keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Eevin päivä


-Vastahan se oli pentu!
- Onnea! Ei kait Eevi 11 vuotta voi olla?
- Kylläpä aika vierii... juurihan se oli ihan nuori neitonen!
- Hurjasti onnea ikinuorelle Eeviselle! 

Tällaisista onnitteluista ja monista kommenteista täyttyi Eevin 11-vuotisjulkaisu Facebookissa  eilen. Toisen vuosikymmenen alkaessa Eevi on mieleltään nuori ja vireä,  liikkeiltään vikkelä ja notkea.  Se suorittaa aamuvoimistelun Hannusjärven mäkisessä maastossa, spurttaa kalliorinnettä ylös, raastaa keppejä ja hyppii kiville. Ikääntyminen näkyy tosin kestävyyden heikkenemisenä, sillä lenkin jälkeen se läähättää kieli rinnalla roikkuen kuin kravatti. Nuoruuden voimissaan oleva Fina puuskuttaa vain hetken. Eevi sai synttärilahjaksi uuden pedin, jota se ei kuitenkaan riemuiten ottanut vastaan. Petiä piti raapia ja möyhiä loputtomiin, mutta nyt se on ajettu sisään ja nokoset maistuvat jo.  Synttärikuva otettiin syyslehtien ja kanervien koristamalla pihalla. Eevin vuotuiset syntymäpäiväkuvat antavat oivan katsauksen syyssään seurantaan. Joskus se on paistatellut päivää takapihan nurmikolla, joskus värjötellyt lehdettömässä ja harmaassa syyssäässä. 

Raikas syystuuli, keltaisena liekehtivä metsä ja kirkkaan sininen taivas näyttävät silmissäni erityisen kauniilta  verrattuna Turkin poltettuun kuivaan maisemaan. Vietimme viime viikolla jo lähes perinteisen tennisloman Turkissa, mutta nyt pelaajajoukko koostui EVS:läisten sijasta omasta perheestä.  Kaikenkaikkiaan 15 Westermarckia majoittui Beldibin Renaissance hotelliin, jonka tenniskentät odottivat suomalaisvaltausta. Valmentaja Arilla oli vaativa tehtävä aktivoida taidoiltaan ja iältään sekalainen joukko tenniksen pariin. Keltaiset pallot lensivät verkon yli aluksi harhaillen, mutta jo loppuviikosta napakasti kentän oikeisiin kulmiin.  Pienten poikien taitoja ei saanut vähätellä, sillä jalkapallotaitureina he liikkuivat kentällä kuin hämähäkit ja ulottuivat jokaiseen palloon. Sain kuulla Royn suusta mahtavan kohteliaisuuden, kun pelin pisteet alkoivat kääntyä minun hyväkseni: ”No, nyt alkoi mummo tykittää”.


Sillä aikaa kun me vietimme tennislomaa Turkissa, viettivät Eevi ja Fina hemmottelulomaa Iirislahdessa Sirkan ja Markun hoivissa. Olemme onnekkaita, että meillä on ystäviä, jotka aina yhtä avuliaina tarjoavat varakodin koirillemme. Ei ainoastaan pelkkä majapaikka, vaan pitkiä kävelyjä, ruokintaa ja vierihoitoa on siellä tarjolla. Eevi ja Fina pitävät itsestään selvyytenä, että makuupaikka on Sirkan ja Markun sängyssä. Pelkäsin, että koirat raapisivat kesällä hiotun parketin viiruille, ja niin Eevi ja Fina joutuivat pedikyyriin ennen hoitojaksoa. Taisimme leikata kynnet liiankin lyhyeksi, sillä toimenpiteen jälkeen lattiaan jäi molemmilta veriset tassunjäljet.  Hoitajien palautteen mukaan viikko oli sujunut hyvin, vaikka Fina oli kävelylenkeillä yrittänyt pomoilla vastaantuleville koirille.  Olen yrittänyt kitkeä pois Finan pomoilua kohtaamisissa ja onnistunutkin, kun olen kääntänyt sen huomion pois juttelemalla tai suhisemalla. En lahjo sitä enää namilla, mutta kiittelen vuolaasti kun ohitus sujuu häiriöittä. Näköjään Fina kuitenkin vieraan kokeili valtaansa vieraiden kanssa. Staffi  kun ei lopeta yrittämästä. Gina oli hoidossa Riston tuttavaperheen luona, jossa on vuotta vanhempi staffinarttu. Ei ole itsestään selvää, että kaksi vierasta narttustaffia tulevat toimeen, varsinkin kun isäntäperheen Vilmalla oli juoksu. Hyvin tytöt käyttäytyivät ja Gina oli niin kuuliainen, että kehitti myös itselleen juoksun. Hoitoperheessä saatiin pukea tuplasti koirille housuja.

 

Ei kommentteja: