Kilpakauden kynnyksellä

Eevin tehtävä pentujen maidontuottajana on päättymässä. Tosin sen vieläkin saattaa löytää istumassa pentulaatikossa äänekkäästi maiskuttava pentujoukko nisissään kiinni. Kyse taitaa enemmänkin olla nautiskelusta kuin ruokkimisesta. Eevin kunnonkohotus on alkanut tähtäimenä tiukka huhtikuussa alkava agilitykisakausi. Olen laatinut meille kisakalenterin, jossa ensimmäisenä on Kirkkonummen kennelkerhon järjestämät kilpailut 8.4. Toukokuun loppuun mennessä aiomme osallistua n. 15 kisaan ja tavoitteena on saada puuttuvat 2 nollatulosta ja nousta 3. luokkaan. Agilityssä on siis 3 luokkaa, joista 1. on aloitusluokka. Kun kilpailijapari on saanut 3 virheetöntä eli 0-tulosta ja sijoittunut luokan 3 parhaan joukkoon, se saa sertifikaatin eli siirron seuraavaan luokkaan. Eevillä on 2. luokassa yksi 0-tulos ja luokkavoitto, ja niitä kahta puuttuvaa 0-tulosta me nyt tavoittelemme. Itselläni on jo kova hinku päästä kisakentille niin kisaamaan kuin tapaamaan koiratuttuja. Viime kuussa kävin oman seuran treeneissä harjoittelemassa Eevin pennun Helmin kanssa. Helmi on salamannopea niin liikkeissään kuin reaktioissaan, ja ohjaaja joutuu koville yrittäessään antaa sille radan suoritusohjeita oikea-aikaisesti. Helmi juoksutti minut läkähdyksiin, ja tuskin sain puuskutuksen lomassa ohjattua sitä ollenkaan. Toivottavasti Helmin emäntä Kaisa tuo sen pian kilpailemaan virallisiin kisoihin.

Pentujen rekisterikirjat tulivat eilen ja nyt niiden nimet on virallistettu ja ne ovat saaneet henkilökohtaisen rekisterinumeron. Nykyisin koirat merkitään myös mikrosirulla, jota vaaditaan esimerkiksi kilpailuissa ja ulkomaille matkustettaessa. Mikrosirun voi laittaa jo 3 kuukauden ikäisenä ensimmäisen rokotukse yhteydessä.

Eilen ja tänään olimme Dixien ja Eevin kanssa jäällä hiihtämässä. Koirat eivät sentään hiihtäneet, mutta juoksivat edestakaisin ladun vierellä. Jäällä on melko paljon lunta ja umpilumessa juokseminen oli niille varsin hyvää kunnonkohotusta. Paluumatkalla koirien vauhti kyllä vaimentui ja nyt kotona nukkuu kaksi ulkoilusta uupunutta koiraa. Saunoimme hiihtolenkin jälkeen, ja sillä aikaa Cessi oli päättänyt tutustua lapsenlapsenlapsiinsa. Se seisoi pentuaitauksessa ja pennut touhusivat sen ympärillä innokkaina. Miten se oli sinne päässyt, oli meille täysi mysteerio. Aitauksessa ei ollut minkäänlaista aukkoa, joten ainoa mahdollisuus on, että se on hypännyt sinne pentulaatikon laidan yli. Kun näkee sen useimmiten köpöttelevän jäykkäjalkaisena ja vaivaisen näköisenä, on vaikea uskoa sen pystyvän hyppäämään niinkin korkean esteen yli. Sen liikkuminen taitaakin olla hieman tahtoasia, sillä kun se esimerkiksi haluaa lähteä omille retkilleen tielle, se juoksee kepeästi ja sujuvasti ja kiinniottaja joutuu tosissaan juoksemaan sen perässä. Cessi on kyllä ollut viime päivinä melko virkeä ja sillä on selvästi pilke silmässä. Ehkäpä se jo suunnittelee suuria juhlia huhtikuun puolessa välissä tulevan 15-vuotispäivänsä kunniaksi.



Cessin ja Noin suukko