Hiiriä!

Meillä on Viivin ja Wagnerin kanssa yhtälainen ongelma, miten saada hiiri pois päiviltä. Elias osti eilen hiirenloukun, asensi sen kylmiöön ja tänään hiiriparka makasi loukussa pää litistyneenä. Kuten Viivi tämän päivän Hesarissa, myös minä kauhistelin loukun julmuutta. Elias ei sentään huudellut kylmiöön hiirien perään kysellen Wagnerin tavoin, miten ne haluaisivat kuolla. Loukun julmuudesta huolimatta myönnän, että kylmiössä asustavista hiiristä täytyy päästä eroon. Ne ovat pitäneet pitojaan kylmiössä, herkutelleet koirille tarkoitetulla kuivatulla mahalla, tyhjentäneet miniporkkanapussin, kalvaneet paprikaan ison reiän, maistelleet parsakaalia ja syöneet jopa seinien eristystä. Mieleeni muistuu lapsuuden satu hiirien pidoista ja varmaan meilläkin on juhlittu samalla tavoin. Kaikesta huolimatta inhottaa ajatellakin, miten hiiret ovat vilistäneet ruokakulhojen välissä, nuuskineet herkkuja ja pudotelleet jätöksiään hyllyille.

Pentulaatikossa kasvetaan ja kehitytään sellaista vauhtia, että melkein voi kuulla kohinan. Pentujen yhteispaino on jo kuuden kilon paikkeilla, Fina sen sijaan on laiha kuin luuranko. Niiden jalat vahvistuvat päivä päivältä ja kantavat horjuen raskasta bodya melko hyvin. Välillä voimat kuitenkin loppuvat ja pentu kellahtaa kepeästi nurin. Olen huomaavinani myös leikin alkeita. Joku tökkii toista kuonolla tai tarttuu hampaattomalla suulla jalasta. Joku toinen nuolee kaverin kuonoa. Päiväunilta herättyään ne venyttelevat ja haukottelevat makeasti. Jokainen päivä pitäisi tallentaa muistiin, niin ihanaa pentujen seuraaminen on.



Fina hoitaa äidin velvollisuudet rennosti, syöttää lapsukaiset melkein tainnoksiin ja siirtyy yläkertaan nauttimaan omasta ajasta. Iltaisin se lepäilee hetken sängyssäni, mutta siirtyy sitten velvollisuudentuntoisesti pentujen luo. Aamuherätyksenä saamme satunnaisen kengän vuoteeseen sellaisen hännänhuiskutuksen kera, että unien jatkamisesta ei ole tietoakaan.

Tänään Eevi pääsi Finan vuorolla agilityharjoituksiin. Se ei ollut muka ollenkaan halukas lähtemään, luuli että taas tulisi pitkä odotus autossa sillä aikaa kun Fina treenaa. Ääni muuttui kellossa, kun pääsimme Purina-areenan harjoitushalliin. Eevin silmät säihkyivät, se yritti hypätä syliini, riekkui ja meuhkasi. Radalla mentiin eikä meinattu, Eevi juoksi kuin nuori koira. Pitäisi muistaa, että koirat tarvitsevat välillä myös yksilöllistä hoivaa, ovat kovin mielissään kun saavat emännän tai isännän jakamattoman huomion.