Kahden viikon hulabaloon jälkeen mökki on tyhjentynyt ja hiljentynyt. Mukavaa ja vauhdikasta on ollut, on marjastettu, kalastettu, vaellettu, käyty hiekkarannalla ja syöty paljon ja hyvin. Pieni jääkaappi on pullistellut ruokatavaroista, kun päivittäin muonavahvuus on ollut jopa 10 henkeä. Pojanpojat ovat avustaneet raaka-aineiden hankinnassa pyydystämällä komeita haukia ja ahvenia. Viimeisen illan saalis oli kaksi suurta haukea, toinen lähes nelikiloinen. Pellillinen mustikkapiirakkaa vain vilahti keittiön pöydällä, sinimustat suut kertoivat minne se oli hävinnyt. Hilloja on metsästetty hiki niskassa, mutta ne ovat tänä kesänä todellista soiden kultaa. Mustikoita on sen sijaan rinteet sinisinä. Ne ovat suuria kuin tummat rypäleet ja painavat varvut maahan. Poimin tänään sangollisen vajaassa kolmessa tunnissa. Thaipoimijoita ei vielä näkynyt, vaikka tiedämme että naapurikylän koululle on majoittunut heitä iso joukko.
Päiväkirjan välistä löytyi Wernerin pari vuotta sitten kirjoittama hillalaulu. Olisikohan hilloja löytynyt paremmin kun olisimme laulaneet tätä suolla?
“Ihania lakkoja ihania lakkoja,
Korpihilloja, pienii hilloja, heei, heei, hil…..
Lakkoja pusikossa, lakkoja pusikossa,
Herkullisia lakkoja, maittavia lakkoja,
Hilloja on kiva poimia trallallallallaa.
Lakat isoja, lakat isoja,
on ojissa lakkoja, on pensaissa lakkoja, pimpelipompeli, satsatsaa.
Hyvä juttu on se taas!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti