Vaipanvaihtoa

Jouluun on enää kolme yötä, valisti minua neljävuotias Pyry ja vakuutti samaan hengenvetoon, että tänä vuonna joulupukki varmasti löytää tiensä perille asti. Jukan perhe Tampereelta tuli katsomaan kanssamme HurjaRuuthin Talvisirkusta ja myös viettämään neljättä adventtia. Vanhemmat tosin lähtivät lauantaina yhteiselle hotellilomalle Helsinkiin ja me saimme arvokkaan tehtävän hoitaa Pyryä ja Annaa vuorokauden ajan. Samaan hyssykkään tulivat yökylään myös Riston pojat, ja niin viime yönä oli majoituskapasiteettimme 100 %:sti täysi.

Pyry oli aivan täpinöissä isojen serkkupoikien kanssa touhutessaan, mutta tänään oli jo itku herkässä väsyneellä pikkumiehellä. Anna, yksi vuotta ja risat, tepasteli jalat väärällään ja ihmetteli uutta ympäristöä. Koirat kiinnostivat Annaa erityisesti, eikä hän yhtään säikkynyt märänkylmiä muiskauksia. Ihailin ja ihmettelin, miten siivosti koirat käyttäytyivät pienen horjuvan tytön juostessa ympäriinsä. Eevi ja Fina eivät kertaakaan hyppineet Annaa kumoon, kuten kyllä yrittävät tehdä isompien lasten kanssa. Ne istuivat kauniisti lattialla ja antoivat Annan näprätä korvia ja nipistellä kylkiä. Tietenkään en antanut hetkeksikään koirien jäädä näkyvistä, eläimen hillitty käytös kun ei kiltteydestä huolimatta ole takuu varmaa. Fina liimautui poikien seuraan; se kimitti uima-altaan reunalla, istui tv-huoneen sohvalla katsomassa piirrettyjä ja nukkui yönsä Royn kainalossa.

Finan juoksu on nyt kolmannessa päivässä ja vaihdoin sille pikkuhousunsuojia yhtä tiuhaan kuin Annalle vaippoja. Useamman kerran Fina on päässyt livahtamaan housut jalassa ulos ja kerran jouduin siivoamaan isot asiat, aivan kuten Annankin vaipoista. Ihan nirppanokka ei tosiaankaan saa olla pestessään juoksuisen nartun housusotkuja.

Tänään Elias otti ensimmäisen progesteroninäytteen Finasta ja Jukka lupasi viedä seerumin huomenna Tampereella Vetlabiin. Huomenillalla kun tulokset ovat tiedossa, voi jo päätellä, mikä tulee olemaan astutuksen ajankohta.

Iloista piparintuoksuista joulua ja mainiota uutta vuotta toivotamme oheisen tanssin kera.

http://elfyourself.jibjab.com/view/oBspUr0I3pJKZPmne01a

Ikuinen pentu

Fina on ikänsä perusteella jo aikuinen koira, jonka pitäisi jopa lähiviikkoina mennä sulholaan. Käytös ja ikä eivät vain näytä olevan hyvin synkronoituja, pentumaiset otteet kun ovat edelleen vallalla. Kulunut viikko on ollut erityisen toimelias ja hetkittäin hermojani raastava.

Aloitetaan vaikkapa olohuoneen matosta, jonka vihdoin raaskin viedä pesulaan SOL:in 15 %:n alennuksen houkuttelemana. Silti pesu maksoi maltaita, 85 euroa ja mukana tuli huomautus, ettei kaikkia tahroja (Finan aikaansaamia!) ollut saatu pois. Optimistina levitin valkoisen villanukkamaton taas olohuoneeseen ja suunnittelin jopa suojasprayn hankkimista. En ehtinyt kuin suunnitella, sillä Fina ehti kantaa multakasasta kiven, jota se pyöritteli pitkin mattoa läikittäen sen harmaan kirjavaksi.

Milloinka opin, ettei ostoksia saa jättää eteisen pöydälle? Alkuviikosta Eevi herätti minut kolme kertaa vaatien päästä ulos. Sillä oli melkoinen ripuli ja ihmetelin kovasti, mikä sen mahtoi aiheuttaa. Aamun valjetessa syy selvisi, sillä olohuoneen lattialta löytyi auki revitty Xylitol-purkkapussi. Säikähdin kovasti, sillä Xylitol on vaarallista koiran elimistön sokeritasapainolle. Punnitsin pussin ja rauhoitun, kun painosta ei ollut kovin suurta määrää hävinnyt. Ei epäilystäkään siitä, kun pussin oli repinyt, mutta Eevi liittynyt mukaan maistiaisten toivossa. Eevi reagoi herkästi vatsallaan kaikkeen uuteen ja outoon, mutta Finan vatsalaukku tuntuu olevan rautaa. Se on kestänyt mm. Rimadyl-purkillisen ja yliannostuksen Synuloxia ilman minkäälaisia oireilua.

Toisella ostoskäynnillä olin ostanut koirille joululahjaksi herkkukorit, sellaiset puruluumateriaalista tehdyt, joiden sisällä on erilaisia nameja. Laskin kassin käsistäni eteisen pöydälle ja kävin vaihtamassa vaatteet. Finalle riitti muutama minuutti repiä toinen pakkaus auki ja syödä suurin osa sisällöstä. Saa syyttää itseään kun aattona pukki antaa sille pienemmän paketin kuin Eeville.

Tänään se ehti kaataa namipurkin, ja meillä oli valtaisa kilpailu, kumpi ehtii ensin, minä korjaamaan namit lattialta vai Fina syömään ne. Minä melkein voitin.

Kenkien piilottaminen on sen päivittäinen askare. Joskus yhdestä huoneesta löytyy neljä saman jalan kenkää tai eri paria olevat molempien jalkojen kengät. En aina jaksa edes etsiä paria, vaan kävelen toisessa jalassa Crocs ja toisessa Merrell, kunnes jompikumpi pari osuu eteeni.

Tammisaaren veli, Noi kävi tänään vierailulla. Se on erinomaisen komea ja hyväkäytöksinen uros, rotunsa mallikelpoinen edustaja. Eevi äiti ja Fina- sisar eivät olleet kovin vieraanvaraisia, vaikka Noi kovasti yritti seurustella. Se ehdotti leikkiä molemmille, mutta sai vain naiselliset rähähdykset kuonolleen. Jos koirat olisivat saaneet olla yhdessä hieman pitemmän ajan, yhteisymmärrys olisi varmasti löytynyt. Parasta palautetta kasvatustyöstä saa, kun näkee että kasvatit voivat hyvin ja tuottavat koirailoa omistajilleen.

Tätä kirjoittaessani eteisestä kuului epämääräistä rapinaa ja rousketta. Kysyin ääneen: "Mitä Fina tekee?" Eevi tuli oitis viereeni, laittoi kuonon polvelleni ja huiskutti häntää. Se kertoi, ettei Fina touhua mitään luvatonta. Olisi pitänyt uskoa sitä, sillä tarkistuskäynnillä näin Finan rouskuttavan kerrankin jotain sallittua, puruluuta.

Sankareita, onko heitä!

Kun suurin osa suomalaisia oli liimautunut television ääreen katselemaan, miten hienot ja kauniit ihmiset kättelivät presidenttiparia, tihrustelin Turun tien valkoisia reunamerkkejä ajaessani kohti Espoota. Minusta oli hienous kaukana; kuraisissa vaatteissa ja nuhaisena niiskuttaen olin paluumatkalla Finan kanssa Liedosta Tsaun kisoista. Yritin nostattaa apeaa tunnelmaa laulamalla kovaa ja korkealta J Karjalaisen sävelmää: ”Me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän ihan jokainen”. Parhaani olin tehnyt kisoissa, mutta menestys oli surkea eikä tavoitteeni nousta Finan kanssa kolmosluokkaan tämän vuoden aikana toteutunut. Vaikka yleisöltä tuli ihailevia kommentteja Finan nopeudesta ja sulavasta liikkumisesta, eivät ne paljoa lämmittäneet. Ensimmäisellä radalla se ampaisi heti kolmannen esteen jälkeen keskellä rataa olleeseen putkeen, enkä mitenkään ollut aavistanut että se olisi ollut houkuttin. Yksikään muu koira ei keksinyt sitä temppua. Toinen rata sentään saatiin hyväksytyksi, mutta kolmella virheellä. Kontaktiharjoittelu ei ole vielä tuottanut tulosta, vaikkakin edistyksenä voisi pitää jo sitä, että radan kolmesta kontaktista Fina sentään teki kaksi oikein.

Tänään olimme katsastamassa sulhaskandidaattia, Maxia, joka melkein sekosi päästään nähdessään Finan. Nirppanokka neiti sen sijaan torjui kaikki tutustumisyritykset ja kertoi äänekkäästi mitä mieltä se oli nuoresta miehestä. Maxilla on pitkä pinna, se tietää miten ärhäköitä naisia taltutetaan. Se antoi Finan leikkiä pallollaan, veikisteli sopivan matkan päässä ja ehdotteli juoksukahdeksikkoa. Ei lämmennyt Fina, mutta sentään suostui haistelemaan Maxin hännänalusta. Ehkäpä se sulattelee mielessään sulhasen ehdotuksia ja kääntää mielensä suosiolliseksi siihen mennessä kun astutusaika on kohdalla.

Torstaina olin Vanhalla ylioppilastalolla seuraamassa Finlandia-palkinnon julkistamista. Sofi Oksasen Puhdistus-romaani palkinnon nappasi, ja mielestäni oikeutetusti, vaikka kaikki ehdokkaat olivat mielenkiintoisia ja varmaan palkinnon arvoisia. Tilaisuus oli lyhyt ja koruton, pari puhetta, palkinnon julkistus ja Sofi Oksasen kiitospuhe. Se oli tilaisuuden paras puhe, kauniisti muotoiltu kiitos sananvapaudesta. Kirjailija on niin nuori, vasta 31-vuotias, ettei ehkä menestys ole päässyt turmelemaan.

Vaikka en Finlandiaa tavoittelekaan, toivoisin että joku kustantaja arvostaisi omaa käsikirjoitustani niin paljon että haluaisi julkaista sen. Rohkaistuin taas lähestymään muutamaa yhtiötä ja odottelen nöyränä kirjeitä joissa sanotaan: ”Kiitämme mielenkiinnosta kustannusyhtiötämme kohtaan, mutta valitettavasti….” Jonkinlaisena palkintona voisi sentään pitää viikolla saamaani apurahaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä. Se on oikeastaa kopiointkorvaus, sillä oppikirjoja enimmäkseen kopioidaan, ei paljoakaan osteta.