänyt mistää aukkoa, joko se on hypännyt laatikon laidan yli tai kammennut itsensä aitauksen alta.

Noin matkalaukku on pakattu, tarvittavat lomakkeet täytetty ja ohjeet kirjattu ja se on valmiina odottamassa perhettään Tammisaaresta. Haba lähtee kotiin perjantaina ja Nero lauantaina.



Hyvää kotimatkaa Noi! Iloista ja onnellista elämää uudessa kodissa!

Kerro, kerro kuvastin....

Pentuaitauksen ulkopuolinen maailma (alakerran halli, eteinen ja vierashuone) on pennuille suuri seikkailu. Ne pääsevät seikkailemaan useamman kerran päivässä ja joka kerta ne tekevät uusia aluevaltauksia. Olipa hauskaa seurata, kun ne löysivät vierashuoneen kaapin peilioven. Jokainen yritti omalla tavallaan saada peilissä näkyvää kaveria leikkimään. Noi hyökkäsi peiliä kohti niin, että kuonoon taisi sattua vähän. Törmäyksen jälkeen se istui ihmeissään ja aivasteli. Nero ja Haba yrittivät nokkelasti saada oven auki ja Fina raapi ovea. Seuraavalla kerralla peili ei enää kiinnostanut, koska ne olivat huomanneet, että se vain narrasi. Kenkätelineessä olevat monot ja ulkoilukengät kiinnostavat kovasti ja suosittelenkin, että uusissa kodeissa mietitään kengille umpinaisia säilytyspaikkoja. Matot lähtevät liikkeelle ja varsinkin niiden hapsut tai irtonaiset langanpäät ovat kiinnostuksen kohteena.

Kun laskeuden portaita alas, neljä innokasta pentua istuu aitauksen kulmassa odottaen joko ruokaa tai muuten vain vaihtelua päivän ohjelmaan. Hiljainen odotus muuttuu raivoisaksi hyökkäykseksi, kun kiipeän aitauksen yli. Varsinkin aamutakkini liepeet ovat suositut ja saan irroitella helmasta pikkutakiaisia koko ajan. Aivan lempeät otteet eivät enää riitä, vaan saatan joutua puristamaan kuonosta, jotta puruote irtoaa. Samalla sanon ”irti” ja kun pentu on irroittanut otteensa, kehun sitä. Mahtaakohan se vielä ymmärtää yhteyttä, mutta näin koulutus aloitetaan.

Näyttää vähän siltä, että valkokaulaiset Faba ja Noi ovat niin ulkonäkönsä kuin luonteensa puolesta tulleet äitiinsä ja ehkä myös isoisäänsä Simoon. Simo oli melko touhukas staffiherra. Fina ja Nero ovat värinsä puolesta isä-Waltterin näköisiä ja samoin luonteeltaan hillitympiä. Kun pennut pääsevät ulos aitauksesta, Haba juoksee ensimmäisenä tutkimusretkelle Noi perässään. Fina ja Nero ottavat aina pienen harkintatuokion, ennekuin syöksyvät uusiin seikkailuihin. Leikeissä kaikki ovat tasavahvoja enkä ole huomannut kenenkään jäävät syrjään tai alakynteen.

Dixie ei ole vielä löytänyt rooliaan isoäitinä. Kun pennut juoksevat vapaana alakerran lattialla, Dixie yrittää vältellä niitä. Pennuthan eivät välttelyä ymmärrä, vaan syöksyvät Dixien kimppuun edestä ja takaa. Silloin Dixie ärähtää, millä ei ole suurtakaan vaikutusta pentuihin. Päinvastoin ne kokevat ärinän leikiksi ja Dixien piiritys on entistä innokkaampaa. Finan ja Dixien yhteiselo varmasti alkaa sujua, kunhan Dixie saa ajan kanssa tottua uuteen lauman jäseneen. Aikuiset koirat eivät välttämättä pidä pennuista ja saattavat murista ja jopa purra. Pienen pennun liikkeet ja hösääminen tuntuvat tottumattomasta koirasta uhkaavalta, ja siksi se yrittää karkoittaa pentua murinalla. Samoin aivan pienet lapset saattavat olla vieraan koiran mielestä peloittavia. Parin päivän totuttelun jälkeen vanha koira yleensä rauhoittuu ja sopeutuu tilanteeseen.

Kilpakauden kynnyksellä

Eevin tehtävä pentujen maidontuottajana on päättymässä. Tosin sen vieläkin saattaa löytää istumassa pentulaatikossa äänekkäästi maiskuttava pentujoukko nisissään kiinni. Kyse taitaa enemmänkin olla nautiskelusta kuin ruokkimisesta. Eevin kunnonkohotus on alkanut tähtäimenä tiukka huhtikuussa alkava agilitykisakausi. Olen laatinut meille kisakalenterin, jossa ensimmäisenä on Kirkkonummen kennelkerhon järjestämät kilpailut 8.4. Toukokuun loppuun mennessä aiomme osallistua n. 15 kisaan ja tavoitteena on saada puuttuvat 2 nollatulosta ja nousta 3. luokkaan. Agilityssä on siis 3 luokkaa, joista 1. on aloitusluokka. Kun kilpailijapari on saanut 3 virheetöntä eli 0-tulosta ja sijoittunut luokan 3 parhaan joukkoon, se saa sertifikaatin eli siirron seuraavaan luokkaan. Eevillä on 2. luokassa yksi 0-tulos ja luokkavoitto, ja niitä kahta puuttuvaa 0-tulosta me nyt tavoittelemme. Itselläni on jo kova hinku päästä kisakentille niin kisaamaan kuin tapaamaan koiratuttuja. Viime kuussa kävin oman seuran treeneissä harjoittelemassa Eevin pennun Helmin kanssa. Helmi on salamannopea niin liikkeissään kuin reaktioissaan, ja ohjaaja joutuu koville yrittäessään antaa sille radan suoritusohjeita oikea-aikaisesti. Helmi juoksutti minut läkähdyksiin, ja tuskin sain puuskutuksen lomassa ohjattua sitä ollenkaan. Toivottavasti Helmin emäntä Kaisa tuo sen pian kilpailemaan virallisiin kisoihin.

Pentujen rekisterikirjat tulivat eilen ja nyt niiden nimet on virallistettu ja ne ovat saaneet henkilökohtaisen rekisterinumeron. Nykyisin koirat merkitään myös mikrosirulla, jota vaaditaan esimerkiksi kilpailuissa ja ulkomaille matkustettaessa. Mikrosirun voi laittaa jo 3 kuukauden ikäisenä ensimmäisen rokotukse yhteydessä.

Eilen ja tänään olimme Dixien ja Eevin kanssa jäällä hiihtämässä. Koirat eivät sentään hiihtäneet, mutta juoksivat edestakaisin ladun vierellä. Jäällä on melko paljon lunta ja umpilumessa juokseminen oli niille varsin hyvää kunnonkohotusta. Paluumatkalla koirien vauhti kyllä vaimentui ja nyt kotona nukkuu kaksi ulkoilusta uupunutta koiraa. Saunoimme hiihtolenkin jälkeen, ja sillä aikaa Cessi oli päättänyt tutustua lapsenlapsenlapsiinsa. Se seisoi pentuaitauksessa ja pennut touhusivat sen ympärillä innokkaina. Miten se oli sinne päässyt, oli meille täysi mysteerio. Aitauksessa ei ollut minkäänlaista aukkoa, joten ainoa mahdollisuus on, että se on hypännyt sinne pentulaatikon laidan yli. Kun näkee sen useimmiten köpöttelevän jäykkäjalkaisena ja vaivaisen näköisenä, on vaikea uskoa sen pystyvän hyppäämään niinkin korkean esteen yli. Sen liikkuminen taitaakin olla hieman tahtoasia, sillä kun se esimerkiksi haluaa lähteä omille retkilleen tielle, se juoksee kepeästi ja sujuvasti ja kiinniottaja joutuu tosissaan juoksemaan sen perässä. Cessi on kyllä ollut viime päivinä melko virkeä ja sillä on selvästi pilke silmässä. Ehkäpä se jo suunnittelee suuria juhlia huhtikuun puolessa välissä tulevan 15-vuotispäivänsä kunniaksi.



Cessin ja Noin suukko

Hyppyharjoittelua

Viikottaisen punnituksen tuloksena oli, että kaikki pennut ovat nyt ylittäneet 2 kg:n painon. Esimerkiksi Noi on yli 10-kertaistanut syntymäpainonsa. Se on kova poika syömään ja ehkäpä se kasvaa vielä joukon suurimmaksi. Pennut saivat maanantaina 3. matolääkityksen ja nyt niiden pitäisi olla puhtaita mahdollisesta matotartunnasta. Silti matolääkitystä suositellaan jatkettavaksi vielä parin viikon välein muutaman kerran.

Thea ja Riitta kävivät eilen katsomassa pentuja ja oli mukava saada niistä kokeneiden kasvattajien arvio. Thean mielestä kaikilla on hyvän mallinen pää ja tukeva lyhyt runko (staffeilla toivottava). Tietenkään kukaan ei voi taata, miten pentujen kasvun kehitys jatkuu, mutta tällä hetkellä ne näyttävät sopusuhtaisilta. Ruokinnalla on myös merkityksensä kehitykseen, mutta jos kasvavat pennut saavat tarpeeksi monipuolista ruokaa, kehitys etenee suotuisasti. Niille ei tarvitse eikä ole suositeltavaakaan antaa mitään lisäravinteita, sillä laadukas penturuoka sisältää kaiken tarvittavan.

Pennut saivat äsken päivän toisen aterian ja kupit nuoltiin reunoja myöten puhtaiksi. Nyt alhaalta kuuluu kova mekastus ja väliin jopa haukahduksia. Toivottavasti ne eivät opi emon kimeää haukuntaääntä.

Edellisen kirjoituksen jälkeen kaikki ovat oppineet kiipeämään ulos pentulaatikosta ja laajan leikkikentän kaikkia ulokkeita käytetään vauhdikkaasti hyväksi. Kilpailemme pentujen kanssa aitauksen aukottomuudesta, sillä ne yrittävät saada sitä auki liitoskohdista ja minä hakkaan sitä mukaan lisää kiinnityskoukkuja. Eevi leikkii nyt pentujen kanssa mielellään, kun ne eivät koko ajan ole kiinni nisissä. Emon leikki on tärkeää oikean koirakäytöksen opiskelua. Vaikka leikki välillä näyttää melko kovakouraiselta, siinä nimenomaan opitaan oikeita eleitä ja käytösmalleja.

Home Sweet Home

Toblerone-tavaramerkki näkyi ikkunastamme

Perhe Westermarck on palasi puolenyön jälkeen Sveitsin kylmistä ja lumisista olosuhteista Suomen lähes vastaavanlaisiin sääolosuhteisiin. Täällä ei kuitenkaan tarvitse pelätä lumivyöryjä eikä haukkoa henkeä yli 3000 metrin korkeudessa 24 asteen pakkasessa ja tuulen tuiverruksessa. Meitä ei kylmä sää estänyt ulkoilemasta ja sinnittelimme kasvosuojukset ja huput silmillä Matterhornin alarinteillä lasketellen. Jännitystäkin mahtui hiihtolomaan, kun juniorimme Jukka kaatui syvässä lumessa laskiessaan ja lennätettiin helikopterilla naapurikaupungin sairaalaan tutkittavavaksi. Onneksi vain solisluu oli murtunut ja mitella kädessä Jukka jopa palasi rinteeseen viimeisenä lomapäivänä. Helikopterilla oli tuona päivänä monta muutakin onnettomuuskuljetusta. Lisäksi samalla alueella jäi 10 hiihtäjän seurue lumivyöryn alle ja valitettavasti yksi heistä menehtyi. Lumivyöryjä oli päivittäin ja helikopterit sukkuloivat alueen yllä pudotellen dynamiittipaukkuja kriittisiin kohtiin.

Kun pienen hotellimme auto tuli noutamaan meitä rautatieasemalta, joku seurueestamme huudahti: ”Katsokaan, ne ovat maalanneet auton Eevin väriseksi meidän kunniaksemme”. Pieni kuljetusauto oli todellakin valkoinen ja koristeltu lehmäkuvioilla. Koko viikon ajan autoa sitten kutsuttiin Eeviksi. Zermattissa on muuten yksityisautoilu kielletty ja kuljetusautot ovat sähkökäyttöisiä.

Aamulla aloin keräillä koiria kotiin. Aluksi hain Dixien ja Cessin Iirislahdesta. Sirkka ja Markku sanoivat kaiken menneen hyvin, vaikka Cessi oli ensimmäiset päivät valittanut ilmeisesti ikävää. Sirkka oli jopa tutkinut koiraoppaita ja opiskellut vanhan koiran hoitoa. Dixie oli tehnyt parhaansa ja hurmannut taas ystävämme tempuillaan ja tottelevaisuudellaan. Nyt Sirkka ja Markku lähtevät Kemijärven mökillemme huilaamaan koirien hoidon jälkeen. Innokkaana ja vähän jännittyneenäkin matkasin sitten kohti Veikkolaan Grönbergin Riitan luo. Siellä minut vastaanotti ensin villillä riemulla Eevi ja pentulaatikossa tapitti ihmeissään 4 ihastuttavaa pikkustaffia. Viikossa pennut olivat taas kasvaneet valtavasti ja oppineet paljon oikeita koiran eleitä ja liikkeitä. Kaikki oli sujunut hyvin Riitan hoivassa, kuten olin arvellutkin. Lastasin kaikki varusteet takaisin autoon ja ihmettelin, olinko todella tuonut niin paljon tavaraa pentujen mukana.

Pentujen suloisuus on tällä hetkellä kaksijakoista. Oikeastaan ne ovat pikkualligaattoreita, sillä ne tarraavat naskalihampaillaan kaikkeen liikkuvaan. Ne leikkivät leluilla jo vetoleikkejä ja ravistelevat niitä ”saaliintappamiselkein”. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen pentu kiepsahtaa pentulaatikon laidan yli ja siksi laitamme niille tänään aitauksen laatikon ympärille.

Huomenna laitan sivuilleni kuvia pennuista 6 viikon ikäisinä.

Matkaraportti

Kotona on hiljaista ja outoa, kun iloiset huiskuhännät ovat poissa. Yritän pidättäytyä soittamasta hoitopaikkoihin kysymään, miten siellä pärjätään.

Oli väärä luulo, että pennut olisivat peloissaan ensimmäisellä automatkalla. Päinvastoin, ne olivat niin vauhdikkaita, että sain pidellä niitä, että pysyisivät etupenkillä olevassa kopassa. Haba jyrsi korin reunoja ja yritti kiivetä pois, Noi repi viltinkulmaa, Nero ja Fina painivat. Grönbergillä niitä odotti täydellisesti varusteltu hotellihuone, jossa viikko sujuu varmaan virikkeellisesti. Viereisessä huoneessa asustaa viikkoa vanhemmat 4 pinserin pentua. Valitettavasti pennut eivät kuitenkaan pääse leikkimään keskenään. Viivyin hetken ja ihastelin pieniä siroja pinserin pentuja, jotka hyppelivät kuin gasellit. Niiden rinnalle meidän staffipennut vaikuttavat kömpelöiltä nallekarhuilta.

Nyt vieroittaudun pysymään poissa viikon ajan tietokoneeni ääreltä, ja tuskinpa vieroitusoireet kovin vaikeat ovat loman viedessä ajatukset toisille urille.

Maailmankuvan avartamista

Pennut lähtevät tänään Eevin kanssa ensimmäiselle automatkalleen Kirkkonummen Veikkolaan Riitta Grönbergin luo ja viipyvät siellä viikon pituisen matkamme ajan. Riittaa voisi sanoa pentujen kummiksi, sillä hän oli avustamassa astutuksessa. Riitan omalla koiralla on muutamaa päivää vanhemmat pennut. Tilavassa maalaistalossa koiramme saavat oman huoneen ja takuulla asiantuntevan ja koiraystävällisen hoidon. Lämmitän auton hyvin ja pakkaan koirat Eevin kuljetushäkkiin vällyjen sekaan, niin etteivät ne varmastikaan saa kylmää kuljetuksen aikana. Ne varmaan ovat järkyttyneitä turvallisen laatikkomaailman särkymisestä ja pienet sydämet hakkaavat rajusti. Toisaalta tämä on hyvää sosialistumisen aloitusta ja maailmankuvan laajentumista.

Dixie ja Cessi matkustavat hieman lyhyemmän matkan Iirislahteen Sirkka ja Markku Helasuon hoiviin. Heillä oli ensimmäisen staffini Iinan pentu Kami, ja sitä ennen heillä on ollut monta bokseria. Iina ihastui aikoinaan Markkuun ja Sirkkaan niin kovasti että karkasi ulkoilulenkillä usein heidän luokseen (he asuivat silloin tällä puolen Länsiväylää vain muutaman tontin päässä). Helasuot ovat erittäin hyviä ystäviämme ja mutkattomia ihmisiä. Olen varma, he osaavat suhtautua oikealla tavalla myös vanhaan ja ehkä työläästikin hoidettavaan Cessiin, eivätkä kavahda lätäkköjen kuivaamista.. Cessi on nykyisin yhtä vahdittava kuin pentu, esim. jos se ei pääse heti herättyään ulos, se laskee lattialle. Se saattaa kävellä ruokakupin yli ja kaataa kaiken ruoan. Pihalla se ei enää hahmota tontin rajoja ja saattaa lähteä tielle kävelemään. Eilen Eevi haukkui taas ihan vimmatusti olohuoneen ikkunassa ja syöksyi sitten ulos välittämättä voimallisista ei-huudoistani. Kun juoksin sen perään, näin sen tuovan kotiin Cessiä, joka oli taas ollut tiellä. Lisääntyneestä hoitotarpeesta huolimatta Cessi tuottaa meille iloa ja onnea, kun se hakeutuu lähelle hakemaan hyväilyä tai muuten vaan olemaan vieressä.

Meillä on paljon tuttavia, jotka väittävät etteivät voi ottaa koiraa, koska matkustelevat niin paljon. Me taas sanomme heille, että haluamme jakaa elämme koirien kanssa ja niiden hoito matkan ajaksi on vain järjestelyasia. Kieltämättä järjestelyjä on jouduttu tekemään tämänkin matkan suhteen melko paljon, mutta silti asiat ovat hoituneet. Koiramme ovat myös tottuneet siihen, että niillä voi olla muitakin hoitajia kuin oma isäntäväki. Esimerkiksi Helasuot ovat koiriemme suuri ihastus ja aina kun tapaamme niiden riemulla ei ole rajoja. Näin totutamme koiriammekin moniin erilaisiin tilanteisiin ja luomme niihin luottamusta kodin ulkopuolisiin ihmisiin. Kolme vuotta sitten Dixien dogsitterin yllättäen peruessa hoitolupauksensa, pyysin Hannaa (nykyisin Iitun emäntä) avuksi. Hanna hetken mietittyään lupasi ottaa Dixien hoitoon ja sai siten testata staffin hoitoa ennen oman koiran ottamista. Siitä hoitoviikosta syntyi Dixien elinikäinen rakkaus Hannaan.

Uskomatonta, että kauan suunniteltu Sveitsin matkamme on kohta käsillä. Nyt on vihdoin toteutumassa unelmamme päästä koko 14-henkisen perheemme voimin nauttimaan talviurheilusta Alppimaisemissa. Laskettelu on siitä harvinainen liikuntalaji, että tällainen heterogeeninen joukko voi tehdä sitä yhdessä. Saapa nähdä vieläkö me vanhukset pysymme nuorten perässä laskettelurinteillä.

Nyt ryhdyn pakkaamaan koirien lomavarusteita ja lähden ajelemaan kohti Kirkkonummea. Palaan blogin ääreen sunnuntaina 12.3. Muuten, kirjoituksiani voi ja saa kommentoida. Se onnistuu helposti klikkaamalla Comments-linkkiä tekstiosan alla.