keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Eevin päivä


-Vastahan se oli pentu!
- Onnea! Ei kait Eevi 11 vuotta voi olla?
- Kylläpä aika vierii... juurihan se oli ihan nuori neitonen!
- Hurjasti onnea ikinuorelle Eeviselle! 

Tällaisista onnitteluista ja monista kommenteista täyttyi Eevin 11-vuotisjulkaisu Facebookissa  eilen. Toisen vuosikymmenen alkaessa Eevi on mieleltään nuori ja vireä,  liikkeiltään vikkelä ja notkea.  Se suorittaa aamuvoimistelun Hannusjärven mäkisessä maastossa, spurttaa kalliorinnettä ylös, raastaa keppejä ja hyppii kiville. Ikääntyminen näkyy tosin kestävyyden heikkenemisenä, sillä lenkin jälkeen se läähättää kieli rinnalla roikkuen kuin kravatti. Nuoruuden voimissaan oleva Fina puuskuttaa vain hetken. Eevi sai synttärilahjaksi uuden pedin, jota se ei kuitenkaan riemuiten ottanut vastaan. Petiä piti raapia ja möyhiä loputtomiin, mutta nyt se on ajettu sisään ja nokoset maistuvat jo.  Synttärikuva otettiin syyslehtien ja kanervien koristamalla pihalla. Eevin vuotuiset syntymäpäiväkuvat antavat oivan katsauksen syyssään seurantaan. Joskus se on paistatellut päivää takapihan nurmikolla, joskus värjötellyt lehdettömässä ja harmaassa syyssäässä. 

Raikas syystuuli, keltaisena liekehtivä metsä ja kirkkaan sininen taivas näyttävät silmissäni erityisen kauniilta  verrattuna Turkin poltettuun kuivaan maisemaan. Vietimme viime viikolla jo lähes perinteisen tennisloman Turkissa, mutta nyt pelaajajoukko koostui EVS:läisten sijasta omasta perheestä.  Kaikenkaikkiaan 15 Westermarckia majoittui Beldibin Renaissance hotelliin, jonka tenniskentät odottivat suomalaisvaltausta. Valmentaja Arilla oli vaativa tehtävä aktivoida taidoiltaan ja iältään sekalainen joukko tenniksen pariin. Keltaiset pallot lensivät verkon yli aluksi harhaillen, mutta jo loppuviikosta napakasti kentän oikeisiin kulmiin.  Pienten poikien taitoja ei saanut vähätellä, sillä jalkapallotaitureina he liikkuivat kentällä kuin hämähäkit ja ulottuivat jokaiseen palloon. Sain kuulla Royn suusta mahtavan kohteliaisuuden, kun pelin pisteet alkoivat kääntyä minun hyväkseni: ”No, nyt alkoi mummo tykittää”.


Sillä aikaa kun me vietimme tennislomaa Turkissa, viettivät Eevi ja Fina hemmottelulomaa Iirislahdessa Sirkan ja Markun hoivissa. Olemme onnekkaita, että meillä on ystäviä, jotka aina yhtä avuliaina tarjoavat varakodin koirillemme. Ei ainoastaan pelkkä majapaikka, vaan pitkiä kävelyjä, ruokintaa ja vierihoitoa on siellä tarjolla. Eevi ja Fina pitävät itsestään selvyytenä, että makuupaikka on Sirkan ja Markun sängyssä. Pelkäsin, että koirat raapisivat kesällä hiotun parketin viiruille, ja niin Eevi ja Fina joutuivat pedikyyriin ennen hoitojaksoa. Taisimme leikata kynnet liiankin lyhyeksi, sillä toimenpiteen jälkeen lattiaan jäi molemmilta veriset tassunjäljet.  Hoitajien palautteen mukaan viikko oli sujunut hyvin, vaikka Fina oli kävelylenkeillä yrittänyt pomoilla vastaantuleville koirille.  Olen yrittänyt kitkeä pois Finan pomoilua kohtaamisissa ja onnistunutkin, kun olen kääntänyt sen huomion pois juttelemalla tai suhisemalla. En lahjo sitä enää namilla, mutta kiittelen vuolaasti kun ohitus sujuu häiriöittä. Näköjään Fina kuitenkin vieraan kokeili valtaansa vieraiden kanssa. Staffi  kun ei lopeta yrittämästä. Gina oli hoidossa Riston tuttavaperheen luona, jossa on vuotta vanhempi staffinarttu. Ei ole itsestään selvää, että kaksi vierasta narttustaffia tulevat toimeen, varsinkin kun isäntäperheen Vilmalla oli juoksu. Hyvin tytöt käyttäytyivät ja Gina oli niin kuuliainen, että kehitti myös itselleen juoksun. Hoitoperheessä saatiin pukea tuplasti koirille housuja.

 

perjantaina, lokakuuta 08, 2010

Porausta ja pimeää




















Tiistaina se sitten alkoi. Alapihalle jyristeli nosturin, panssariauton ja säiliöauton yhdistelmä, jota kuljetti mielestäni aivan liian nuoren näköinen mies. Epäilykseni hälveni hiljalleen, kun seurasin pienikokoisen mutta vantteran miehen tehokasta ja osaavaa työskentelyä. Pohdimme oikeaa sijaintia ja sen tueksi kaivoimme kaapista tontin ja talon piirustukset. Paikallistimme öljysäiliön sijainnin ja merkitsimme lämpökaivojen porauskohdat.  Siis 5 metriä talosta, 7 metriä toisistaan ja 4 metriä öljysäiliöstä . Mies käynnisti yhdistelmälaitteen ja parissa päivässä pihalle oli porattu kaksi 170 metrin syvyistä kaivoa. Parin kuukauden kuluttua niistä vedetään putket pannuhuoneeseen ja yhdistetään ne lämmitysjärjestelmään. Sitä ennen pitää poistaa isokokoinen ja nokinen öljykattila. Sen tilalle asennetaan pieni ja siisti maalämpökeskus, kiiltävä ja virtaviivainen kuin kaappipakastin. Vaikka öljy poistuu lämmitysjärjestelmästä, pitää maanalainen öljysäiliö silti poistaa. Toivottavasti talvi ei yllätä aikaisuudella ja kaivuutyö sujuu mahdollisimman vähillä pihavaurioilla. Eevi ja Fina ovat rötköttäneet olohuoneen sohvan nojalla ja seuranneet silmät kovana poraajan liikkeitä. Aluksi ne haukkuivat kimeästi, oudoksuen outoa ilmestystä, mutta loppuajan tyytyivät värisyttämään kuonoa ja liikuttelemaan korvia aivan kuin pihan tapahtumat olisivat jokapäiväisiä. 

Syksyn ulkotreenit ovat päättyneet ja kun hallitreenit alkavat vasta ensi viikolla, on iltaisin ollut melkein vaikea keksiä ajanvietettä. Töitä kyllä olisi, mutta selvästi minulla on lieviä vieroitusoireita. Seuraavat kisat ovat vasta lokakuun lopulla, joten tauko voi olla paikallaan sekä Finalle että itselleni tiiviin kisarupeaman jälkeen. Olenkohan tehnyt Finasta käpy-addiktin, sillä metsälenkeillä se tuijottaa vain minua ja odottaa kävyn heittoa. Eevi on ihmeissään kun keppileikkiin ei löydy kaveria. Käpy tosin kuuluu vain emännän käteen, Eliaksen kanssa lenkeillä ehditään leikkiä myös kepeillä. Tokoharjoittelumme kärsi viime kerralla takapakkia, sillä Fina ei suostunut tekemään mitään liikkeitä. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa omalla treenikentällä ja Fina oli sitä mieltä, että siellä juostaan vain esteiden väliä, ei seisota, istuta tai mennä maahan.

Eilisen päivän vietin kyllä treenikentällä, mutta en agilitaamassa enkä tokoilemassa. Viime vuoden sovittelusopimuksessa riitaisan naapurin kanssa lupasimme hyvää hyvyyttämme säätää valonheittimiä siten, etteivät ne häiritse hänen nukkumistaan. Olimme vuokranneet nosturin, joka nosti Tapion kahdeksan kertaa valotolpan päähän säätämään ja kääntämään valoja, minä toimin avustajana ja asiantuntijana.  Olimme kuin Puuha-Pete ja Anni pienen nosturin kimpussa.  En arvannutkaan, miten arvokas lupauksemme oli niin rahallisesti kuin ajallisesti. Toivottavasti yli 300 metrin päässä asuva  naapuri saa nyt unen silmään. Vielä pitäisi kaupungin sammuttaa  aivan hänen talonsa nurkalla loistava katuvalaisin, niin syksyn pimeys olisi täydellinen .