sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Vierivä kivi ei….

Eilinen sade ja myrskytuuli eivät estänyt meitä lähtemästä Olarin poluille juoksemaan. Tarkenimme oikein hyvin, jalat tosin kastuivat kun paikoin vesi oli vallannut juoksureitin. Koirille juoksulenkki on niin iso juttu, että unohtavat hienostelut ja tassujen kastumisen. Lenkin jälkeen rentoutin lihaksia saunan lauteilla ja tein saldoa viikon liikunnasta. Hämmästyin itsekin, miten toimelias olin ollut:

Tiistai: Bodypump ja treenit koirien kanssa. Treeneistä oli muutama koira poissa, joten aikaa riitti toistoihin. Taisin juosta yhteensä 8 rataa.
Keskiviikko: Steppi
Torstai: Agilitykilpailut Eevin ja Finan kanssa
Perjantai: Bodypump
Lauantai: Hölkkä

Tämän lisäksi tein joka päivä kaksi metsälenkkiä koirien kanssa.

Eilen olimme katsomassa elokuvaa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Se on Cannesin voittaja ja saanut myös Nyt-lehdessä täydet pisteet kriitikoilta. Kyllä elokuva oli tähtensä ansainnut, mutta ei sen katsominen mikään viihdehetki ollut. Rankka kuvaus opiskelijatytöistä ja laittomasta abortista, ankeita olosuhteita ja tiukkaa kontrollia. Sellaista ilmeisesti vielä oli 1990-luvun Romaniassa, saa ihmettelemään miten maasta voi tulla Eu-kelpoinen.

Nyt aion pitää tauon koiraharrastuksesta ja keskittyä joulun valmisteluun. Vaihteeksi meille on tulossa perhejoulu, joulupöydän ympärille pitää mahduttaa 11 syöjää. Joulukuusikin hankitaan taas pitkästä aikaa, ja täytyyhän joulupukinkin tulla vaikka isommat lapset eivät enää pukkiin usko.

Ei kommentteja: