Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille teille, jotka olette avanneet blogisivuni. Toivottavasti vuodesta tulee suotuisa ja menestyksellinen kaikin tavoin. Uuden vuoden lupauksena aion vihdoin siivota työhuoneeni ja käydä läpi paperipinot ja järjestää valokuvat. Lisäksi aion panna alulle sen kauan suunnitteilla olleen koirakirjan. Mahtavatkohan olla realistisia lupauksia?
Tammitiellä vuosi otettiin vastaan vauhdikkaasti ja perusteellisesti. Vieraat saapuivat kello 6 maissa ja poistuivat vasta aamutunneilla puoli neljältä. Koirat menivät peteihinsä jo paljon aikaisemmin, eivätkä viitsineet edes hyvästellä moisia yöunen häiritsijöitä. Oikeastaan meillä oli ohjelmalliset iltamat, joiden hauskaan ohjelmaan kaikki juhlijat antoivat panoksensa. Emäntä ja isäntä tarjosivat ruokaa ja juomaa, lisäksi leikittiin seuraleikkejä, laulettiin moniäänisesti karaokea, valettiin tinaa ja ammuttiin raketteja. Naapurusto tarjosi iloksemme erityisen komean ilotulituksen. Onneksi koiramme eivät ole paukkuarkoja, mutta silti pidimme ne sisällä paukuttelun ajan. Ei kannata turhan takia tuoda koiraa pelottavaan tilanteeseen. Oikeastaan Cessi on jonkin verran paukkuarka, mutta huonosta kuulosta on joskus hyötyäkin. Ensimmäinen staffimme Iina, joka ei ole ollenkaan sukua nykyisille koirillemme, oli tosi pahasti paukkuarka. Emme olleet huomannut sitä ennenkuin se juuri erään uuden vuoden aattona paukuttelun aikana livahti ulos ja karkasi teille tietymättömille. Oli kova pakkanen ja muutaman tunnin odottelun ja etsimisen jälkeen soitimme poliisille kysymään kadonneesta koirasta. Saimme tietää, että eräs pariskunta oli ottanut talteen Iivisniemen tiellä juoksentelevan staffin ja vienyt sen kotiinsa. Olimme onnellisia ja helpottuneita ja tietysti kiitollisia näille koiraystävällisille ihmisille. Iinan paukkuarkuus paheni iän karttuessa, mukaan tuli ukkospelko ja lopulta se pelkäsi jopa räiskiviä takkapuita. Kerran kovalla ukkosilmalla löysimme sen kylpyhuoneen ammeesta, jonne se oli paennut suojaan. Paukkuarka koira pitäisikin panna mahdollisimman äänieristettyyn, suojaiseen, jopa pimeään paikkaan. Nykyisin ääniarkuuden parantamiseen on olemassa hoitokeinoja ja lääkitystä ja Iinaakin olisimme näillä keinoin voineet ehkä auttaa. Perinteinen hoitomuoto on ollut rauhoittavan lääkkeen antaminen, mutta silloin koira on tokkurainen puolisen päivää. DAP-feromonihaihdutin tyynnyttää esitteen mukaan koiran luonnollisella tavalla, mutta sen lisäksi olisi hyvä antaa pelkoterapiaa. Enemmän tietoa löytyy esim. osoitteesta www.vetcare.fi/elainlaakareille/koiranipelkaa. Terapiaan voi käyttää myös CD-levyä "Hui kauhistus!/Sounds Scary", jonka mukana seuraa kirjanen harjoitusohjelman käytöstä. Serene-UM ravintolisä taas lisää mieltä rauhoittavan serotoniinin tuotantoa elimistössä, joka saattaa estää pelkotilojen syntymistä ja rauhoittaa koiran stressaavissa tilanteissa.
Tätä kirjoittaessani Eevi alkoi haukkua jotenkin huolestuneella äännellä vahtipaikallaan olohuoneen ikkunan ääressä. Kysyin, mikä hätänä, ja menin itse katsomaan ikkunasta. Huolestuneen haukun aiheena oli Cessi, joka oli lähtenyt omin päin kävelylle tontin vieressä olevalle kävelytielle. Taas kerran Eevi osoitti huolenpitonsa vanhasta isoäidistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti