Kivenpyöritystä ja muita kummallisuuksia

Olemme monesti ihmetelleet, mitä Fina touhuaa takapihan laitamilla. Nyt kun lumi on sulanut ja valoisuus lisääntynyt, huomasimme että se kuopii vimmattuna maata ja etsii kiviä. Kun se löytää kiven, isonkin, se pyörittää sitä ja kuljettaa jopa suussaan. Vimma on niin valtava, että se vikisee kiihkoissaan, on kuin toisissa maailmoissa. Kivenpyöritys pitäisi saada jotenkin loppumaan, ei ole hyväksi hampaille ja pienempi kivi voi jopa joutua vahingossa vatsalaukkuun. Sellaisiakin hätätapauksia on joskus tullut eläinlääkärin leikkauspotilaaksi. Tassut ovat ihan hirveässä kunnossa, ja jos ei heti ovella ehdi pyyhkimään niitä, lattiat ja matot ovat Finan tassunjäljillä koristeltuja. Pohdin jo, pitäisikö joku kivi sivellä cayennepippuriliuoksella, oikein polttava maku voisi vieroittaa Finan kivenpyörityksestä.

Eilen Fina antoi näytteen hyppytaidostaan ja ponnistusvoimasta. Oltiin juuri tultu lenkiltä ja koirat pyörivät pihalla vapaina. Fina äkkäsi tiellä lähestyvän koirankuljettajan, rotweiler taluttimessa. En tiedä mistä Fina livahti tielle tervehtimään, mutta kun Elias kutsui sitä takaisin, se salamana palasi nopeinta tietä luoksemme, siis hyppäsi suljetun portin yli lennokkaasti = metrin hyppy ilman vauhtia. Nykyinen aitasysteemi ei ole mikään este Finalle, tarvittaessa se loikkaa kuin kauris sen yli. Onneksi se kyllä tulee nopeasti takaisin, mutta aika pelottavan näköistä varmaan on, kun tämä musta pantteri säntää tervehtimään tiellä kulkijaa. Ensi kesään rakennusprojektiksi on suunniteltu Finan pitelevä aita tontin ympärille.

Finan toinen juoksu on lopuillaan ja pääsemme kohta eroon housuhässäkästä. Fina riisuu housuja sitä mukaa kun päälle puetaan, varahousuja on lähes joka huoneessa. Jos se ei riisu housuja, ainakin repii irti pikkuhousunsuojan. Fina on näköjään perinyt isoisoäidiltään tiheän juoksuvälin, nyt se oli vajaa 4 kuukautta. Housukautta ehtii kertyä vuodelle melkoisesti tällä vauhdilla.

Torstaina Dixie, Eevi ja Fina menevät Sirkka ja Markku Helasuon "koirahoitolaan", Riston perhe ja me lähdemme 10 päivän matkalle USA:n Coloradoon. Helasuot ovat ihania koiraihmisiä, tosin heillä ei tällä hetkellä ole omaa koiraa. Koirahistoriaan kuuluu monta bokseria ja yksi staffi, meidän kasvatti. Oikein liikutuin kun Sirkka kerran kysyi, milloin koirat pääsevät taas heille hoitoon. Koirat puolestaan rakastavat Sirkkaa ja Markkua, pääsevät varmaan kaikki sänkyyn nukkumaan ja sohvalle köllöttelemään. Pitkät kävelylenkit ovat tiedossa Iirislahden rantamaisemissa.

Meiltä jää mämmi tänä vuonna syömättä, mutta syökääpä lukijat sitä meidänkin puolesta.

Iloista pääsiäistä!

Surkeuksien summa

Viisi viikkoa sitten luin kierukkaleikkauksen lääkärintodistuksessa maininnan itsestäni ”Perusterve nainen”. Nyt oikeampi maininta olisi surkea ja vaivainen nainen. Edellistä blogia kirjoittaessani olin vielä tietämätön, että seuraavana päivänä kimppuuni iskisi kavala A-virus. Se nosti ärhäkän kuumeen ja jalkasäryn ja piti minut tiivisti pedissä 5 päivää. Puolikuntoisena matkasin Piilopirtille ja ajattelin, että voinhan jatkaa toipilaana siellä. Kun sitten uskoin jo tervehtyneeni ja päätin tehdä pienen rauhallisen hiihtolenkin, en päässyt metriä pitemmälle, kun sukset luistivat altani ja mätkähdin voimallisesti tielle. Kauhea kipu salpasi hengityksen ja iski rintalastaan. Lääkärin diagnoosi oli kylkiluiden kiinnikkeiden revähtäminen rintalastasta. Nyt kun tuosta onnettomuudesta on kulunut 2 viikkoa, voin jo hengittää melko kivuttomasti ja pystyn nukkumaan kohtalaisen normaalisti. Kun vielä A-viruksen jälkitautina tuli poskiontelotulehdus, oli surkeuksien summa lähes maksimi. Kuvitelkaa miltä yskiminen ja aivastaminen tuntui rintalastassa. Kiljuin välillä kivusta ja koirat tärisivät pelosta, kun eivät ymmärtäneet miksi emäntä huutaa.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Lapissa oli ihanan kaunis talvi, vaikka aurinko näyttäytyi niukasti. Ylhäällä tunturissa tykkylumi oli taas tehnyt puista kummitusolioita ja pakkanen oli kuorruttanut metsän valkoiseen verhoon. Kun lunta ei ollut metrikaupalla eikä pakkanen paukkunut, Eevi ja Fina peuhasivat pihalla väsymättöminä. Eräänä päivänä seurasin hauskaa tapahtumaa sen jälkeen kun olin antanut koirille possunkorvat. Fina söi omansa heti, mutta jostain syystä Eevin pitää mökillä aina piilottaa herkkupala. Se kulki jalat jäykkinä ulkona, kokeili ojanpenkkaa ja päätyi lopulta kaivamaan sen aidan viereiseen hankeen. Fina istui kuistilla ja seurasi. Kun Eevi tuli piilotusreissulta, Fina näytti alistumiseleitä, halusi kai sanoa, että ei havittele piilotettua possunkorvaa. Kun Eevi oli tullut sisään, Fina syöksyi piilopaikalle, kaivoi korvan ylös ja söi sen.

Mukanamme lomaili Jukan perhe ja kaikki meni hyvin vaikka Fina olikin hieman liian innokas leikkikaveri Pyrylle. Finan nimi muuttui Pyryn suussa Viinaksi ja kuulosti vitsikkäältä kun hän huuteli, missä Viinakoira on.

Matkasimme ensimmäistä kertaa uudessa makuuvaunussa ja sen mukavuuden jälkeen paluuta entiseen ei ole. Koiravaunussa on oma nurkka koirille, pedit ovat riittävän kokoiset ja pehmeät, ja vaunu kulkee niin hiljaa, että on kuin heijattaisiin kehdossa. En tosin ole koskaan nukkunut kehdossa, mutta mielikuva siitä on sellainen.