Tiistaina se sitten alkoi. Alapihalle jyristeli nosturin, panssariauton ja säiliöauton yhdistelmä, jota kuljetti mielestäni aivan liian nuoren näköinen mies. Epäilykseni hälveni hiljalleen, kun seurasin pienikokoisen mutta vantteran miehen tehokasta ja osaavaa työskentelyä. Pohdimme oikeaa sijaintia ja sen tueksi kaivoimme kaapista tontin ja talon piirustukset. Paikallistimme öljysäiliön sijainnin ja merkitsimme lämpökaivojen porauskohdat. Siis 5 metriä talosta, 7 metriä toisistaan ja 4 metriä öljysäiliöstä . Mies käynnisti yhdistelmälaitteen ja parissa päivässä pihalle oli porattu kaksi 170 metrin syvyistä kaivoa. Parin kuukauden kuluttua niistä vedetään putket pannuhuoneeseen ja yhdistetään ne lämmitysjärjestelmään. Sitä ennen pitää poistaa isokokoinen ja nokinen öljykattila. Sen tilalle asennetaan pieni ja siisti maalämpökeskus, kiiltävä ja virtaviivainen kuin kaappipakastin. Vaikka öljy poistuu lämmitysjärjestelmästä, pitää maanalainen öljysäiliö silti poistaa. Toivottavasti talvi ei yllätä aikaisuudella ja kaivuutyö sujuu mahdollisimman vähillä pihavaurioilla. Eevi ja Fina ovat rötköttäneet olohuoneen sohvan nojalla ja seuranneet silmät kovana poraajan liikkeitä. Aluksi ne haukkuivat kimeästi, oudoksuen outoa ilmestystä, mutta loppuajan tyytyivät värisyttämään kuonoa ja liikuttelemaan korvia aivan kuin pihan tapahtumat olisivat jokapäiväisiä.
Syksyn ulkotreenit ovat päättyneet ja kun hallitreenit alkavat vasta ensi viikolla, on iltaisin ollut melkein vaikea keksiä ajanvietettä. Töitä kyllä olisi, mutta selvästi minulla on lieviä vieroitusoireita. Seuraavat kisat ovat vasta lokakuun lopulla, joten tauko voi olla paikallaan sekä Finalle että itselleni tiiviin kisarupeaman jälkeen. Olenkohan tehnyt Finasta käpy-addiktin, sillä metsälenkeillä se tuijottaa vain minua ja odottaa kävyn heittoa. Eevi on ihmeissään kun keppileikkiin ei löydy kaveria. Käpy tosin kuuluu vain emännän käteen, Eliaksen kanssa lenkeillä ehditään leikkiä myös kepeillä. Tokoharjoittelumme kärsi viime kerralla takapakkia, sillä Fina ei suostunut tekemään mitään liikkeitä. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa omalla treenikentällä ja Fina oli sitä mieltä, että siellä juostaan vain esteiden väliä, ei seisota, istuta tai mennä maahan.
Eilisen päivän vietin kyllä treenikentällä, mutta en agilitaamassa enkä tokoilemassa. Viime vuoden sovittelusopimuksessa riitaisan naapurin kanssa lupasimme hyvää hyvyyttämme säätää valonheittimiä siten, etteivät ne häiritse hänen nukkumistaan. Olimme vuokranneet nosturin, joka nosti Tapion kahdeksan kertaa valotolpan päähän säätämään ja kääntämään valoja, minä toimin avustajana ja asiantuntijana. Olimme kuin Puuha-Pete ja Anni pienen nosturin kimpussa. En arvannutkaan, miten arvokas lupauksemme oli niin rahallisesti kuin ajallisesti. Toivottavasti yli 300 metrin päässä asuva naapuri saa nyt unen silmään. Vielä pitäisi kaupungin sammuttaa aivan hänen talonsa nurkalla loistava katuvalaisin, niin syksyn pimeys olisi täydellinen .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti