perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Joulupukkia tervehtimässä

Aamupalalla kahvikuppini pysähtyi puolitiehen, kun mökin ikkunan ohi lipui jykevä sarvikruunu. Räisälän kunkku, iso hirvasporo oli saapunut aamuaterialle pihaniityllemme. Kesti hetken ennen kuin sohvalla loikoilevat Eevi ja Fina äkkäsivät vieraan, mutta äänen volyymi korvasi kyllä hetken viiveen. Ikkuna on nyt harmaana kuonon jäljistä ja haukkuroiskeista.

Poroja eikä muita metsän eläimiä osunut tiellemme Kemihaaran erämaassa, jossa patikoimme viime viikolla määränpäänä Korvatunturi. Jos etelän ihmisestä Räisälä tuntuu syrjäiseltä paikalta, Savukosken Kemihaara on syrjäisimmistä syrjäisin. Lähimpään kauppaan on 100 km, lähimpään naapuriin 30 km terveydenhoito — ja sosiaalipalveluista puhumattakaan. Kun sanoin eräkeskuksen isännälle, että paikka on kovin kaukana kaikesta, hän vastasi: “Sehän riippuu, mistä päin Suomea asioita katsoo“. Jätimme auton eräkeskuksen pihapiiriin, nostimme rinkat selkään ja aloitimme patikoinnin kohti parinkymmenen kilometrin päässä kohoavaa Korvatuntuntia. Illansuussa saavuimme Vieriharjun autiotuvalle, ja matka painoi jo sen verran jaloissa että päätimme jäädä yöpymään. Muita kulkijoita ei paikalle osunut ja saimme nauttia kodikkaasta majapaikasta kuin omastamme. Rantasaunan löylyt irrottivat patikoinnin hiet ja pulahdus Vieriojan kirpakkaan veteen sai veret kiertämään kiivaasti. Eevi ja Fina hyppäsivät tuvan lavereille aivan kuin olisivat ennenkin käyneet paikassa, ja hetkessä alkoi makuupussien uumenista kuulua tasainen tuhina.
Korvatunturin murustalle nousu ei nostanut pulssia kovinkaan korkealle, mutta näkymät saivat hengästymään ihastuksesta. Idässä kulki Venäjän tunturiselänne oudon jännittävänä, kaukana pohjoisessa näkyivät Saariselvän eteläiset huiput, Vongoiva ja Vuomapää. Lounaspaikkana Korvatunturi voittaa hienoimmat näköalaravintolat, Haukilahden vesitornin ravintola jää kyllä toiseksi. Joulupukki vain taisi olla lahjatarvikkeiden hankintamatkalla, kun emme kohdanneet.

Paluumatkalla Vieriharjulle päätimme oikaista karttaan merkittyä talvireittiä pitkin. Teimme vakavan arviointivirheen, sillä jos matka olikin hieman lyhyempi, se oli monin kerroin vaivalloisempi ja hitaampi. Reitti vei parin kilometrin laajuisen vetisen suon yli. Emme halunneet kääntyä takaisin, otimme haasteen vastaan, käärimme housunlahkeet ylös ja vaihdoimme sandaalit jalkaan. Muta ja turve roiskui ja lotisi kun rämmimme aavan yli. Muistelin miten Mika Myllylä aikoinaan treenasi suolla ja yritin tsempata itseäni kunnon kohoamisella. Koirat hyppelivät mättäillä reippaina, ne taisivat nauttia mutakylvystä. Kun vihdoin kovalla maalla kuivailimme jalkoja, huomasin niiden olevan pehmeät ja puhtoiset ilmaisen turvekylvyn ansiosta.
 


Eilen haimme Kemijärven rautatieasemalta Jukan, Pyryn ja Annan. Tyyni hellepäivä innoitti lähtemään veneretkelle Ailigaksen rivieralle, sillä Kemijärven isot ulapat vaativat tyynen sään, jotta ne uskaltaa ylittää pienellä moottoriveneellämme.
Huomenna saapuu Riston perhe Jäppilästä, ja Piilopirtti täyttyy ääriään myöten. Gina on tietysti mukana ja pihalla koirilla on odotettavissa villit peuhut.

Ei kommentteja: