Pennut lähtevät tänään Eevin kanssa ensimmäiselle automatkalleen Kirkkonummen Veikkolaan Riitta Grönbergin luo ja viipyvät siellä viikon pituisen matkamme ajan. Riittaa voisi sanoa pentujen kummiksi, sillä hän oli avustamassa astutuksessa. Riitan omalla koiralla on muutamaa päivää vanhemmat pennut. Tilavassa maalaistalossa koiramme saavat oman huoneen ja takuulla asiantuntevan ja koiraystävällisen hoidon. Lämmitän auton hyvin ja pakkaan koirat Eevin kuljetushäkkiin vällyjen sekaan, niin etteivät ne varmastikaan saa kylmää kuljetuksen aikana. Ne varmaan ovat järkyttyneitä turvallisen laatikkomaailman särkymisestä ja pienet sydämet hakkaavat rajusti. Toisaalta tämä on hyvää sosialistumisen aloitusta ja maailmankuvan laajentumista.
Dixie ja Cessi matkustavat hieman lyhyemmän matkan Iirislahteen Sirkka ja Markku Helasuon hoiviin. Heillä oli ensimmäisen staffini Iinan pentu Kami, ja sitä ennen heillä on ollut monta bokseria. Iina ihastui aikoinaan Markkuun ja Sirkkaan niin kovasti että karkasi ulkoilulenkillä usein heidän luokseen (he asuivat silloin tällä puolen Länsiväylää vain muutaman tontin päässä). Helasuot ovat erittäin hyviä ystäviämme ja mutkattomia ihmisiä. Olen varma, he osaavat suhtautua oikealla tavalla myös vanhaan ja ehkä työläästikin hoidettavaan Cessiin, eivätkä kavahda lätäkköjen kuivaamista.. Cessi on nykyisin yhtä vahdittava kuin pentu, esim. jos se ei pääse heti herättyään ulos, se laskee lattialle. Se saattaa kävellä ruokakupin yli ja kaataa kaiken ruoan. Pihalla se ei enää hahmota tontin rajoja ja saattaa lähteä tielle kävelemään. Eilen Eevi haukkui taas ihan vimmatusti olohuoneen ikkunassa ja syöksyi sitten ulos välittämättä voimallisista ei-huudoistani. Kun juoksin sen perään, näin sen tuovan kotiin Cessiä, joka oli taas ollut tiellä. Lisääntyneestä hoitotarpeesta huolimatta Cessi tuottaa meille iloa ja onnea, kun se hakeutuu lähelle hakemaan hyväilyä tai muuten vaan olemaan vieressä.
Meillä on paljon tuttavia, jotka väittävät etteivät voi ottaa koiraa, koska matkustelevat niin paljon. Me taas sanomme heille, että haluamme jakaa elämme koirien kanssa ja niiden hoito matkan ajaksi on vain järjestelyasia. Kieltämättä järjestelyjä on jouduttu tekemään tämänkin matkan suhteen melko paljon, mutta silti asiat ovat hoituneet. Koiramme ovat myös tottuneet siihen, että niillä voi olla muitakin hoitajia kuin oma isäntäväki. Esimerkiksi Helasuot ovat koiriemme suuri ihastus ja aina kun tapaamme niiden riemulla ei ole rajoja. Näin totutamme koiriammekin moniin erilaisiin tilanteisiin ja luomme niihin luottamusta kodin ulkopuolisiin ihmisiin. Kolme vuotta sitten Dixien dogsitterin yllättäen peruessa hoitolupauksensa, pyysin Hannaa (nykyisin Iitun emäntä) avuksi. Hanna hetken mietittyään lupasi ottaa Dixien hoitoon ja sai siten testata staffin hoitoa ennen oman koiran ottamista. Siitä hoitoviikosta syntyi Dixien elinikäinen rakkaus Hannaan.
Uskomatonta, että kauan suunniteltu Sveitsin matkamme on kohta käsillä. Nyt on vihdoin toteutumassa unelmamme päästä koko 14-henkisen perheemme voimin nauttimaan talviurheilusta Alppimaisemissa. Laskettelu on siitä harvinainen liikuntalaji, että tällainen heterogeeninen joukko voi tehdä sitä yhdessä. Saapa nähdä vieläkö me vanhukset pysymme nuorten perässä laskettelurinteillä.
Nyt ryhdyn pakkaamaan koirien lomavarusteita ja lähden ajelemaan kohti Kirkkonummea. Palaan blogin ääreen sunnuntaina 12.3. Muuten, kirjoituksiani voi ja saa kommentoida. Se onnistuu helposti klikkaamalla Comments-linkkiä tekstiosan alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti