Home Sweet Home

Toblerone-tavaramerkki näkyi ikkunastamme

Perhe Westermarck on palasi puolenyön jälkeen Sveitsin kylmistä ja lumisista olosuhteista Suomen lähes vastaavanlaisiin sääolosuhteisiin. Täällä ei kuitenkaan tarvitse pelätä lumivyöryjä eikä haukkoa henkeä yli 3000 metrin korkeudessa 24 asteen pakkasessa ja tuulen tuiverruksessa. Meitä ei kylmä sää estänyt ulkoilemasta ja sinnittelimme kasvosuojukset ja huput silmillä Matterhornin alarinteillä lasketellen. Jännitystäkin mahtui hiihtolomaan, kun juniorimme Jukka kaatui syvässä lumessa laskiessaan ja lennätettiin helikopterilla naapurikaupungin sairaalaan tutkittavavaksi. Onneksi vain solisluu oli murtunut ja mitella kädessä Jukka jopa palasi rinteeseen viimeisenä lomapäivänä. Helikopterilla oli tuona päivänä monta muutakin onnettomuuskuljetusta. Lisäksi samalla alueella jäi 10 hiihtäjän seurue lumivyöryn alle ja valitettavasti yksi heistä menehtyi. Lumivyöryjä oli päivittäin ja helikopterit sukkuloivat alueen yllä pudotellen dynamiittipaukkuja kriittisiin kohtiin.

Kun pienen hotellimme auto tuli noutamaan meitä rautatieasemalta, joku seurueestamme huudahti: ”Katsokaan, ne ovat maalanneet auton Eevin väriseksi meidän kunniaksemme”. Pieni kuljetusauto oli todellakin valkoinen ja koristeltu lehmäkuvioilla. Koko viikon ajan autoa sitten kutsuttiin Eeviksi. Zermattissa on muuten yksityisautoilu kielletty ja kuljetusautot ovat sähkökäyttöisiä.

Aamulla aloin keräillä koiria kotiin. Aluksi hain Dixien ja Cessin Iirislahdesta. Sirkka ja Markku sanoivat kaiken menneen hyvin, vaikka Cessi oli ensimmäiset päivät valittanut ilmeisesti ikävää. Sirkka oli jopa tutkinut koiraoppaita ja opiskellut vanhan koiran hoitoa. Dixie oli tehnyt parhaansa ja hurmannut taas ystävämme tempuillaan ja tottelevaisuudellaan. Nyt Sirkka ja Markku lähtevät Kemijärven mökillemme huilaamaan koirien hoidon jälkeen. Innokkaana ja vähän jännittyneenäkin matkasin sitten kohti Veikkolaan Grönbergin Riitan luo. Siellä minut vastaanotti ensin villillä riemulla Eevi ja pentulaatikossa tapitti ihmeissään 4 ihastuttavaa pikkustaffia. Viikossa pennut olivat taas kasvaneet valtavasti ja oppineet paljon oikeita koiran eleitä ja liikkeitä. Kaikki oli sujunut hyvin Riitan hoivassa, kuten olin arvellutkin. Lastasin kaikki varusteet takaisin autoon ja ihmettelin, olinko todella tuonut niin paljon tavaraa pentujen mukana.

Pentujen suloisuus on tällä hetkellä kaksijakoista. Oikeastaan ne ovat pikkualligaattoreita, sillä ne tarraavat naskalihampaillaan kaikkeen liikkuvaan. Ne leikkivät leluilla jo vetoleikkejä ja ravistelevat niitä ”saaliintappamiselkein”. On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen pentu kiepsahtaa pentulaatikon laidan yli ja siksi laitamme niille tänään aitauksen laatikon ympärille.

Huomenna laitan sivuilleni kuvia pennuista 6 viikon ikäisinä.