sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Rakastettava riiviö

Mitä yhteistä on elokuvan nimellä Paholainen pukeutuu Pradaan ja Finalla? Ei oikeastaan mitään muuta, kuin että sanat jotenkin rimmaavat, sillä Fina tuntuu paholaiselta syötyään merkkikenkäni. Tässä menneellä viikolla tullessani väsyneenä ja nälkäisenä kotiin, mittani täyttyi kun löysin eteisen lattialta Merrel-pistokkaani riekaleina. Minkä kauhean vastaanoton koirat saivatkaan, kun emäntä iloisen tervehtimisen sijaan torui ja moitti rumalla äänellä ja huiski tavaroitaan penkille. Koirat näkivät viisaammaksi jättää tervehtimishypyt väliin ja piiloutua alakertaan pois kiukkuisen emännän silmien alta. Hetken kuluttua Fina kuitenkin tuli luokseni aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta Eevi oli hieman poissa tolaltaan koko illan. Eihän se ollut tehnyt pahoja, mutta koki silti torujen kohdistuvan itseensä. Tästä episodista oli seurauksena se, että tiedän jo ulko-oven aukaistuani Finan ottaneen kengän, jos Eevi tulee luimistellen vastaan. Normaali riehakas tervehtiminen taas todistaa, ettei Fina ole tehnyt luvattomia. Viime yönä tulimme melko myöhään kotiin, ja taas Eevi vastaanotti meidät luimistelevana. Näin heti, että eteisen lattialla oli Finan ottama kenkä. Se oli ehjä eikä toruja sadellut. Päinvastoin nauroimme Eevin sijaiskärsimiselle, se raukka ottaa kovin raskaasti lapsensa tottelemattomuuden.

Eevi ja Fina leikkivät nykyään erityisen paljon ja nautiskellen. Suosituin on tällä hetkellä vetoleikki. Ne vetävät toisiaan ympäri huoneita vaihdellen vetovuoroja. Fina heittäytyy välillä selälleen ja antaa Eevin vetää itseään pitkin liukkaita lattioita. Matot menevät ryttyyn ja huonekalut siirtyvät kun kaksi sinnikästä terrieriä taistelevat vetolelun voitosta. Metsässä leikki vaihtuu kepistä taisteluksi. Ne eivät kuule eivätkä näe mitään ja vetävät keppiä niin kauan kunnes se ehkä katkeaa. Iltaisin otamme metsäkävelylle otsalamput mukaan ja koirat näkyvät erityisen hyvin valon heijastuessa niiden silmänpohjista. Kaisa ompeli niille hauskat heijastinnauha-fleece pannat ja pimeän metsän valokeilassa näkyy nyt 2 hohtavaa nappiparia ja 2 hohtavaa rengasta.

Eevi täytti menneellä viikolla 7 vuotta ja juhlimme syntymäpäivää ulkoillen kauniissa syyssäässä. Karttuvista ikävuosistaan huolimatta Eevi on ollut pitkään lauman pennun asemassa Nyt kun emo-Dixie on muuttanut Laaksolahteen ja Fina-pentu on jäänyt joukon jatkoksi, Eevi on selvästi tiedostanut vastuullisen asemansa lauman vanhimpana.



Tavoitteeeni nousta Eevin kanssa 3. luokkaan agilityssä ennen sen 7. ikävuotta ei sitten toteutunutkaan. Voimmekin unohtaa paineet luokkanoususta ja treenata ja kisata niin hyvin kun pystymme tässä tilanteessa. Tänään kilpailimme Itä-Helsingin Agilityharrastajien kisassa ja vaikka mielestäni teimme hyvää työtä, tuloksena oli 3 virhettä. Aikamme oli joukon nopein, mutta siitä ei ole paljon iloa kun radan ensimmäinen rima jo putoaa. Toisaalta ne tämän päiväisen kisan koirat, jotka tekivät virheettömän radan mutta saivat ajasta runsaasti virhepisteitä, eivät luultavasti etene kovin pitkälle agilityurallaan.

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Reippaita poikia ja toimeliaita koiria

Uusi aluevaltaus elokuvasaralta oli katsoa viikonloppuna digiboxiin tallennettu Spiderman-elokuva pojanpoikien kanssa. Pojat eläytyivät elokuvaan täysillä, huusivat ja hihkuivat Hämähäkki-miehen uskomattomista hypyistä ja tempuista. Henrikiä taisi vähän pelottaakin, sillä hän peitti silmänsä hurjissa taistelukohtauksissa. Minä lähinnä katsoin kummastellen lasten reaktioita ja pohdin, miten moinen epäluonnollinen maailma vaikuttaa kehittyvään lapsenmieleen. Nyt sain selityksen sille, miksi kaupan oleva Spiderman rekvisiittaa sukista muoviukkeleihin myy. Näin elokuvassa myös viitteitä tai malleja terrori-iskuihin, esimerkiksi hirviön lennokin törmäys Times Squaren rakennuksiin ja niiden räjähtäminen näytti ajoittain samalta kuin 11/9-päivän lentokoneiden törmäykset kaksoistorneihin.

Meillä oli viikonloppuna melkoinen meno päällä, kun poikajoukko ja Dixie olivat yökylässä. Pojat ovat jo sen verran isoja, etteivät vaadi suurta huolenpitoa. Riittää kun on ruokaa tarpeeksi, sauna lämmin uimista varten ja pelejä tai luettavaa tarjolla. Dixie sai aikaan melkoisen säpinän, se innosti Eevin ja Finan haukkumaan ja peuhaamaan. Finan kanssa se ei suostu leikkimään, vaikka lapsonen mielisteli sitä nuollen suupieliä ja näykkien poskia. Fina ei kyllä luovuttanut helpolla eikä ollut millänsäkään, vaikka Dixie ärähteli sille väliin melko tuimasti. Aamulla Dixie luikahti sänkyyni peiton alle ja pian päälläni pomppi puruluuta tarjoten Fina. Kyllä Eevikin taisi olla jossain sängyn nurkalla ja oli pakko lopettaa sunnuntaiaamun loikoilut lyhyeen.

Kotona Laaksolahdessa Dixiellä on petikavereissa valinnanvaraa, se valitsee nukkumapaikan miten milloinkin miellyttää. Poikien huolenpito siitä on liikuttavaa ja hellää. Werner kertoi, että se oli eräänä yönä herännyt ja nähnyt Dixien nukkuvan huoneensa lattialla. Werner oli ottanut peiton ja tyynyn, laittanut ne Dixien pediksi ja siirtynyt itse nukkumaan sen viereen lattialle. Dixie pysyy lasten seurassa leikkisänä ja pirteänä ja vaikka kuono on harmaa, sen olemus on virkeä ja liikkeet notkeat.

Olimme tänään Finan kanssa toko-koulutuksessa ja alku oli oikein lupaava. Sanoma menee nopeasti perille ja se ymmärtää muutamasta kerrasta, mitä siltä odotetaan. Opimme tänään vierellä istumisen, maahan menon ja kutsun tulla luokse ja istua vierelle. Ovathan nuo liikkeet olleet jo käytössä aikaisemmin, mutta eivät oikeaoppisesti tokoillen. Perjantaina kävin aamulenkin sijasta kentällä harjoittelemassa ja hämmästyin, kun Fina osasikin jo pujotella koko keppirivin aivan normaalilla tavalla vierelläni. Se tuntuu kypsyttelevän edellisen harjoituskerran opeteltuja asioita ja näyttää sitten yllätyksekseni osaavan jo homman.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Virtuaaliagilitya ja reaalisuunnistusta

Koirien mielestä kulunut viikonloppu on ollut virikkeetön ja tylsä.Isäntä on istunut enimmäkseen TV:n ääressä seuraten Eurosportista Stuttgartin WTA-tennisturnausta ja emäntä tietokoneen ääressä seuraten agilityn maailmanmestaruuskilpailuja Baselissa. Sveitsiläisten järjestäjien tulospalvelu ei ole ollut parhaimmasta päästä ja MM-nettisivujen käytön logiikka on vaatinut ajoittain kekseliäisyyttä ja paljon Refresh-näppäimen käyttöä. Webkamera jumiutui heti alkuunsa liian vähäisen palvelinkapasiteetin vuoksi. Ruudussa oli vain teksti: Sorry the service is not available. Tänään webkamera oli taas tarjolla, mutta palvelun tarjoaja oli toinen, kuin sivujen sponsorilistassa näkynyt yritys. Sääli ettei kamera ollut käytössä silloin kun medi-luokan Jari Suomalainen ja koojkerhonde Frodo suorittivat kultamitaliratansa. Myös joukkuekilpailussa medi-koiramme saavuttivat kultaa. Mitalit näyttivät kasautuvan medi-koirakoillemme, mutta hienoa edes näin, kun muissa luokissa ei tullut arvosijoituksia.

Kilpailujen tilastosivulla oli mielenkiintoista tietoa kilpailevien koirien rotukirjosta. Löysin jopa 3 staffia, joista 1 kilpaili mediluokassa ja 2 miniluokassa. Ne edustivat Ranskaa, Etelä-Afrikkaa ja Kanadaa. Yli puolet mini- ja medikoirista oli shelttejä ja maxien ehdoton enemmistö eli lähes 80 % oli bordercollieita. Mielestäni on huolestuttavaa, että rotukirjo kapenee ja esim. maxikilpailu onkin kohta vain yhden rodun kilpailu. Suomen joukkueen maxi-luokan edustaja Janita Leinonen kävi muutama viikko sitten kouluttamassa ASTilaisia. Ostin häneltä dvd-levyn, jolla hän esittelee erilaisia agilityn koulutusmenetelmiään. Kun aloin katselemaan dvd:tä, Fina lopetti leikkimisen ja istahti viereeni katsomaan TV:tä. Se seurasi tarkkana ruudulla juoksevaa koiraa. Hetken seurattuaan Janitan koirien estesuorituksia Fina juoksi laitteen eteen, haisteli ruutua ja yritti lopulta hampaillaan tarttua ruudun kehykseen. Aivan kuin se olisi päätellyt, että ruudun voi avata kuin oven, jonka takaa löytyisi tuo agilitykenttä ja kisaava koira. Olen huomannut Finan ajoittain seuraavan TV-ohjelmaa, ja se poikkeaa tässä muista koiristamme, jotka eivät ole koskaan reagoineet TV-ruudulla tapahtuvaan liikkeeseen.

Koirien mielestä oli varmaan myös tylsää, että ne jätettiin kotiin, kun isäntäväki lähti suunnistamaan. Sitä ennen oli kuitenkin tehty vauhtilenkki Hannusjärven maastossa, mutta virtaa olisi riittänyt vielä toisellekin maastolenkille. Suunnistusradalla on kuitenkin mahdotonta kuljettaa koiraa mukana, sillä metsä vilisee eri suuntaan juoksevia ihmisiä ja taluttimen pito on hankalaa, kun kädessä on kompassi, kartta ja emit-läpyskä (elektronisen leimauslaitteen tunnistin). Suunnistus on lempiliikuntalajini agilityn jälkeen. Siinä yhdistyy luonnossa liikkuminen, koordinaatiokyvyn harjoittaminen (korostui tänään juostessani liukkailla kallioilla), kartan luku ja kompassin käyttö. Se antaa liikunnan lisäksi valtavan mielihyvän siitä, että löytää itsensä oikeista paikoista kartan ja kompassin avulla ja lopulta maalinkin. Viimeisimmässä Tietokone-lehdessä Petteri Järvinen valittaa, että kun laitteet korvaavat niin monet toiminnot, ihmiset eivät enää käytä aivokapasiteettiaan mihinkään ja menettävät taidon esim. käyttää kompassia. Miksi opetella lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia, kun navigaattori kertoo jokaisen käännöksen ja etäisyyden metrin tarkkuudella. Entäpä mitä tapahtuisi, jos tietoliikenne jumiutuu tai USA sammuttaa gps-signaalin? Vastauksena Petteri J:lle voisin kertoa, että osaan käyttää kompassia ja karttaa ja luotan niihin paljon enemmän kuin esim grps-laitteeseeni.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Kenkäfriikki

Eteisessä kenkiemme säilytyspaikka on nykyisin hattuhylly. Kengät eivät ole kenkäfriikki Finalta turvassa enää edes naulakon oven takana, sillä se osaa avata oven ja napata juuri piiloon pannun kengän purulelukseen. Vaikka aikuistumisen olettaisi vähentävän nuoren koiran puruhaluja, meidän Finan puruhalut näyttävät vain lisääntyvän. Tämän kesän kenkäsaldo lähentelee jo tusinaa. Fina tuntuu olevan erityisen oraaliorientoitunut, se kuljettaa koko ajan suussaan jotain, useimmiten onneksi kuitenkin sallittua purulelua. Se yritti tehdä myös Eevin malliin neulansyöntitempun, mutta onneksi olin lähettyvillä ja ehdin estämään yrityksen. Olin lyhentänyt uusien pitkiksien lahkeet ja pöydälle oli jäänyt tuo samainen, jo lähes historiallinen muistoesine eli keskimmäisen pojan koulukäsityönä tehty liikuttava neulatyyny. Ehdin nähdä Finan retuuttamassa sitä, se oli jo nyppinyt neulat irti ja repi vimmoissaan neulatyynyn sisuksia. Poimin neulat lattialta ja lähes haikeana heitin pitkään palvelleen muistoesineen roskiin. Tänään Fina oli napannut eteisen pöydältä Keskon pistekuponkeja 10 euron edestä ja repinyt ne niin pieniksi paloiksi, ettei teippauksenkaan avulla kuponkeja enää pysty esittämään liikkeessä ostohyvitystä varten. Muistui siinä mieleeni Cessi-vainaan kirjainnostus sen ollessa saman ikäinen. Minulla oli ollut pitkä lukurupeama Michenerin yli 1000-sivuisen Centennial-kirjan parissa. Kun kirjasta oli lukematta enää n. 10 sivua, Cessi oli napannut sen yöpöydältäni ja silpunnut juuri nuo viimeiset 10 sivua. Epätoivoisena rakensin sivuista palapeliä ja sain kuin sainkin palaset teipattua niin, että sivuista tuli luettavia. Ei kulunut kuin muutama päivä, kun Cessi repi sivut uudelleen, mutta nyt niin pieneksi silpuksi, ettei niitä saanut enää koottua. Kirja oli ostettu antikvariaatista Kansasin Manhattan-kaupungissa, eikä vastaavaa kirjaa ollut saatavilla Suomessa. Vuosia myöhemmin näin kirjan Dallasin lentoaseman kirjakaupassa ja ostin sen noiden 10 lukemattoman sivujen vuoksi ja siten sain pitkän tarinan päätökseen. - Juuri nyt, tätä kirjoittaessani Fina toi minulle kylpyhuoneen lattiakaivon kannen. Sen erikoisiin harrastuksiin kuuluu lattiakaivojen irroittaminen ja niiden kuljettaminen ympäri taloa.

Viikonloppu on ollut hyvin intensiivistä seurustelua 2-vuotiaan pojanpoika Pyryn kanssa. Vanhemmat ovat viikonloppumatkalla Amsterdamissa ja äsken sain puhelinsoiton heiltä kuullen että Helsingin lento on peruttu ja Pyry tarvitsee hoitoa vielä vuorokauden lisää. Eiköhän me jakseta vielä yksi vuorokausi. Rajussa ukonilmassa salama oli iskenyt koneeseen Helsingin kentällä ja niinpä matkalaiset jäivät ilman paluulentoa. Eevi suhtautuu pieneen vieraaseen rauhallisesti, mutta Fina aivan ilmeisesti kokee olevansa samalla aaltopituudella ja haluaa innokkaasti leikkiä Pyryn kanssa. Pikkuautot, legopalikat ja muovieläimet ovat kiinnostuksen kohteena ja vähän väliä joudun kaivamaan Finan suusta Pyryn leluja. Pyry on oppinut komentamaan Finaa ja sanoo sille topakasti "Ittu". Fina tottelee ja istahtaa kuuliaisesti Pyryn viereen.


















Vatsankutittelua