Metsätöissä

Klikkaa kuvaa, niin pääset paremmin tunnelmaan!

Kerronpa tässä tavanomaista koirien ulkoiluttamiskierroksesta. Matka Tukkurinsillan yli Hannusmetsän kupeeseen on yhtä hinkumista, varsinkin Finalta unohtuu seuraaminen täysin. Metsäpolun alussa harjoittelemme istumista ja odottamista, jolloin minä kävelen 10–20 metrin päähän ja vaihtelevin tavoin annan luvan lähteä. Fina ehtii ohikiitäessään napata namin kädestäni, mutta Eevi ei saa vauhtia pysähtymään, kun se kerran on kiihdyttänyt täysille. Kiipeämme kallionkuvetta ylös ja sillä välin koirat ovat jo löytäneet juuren tai rangan, jota ne raivoisasti repivät. Ne ovat sellaisessa huumassa, että kutsu ei kuulu eikä komento tehoa. Siinä sitten odotamme, että jompikumpi väsyy tai antaa periksi ja ne sitten muistavat, että isäntäväkikin on mukana. Jonkun matkaa kuljemme yhtä tahtia, kunnes taas löytyy haasteellinen puunranka. Se voi olla jopa pysty puu, jonka oksaa Fina yrittää hyppäämällä tavoittaa. Taas toistuu odottaminen ja huutaminen. Näemme varpujen seassa Eevin valkoisen hännän vilkkuvan ja kuulemme korkeintaan raisua ärinää. Kun se kohde on jyrsitty loppuun, jatkamme kulkua kunnes taas…. Kuvio toistuu ainakin kolme kertaa lenkin aikana. Elias ja minä emme niinkään saa liikuntaa, mutta koirat ovat aivan läkähdyksissä ja suostuvat kävelemään loppumatkan rauhallisesti vetämättä. Iltalenkillä meillä on otsalamput ja koirilla vilkkuvalot, silloin edes näemme missä ne raastavat puunrankaa, eivätkä siis vastaa kutsuun. Jos joku sattuisi olemaan kuulolla, ihmettelisi varmaan mitä me siellä pimeässä metsässä huudamme. Onhan se hieman hermoja koettelevaakin, kun odottelee pimeässä koiria tulevaksi. Luotan kuitenkin ettei ne edes halua lähteä karkuretkille, vaan repivät puunrankoja unohtaen hetkeksi muun maailman.










Erään aamuna luoksemme juoksi iso ruskea koira, ehkä vesispanieli, emäntä perässä turhaan huudellen. Kohtaaminen sujui kuitenkin hyvin, Fina olisi ollut valmis leikkeihin. Totesimme toisen koiranomistajan kanssa, että tietenkin otamme riskin, kun annamme koiriemme juosta vapaana, mutta vain siten ne saavat tarpeeksi liikuntaa. Eräänä pimeänä iltana taas metsästä putkahti pieni russeli, isäntä pitkälti perässä. Se hösäsi Eevin ja Finan ympärillä ihan ystävällisesti, meinasi jopa lähteä peräämme metsään. Isäntä oli helisemässä, juoksi ja huusi koiransa perään ilmaan minkäänlaista vaikutusta.