Koirien mielestä kulunut viikonloppu on ollut virikkeetön ja tylsä.Isäntä on istunut enimmäkseen TV:n ääressä seuraten Eurosportista Stuttgartin WTA-tennisturnausta ja emäntä tietokoneen ääressä seuraten agilityn maailmanmestaruuskilpailuja Baselissa. Sveitsiläisten järjestäjien tulospalvelu ei ole ollut parhaimmasta päästä ja MM-nettisivujen käytön logiikka on vaatinut ajoittain kekseliäisyyttä ja paljon Refresh-näppäimen käyttöä. Webkamera jumiutui heti alkuunsa liian vähäisen palvelinkapasiteetin vuoksi. Ruudussa oli vain teksti: Sorry the service is not available. Tänään webkamera oli taas tarjolla, mutta palvelun tarjoaja oli toinen, kuin sivujen sponsorilistassa näkynyt yritys. Sääli ettei kamera ollut käytössä silloin kun medi-luokan Jari Suomalainen ja koojkerhonde Frodo suorittivat kultamitaliratansa. Myös joukkuekilpailussa medi-koiramme saavuttivat kultaa. Mitalit näyttivät kasautuvan medi-koirakoillemme, mutta hienoa edes näin, kun muissa luokissa ei tullut arvosijoituksia.
Kilpailujen tilastosivulla oli mielenkiintoista tietoa kilpailevien koirien rotukirjosta. Löysin jopa 3 staffia, joista 1 kilpaili mediluokassa ja 2 miniluokassa. Ne edustivat Ranskaa, Etelä-Afrikkaa ja Kanadaa. Yli puolet mini- ja medikoirista oli shelttejä ja maxien ehdoton enemmistö eli lähes 80 % oli bordercollieita. Mielestäni on huolestuttavaa, että rotukirjo kapenee ja esim. maxikilpailu onkin kohta vain yhden rodun kilpailu. Suomen joukkueen maxi-luokan edustaja Janita Leinonen kävi muutama viikko sitten kouluttamassa ASTilaisia. Ostin häneltä dvd-levyn, jolla hän esittelee erilaisia agilityn koulutusmenetelmiään. Kun aloin katselemaan dvd:tä, Fina lopetti leikkimisen ja istahti viereeni katsomaan TV:tä. Se seurasi tarkkana ruudulla juoksevaa koiraa. Hetken seurattuaan Janitan koirien estesuorituksia Fina juoksi laitteen eteen, haisteli ruutua ja yritti lopulta hampaillaan tarttua ruudun kehykseen. Aivan kuin se olisi päätellyt, että ruudun voi avata kuin oven, jonka takaa löytyisi tuo agilitykenttä ja kisaava koira. Olen huomannut Finan ajoittain seuraavan TV-ohjelmaa, ja se poikkeaa tässä muista koiristamme, jotka eivät ole koskaan reagoineet TV-ruudulla tapahtuvaan liikkeeseen.
Koirien mielestä oli varmaan myös tylsää, että ne jätettiin kotiin, kun isäntäväki lähti suunnistamaan. Sitä ennen oli kuitenkin tehty vauhtilenkki Hannusjärven maastossa, mutta virtaa olisi riittänyt vielä toisellekin maastolenkille. Suunnistusradalla on kuitenkin mahdotonta kuljettaa koiraa mukana, sillä metsä vilisee eri suuntaan juoksevia ihmisiä ja taluttimen pito on hankalaa, kun kädessä on kompassi, kartta ja emit-läpyskä (elektronisen leimauslaitteen tunnistin). Suunnistus on lempiliikuntalajini agilityn jälkeen. Siinä yhdistyy luonnossa liikkuminen, koordinaatiokyvyn harjoittaminen (korostui tänään juostessani liukkailla kallioilla), kartan luku ja kompassin käyttö. Se antaa liikunnan lisäksi valtavan mielihyvän siitä, että löytää itsensä oikeista paikoista kartan ja kompassin avulla ja lopulta maalinkin. Viimeisimmässä Tietokone-lehdessä Petteri Järvinen valittaa, että kun laitteet korvaavat niin monet toiminnot, ihmiset eivät enää käytä aivokapasiteettiaan mihinkään ja menettävät taidon esim. käyttää kompassia. Miksi opetella lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia, kun navigaattori kertoo jokaisen käännöksen ja etäisyyden metrin tarkkuudella. Entäpä mitä tapahtuisi, jos tietoliikenne jumiutuu tai USA sammuttaa gps-signaalin? Vastauksena Petteri J:lle voisin kertoa, että osaan käyttää kompassia ja karttaa ja luotan niihin paljon enemmän kuin esim grps-laitteeseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti