Viisi viikkoa sitten luin kierukkaleikkauksen lääkärintodistuksessa maininnan itsestäni ”Perusterve nainen”. Nyt oikeampi maininta olisi surkea ja vaivainen nainen. Edellistä blogia kirjoittaessani olin vielä tietämätön, että seuraavana päivänä kimppuuni iskisi kavala A-virus. Se nosti ärhäkän kuumeen ja jalkasäryn ja piti minut tiivisti pedissä 5 päivää. Puolikuntoisena matkasin Piilopirtille ja ajattelin, että voinhan jatkaa toipilaana siellä. Kun sitten uskoin jo tervehtyneeni ja päätin tehdä pienen rauhallisen hiihtolenkin, en päässyt metriä pitemmälle, kun sukset luistivat altani ja mätkähdin voimallisesti tielle. Kauhea kipu salpasi hengityksen ja iski rintalastaan. Lääkärin diagnoosi oli kylkiluiden kiinnikkeiden revähtäminen rintalastasta. Nyt kun tuosta onnettomuudesta on kulunut 2 viikkoa, voin jo hengittää melko kivuttomasti ja pystyn nukkumaan kohtalaisen normaalisti. Kun vielä A-viruksen jälkitautina tuli poskiontelotulehdus, oli surkeuksien summa lähes maksimi. Kuvitelkaa miltä yskiminen ja aivastaminen tuntui rintalastassa. Kiljuin välillä kivusta ja koirat tärisivät pelosta, kun eivät ymmärtäneet miksi emäntä huutaa.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Lapissa oli ihanan kaunis talvi, vaikka aurinko näyttäytyi niukasti. Ylhäällä tunturissa tykkylumi oli taas tehnyt puista kummitusolioita ja pakkanen oli kuorruttanut metsän valkoiseen verhoon. Kun lunta ei ollut metrikaupalla eikä pakkanen paukkunut, Eevi ja Fina peuhasivat pihalla väsymättöminä. Eräänä päivänä seurasin hauskaa tapahtumaa sen jälkeen kun olin antanut koirille possunkorvat. Fina söi omansa heti, mutta jostain syystä Eevin pitää mökillä aina piilottaa herkkupala. Se kulki jalat jäykkinä ulkona, kokeili ojanpenkkaa ja päätyi lopulta kaivamaan sen aidan viereiseen hankeen. Fina istui kuistilla ja seurasi. Kun Eevi tuli piilotusreissulta, Fina näytti alistumiseleitä, halusi kai sanoa, että ei havittele piilotettua possunkorvaa. Kun Eevi oli tullut sisään, Fina syöksyi piilopaikalle, kaivoi korvan ylös ja söi sen.
Mukanamme lomaili Jukan perhe ja kaikki meni hyvin vaikka Fina olikin hieman liian innokas leikkikaveri Pyrylle. Finan nimi muuttui Pyryn suussa Viinaksi ja kuulosti vitsikkäältä kun hän huuteli, missä Viinakoira on.
Matkasimme ensimmäistä kertaa uudessa makuuvaunussa ja sen mukavuuden jälkeen paluuta entiseen ei ole. Koiravaunussa on oma nurkka koirille, pedit ovat riittävän kokoiset ja pehmeät, ja vaunu kulkee niin hiljaa, että on kuin heijattaisiin kehdossa. En tosin ole koskaan nukkunut kehdossa, mutta mielikuva siitä on sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti