Jukalla oli viime viikolla erilaisia työtehtäviä Helsingissä ja koko perhe majoittui talomme alakertaan. Oli mukavaa elää mukana lapsiperheen arjessa, kun yleensä tavataan vaan lyhyesti vierailujen tai juhlien merkeissä. Yhteiselo koirien kanssa sujui myös luontevasti, kun koirat ymmärsivät että ihmiset asuvat täällä, eikä joka kerta tavatessa tarvinnut tuulettaa 200 %:sesti. Pyry ei enää valittanut, vaikka koirat nuolivat tai lähentelivät. Fina oli erityisen kiinnostunut Anna-vauvasta, ja jos vain silmä vältti, se nuolaisi sitä tai ainakin nuuhki mielenkiintoista vaippapakettia. Se änkesi aina viereen, jos istuin vauva sylissä vaikkapa sohvalla. Erään kerran tällaisessa asetelmassa Eevi pyöri jaloissani, olisi ilmeisesti halunnut myös sohvalle. Sehän ei käynytkään, sillä Fina paljasti etuhampaat ja murisi: ”Tämä on minun vauvani, sulla ei ole mitään asiaa tänne”.
Toisena päivänä se hätääntyi, kun äiti-Riitta oli lähdössä Pyryn ja Annan kanssa vierailulle ja pakkasi tavaroita autoon. Fina oli pois tolaltaan, karkasi ulos ja hyppäsi autoon. Kun yritin saada sitä kotiin, se livahti käsistäni pensasaidan taakse ja vahti sieltä autoa. Sillä näytti olevan kova huoli taas vauvasta, pelkäsi näköjään että se viedään pois.
Perjantaina oli ohjelmassa jo perinteeksi muodostunut Hurjaruutiin talvisirkus. Westermarckin perhe täytti melkein koko rivin ja taas kerran ihailin esitystä siinä mielessä, että se hauskutti yhtälailla pikkupoikaa kuin vaaria. Illalla keräännyimme meille syömään ja loppuillasta pojat esittivät omaa Talent-showta sirkuksen innoittamana. Oli kärrynpyörää, siltaa ja käsilläseisontaa.
Kun väki oli lähtenyt, nautimme ansaitusti hiljaisuudesta ja rauhasta. Oli mukavaa kun talo oli täynnä elämää, mutta myös ihanaa kun oli ihan hiljaista. Helasuot olivat kutsuneet kylään lauantai-illaksi ja kutsu koski myös koiria. Ne juoksivat suoraa päätä autosta sisään, nuuskivat ja tutkivat joka nurkan aivan selvästi muistellen viime kevään hoitovierailua. Mahtoivatko ne nyt ajatella, että olemme taas jättämässä niitä hoitoon. Kun alkutouhuttelut olivat ohi, ne asettautuivat omille paikoilleen, Fina sohvalle ja Eevi makuuhuoneen sängylle aivan kuin olisivat omassa kodissaan. Sirkka ja Markku kysyivät taas, milloin koirat tulevat hoitoon. Vastasin, että varmaan kevättalvella tarvitaan koirille hoitopaikkaa, kun lähdemme hiihtomatkalle. Ihanaa että on tällaisia koirienystäviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti