Staffitis: Hedy – supermölli

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2014

Hedy – supermölli

Olen kuljettanut Hedyä mukana Fina ja Ginan agilitytreeneissä, jotta se voisi tottua treeniympäristöön ja pystyisi hiljalleen vapautumaan fobiastaan. Perjantaiaamuisin, kun treenaan Kirsi Lappalaisen ja Anne Saviojan kanssa, se on saanut lopussa osallistua ns. rallatteluradalle. Siinä tehdään vain hyppyjä ja putkia, ei korjata mahdollisia virheitä sekä kutsutaan koiraa nimeltä. Olen myös käynyt omalla kentällä rallattelemassa Hedyn kanssa ja on ollut mukava nähdä, miten tekemisen ilo on kasvanut kerta kerralta. Kun KKK järjesti epäviralliset kisat, joissa oli myös supermölli-rata, päätin kokeilla pystynkö siirtämään Hedyn iloisen suorittamisen vieraaseen halliympäristöön. Kun asetin Hedyn lähtölinjalle, se juoksi omin päin kentälle ja hyppäsi lopulta toimitsijan syliin. Kannoin sen takaisin lähtöviivalle ja sitten saimmekin suoritettua koko 20 esteen radan yhteistoimin loppuun. Toisella kierroksella Hedy pysyi lähdössä ja ratasuoritus oli jo oikeaa agilityä, vain muutama kieltovirhe ja lopussa hylkäys putkeen pujahtamisen vuoksi. Nyt ruvetaan treenaamaan jo hieman tavoitteellisesti ja tähyillään seuraavia epävirallisia kisoja. Koiralla kahden vuoden ikä on selkeä rajapyykki. Kun pentuaika on lopullisesti takana, koiran itsetunto kasvaa ja yhteistyö ihmisen kanssa vahvistuu.

Viime blogikirjoituksen jälkeen Eevin elämässä on ollut haasteita. Kolmisen viikkoa sitten se oli oudon levoton, ei halunnut mennä maaten ja pyysi useasti ulos. Viikonloppuna Riston perheen tultua illalliselle ihmettelimme, kun nuoremmat koirat kulkivat Eevin perässä ja nuuhkivat sen hännänalusta. Lopulta Elias tutki Eevin hännänaluksen ja löysi peräaukon vierestä ison muhkuran, ilmeisen kasvaimen. Tarkempi tutkimus saisi jäädä seuraavaan aamuun. Näinkö pian tilanne muuttuikin, mietin yöllä, huomenna olisi jäähyväisten aika. Koska kasvaimen leikkaus olisi ollut vanhalle koiralle liian rasittava toimenpide, Eevin nukuttaminen olisi ollut armeliain vaihtoehto. Maanantaiaamun metsälenkin jälkeen Eevi sai kevyen rauhoituksen ja Elias tutki möykkyä tarkemmin. Se osoittautui anaalirauhasessa olevaksi mätäpaiseeksi, joka olikin jo puhjennut. Siinä oli selitys toisten koirien intensiivisele nuuhkimiselle. Leikkausta ei tarvittu, hoito oli yksinkertainen: anaalirauhasen tyhjennys, antibioottinesteen työntäminen rauhaseen sekä suullinen antibioottikuuri. Kun Eevi oli selvinnyt nukutuspöpperöstä, se liikkui jo paljon paremmin kuin ennen. Paise takapuolessa oli ollut ilmeisen kivulias ja takajalkojen liikuttaminen tuskaista. Voi, kun koira olisi osannut kertoa kivusta, olisimme hoitaneet vaivan ennen kuin se yltyi noin pahaksi. Olin ehtinyt tilata Eeville myös osteopaatin, kun arvelin heikkojen takajalkojen johtuvan lihasjumeista. Kyllähän niitäkin löytyi, mutta mätäpaiseen parantuminen ja osteopaatin käsittely yhdessä paransivat Eevin liikkumista silminnähtävästi. Kun suljimme hoitopaikan ulko-oven, Eevi intoutui ketterään hölkkään. Nyt se ravaa rapuissa turvallisesti, kun takajaloissa on taas voimaa.


Eevi sai uuden kaulapannan tervehtymisen kunniaksi.		Tässä todiste reippailusta eilisellä suppisretkellä

Tammitien tietyömaa etenee etanavauhtia. Meidät on blokattu niin, että joudumme ajamaan tontille tietyömaan läpi. Vastapäisen ojan kaivuussa tuli vastaan kallio, ja nyt työt seisovat odottaen räjäytystä. Syvän kaivannon vuoksi peruuttaminen tontilta ulos vaatii tarkkuutta, ja ehdin jo kolhia etupuskuria portin tolppaan kun vahtasin niin tarkkaan peruutustilaa. Joku, ehkä minä, on myös kolhinut pihan valopylvästä. Viime viikon töppäilysaldo oli niin suuri, että mietin jo autoilun lopettamista kokonaan. Perjantaina sain 60 euron sakon, kun unohdin käydä maksamassa parkkilipun. Heti kauppaan päästyäni muistin sen, jätin ostokset kesken ja juoksin takaisin parkkihalliin. Maksoin paikoitusmaksun ja vein lipun autolle vain todetakseni että 60 euron sakkolappu oli jo isketty tuulilasiin.