sunnuntaina, lokakuuta 26, 2014

Seniori

Eevin 15-vuotisjuhlissa herkuteltiin

Nuorille tarjottiin rippeet
Usein, kun mietitään koiran ihmisikää, kerrotaan koiran ikä seitsemällä. Koiran ihmisikä riippuu kuitenkin mm rodusta ja koiran koosta. Osapuilleen viiden vuoden iässä haarukka alkaa laajentua niin että pienten ja suurten koirien vastaava ikä alkaa erota toisistaan. Kun Eevi täytti viime sunnuntaina 15 vuotta, se olisi tuon vertailun mukaan ihmisiässä 83 vuotta. Jos ajattelee yli 80-kymppistä vireää ja hyväkuntoista ihmistä, voi Eevin hyvin kuvitella olevan vastaavan ikäinen. Eevi on mieleltään virkeä, mutta tietty fysiikka asettaa jo rajoituksia sen elämään. Kuulo on melko olematon, mutta näkö on tarkka ja hajuaisti terävä. Se nukkuu paljon, mutta liikkuu kohtuullisen ketterästi niin ulkona kuin sisällä. Takajaloista on voima huvennut, ja liukkaalla alustalla sen jalat saattavat pettää. Tämän estämiseksi lattioille on levitetty mattoja ja portaisiin on liimattu liukuesteet. Eevin elämässä täytyy olla rutiineja, aamutoimet täytyy hoitaa ajallaan, ruokaa pitää tarjota säännöllisesti ja ulos on lähdettävä aamuisin turhia viivyttelemättä . Iltaisin sen tulee ”katsomaan” tv:tä eikä suostu menemään makuulle, ennen kuin isäntäväki alkaa laittautua yöpuulle. Tätä kirjoittaessani se tuli työhuoneen pedille pitämään minulle seuraa. Tai ehkä se haluaa kontrolloida, mitä kirjoitan. 

Kun lähistölle on avattu koirauimala, päätin alkaa uittamaan Eeviä säännöllisesti. Vesijumppa toivottavasti vahvistaa heikkoja lihaksia ja vetreyttää jänteitä. Eevi ui varmuuden vuoksi uimaliivit päällä, mutta se teki oma-aloitteisesti pitkiä kierroksia altaassa. Uinti aivan selvästi piristi sitä, se liikkui vetreästi ja seurasi touhuiluamme. Fina pääsi mukaan uimaan eikä sitä tarvinnut kahdesti kehottaa altaan reunalla. Se syöksyi innokkaana veteen hakemaan uimaleluja eikä se olisi malttanut ollenkaan lopettaa leikkejä.


 
Eevin vesijumppa



     


Yhteiset uimaleikit
Viikonloppu aloitettiin taas kerran agilityn merkeissä. Olin ilmoittanut Finan ja Ginan Lohjan kisoihin, missä tuomarina toimi Salme Mujunen. Fina sai juosta radat A ja B, Gina radat B ja C eli yhdellä radalla itselläni oli kaksi suoritusta. Gina ei ole päässyt pitkään aikaan treenaamaan ja se kyllä näkyi. Se oli niin malttamaton, että karkasi lähdöstä ensimmäisellä radalla ja monenlaisen sähellyksen jälkeen lopulta saimme kyllä tuloksen viidellä virhepisteellä ja yliajalla. Toinen rata päätyi hylkäykseen, kun myöhästynyt ohjaus aiheutti esteen väärinpäin hyppäämisen. Finan kanssa A-radalla tuli aivan loppumetreillä hylkäys, mutta kokonaisuus oli mallikas. Toisella radalla oltiin sitten täsmällisiä ja tuloksena oli puhdas rata. Fina on saanut nyt SM-kisoihin vaadittavat seitsemän 0-tulosta, joissa yksi tupla. Hieno kisakumppani minulla, fina Fina.  SM-kisat tosin ovat vasta juhannuksen alla, joten on hyvää aika miettiä osallistumista.

Ei kommentteja: