tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Jotain on, mutta mitä?

Eliaksen piti mennä töihin tänään ja hän lupasi kysyä joltain kollegalta, josko Eevi ehdittäisiin kuvata ultraäänellä. Eevi joutui odottamaan Eliaksen huoneessa kolmisen tuntia, ennen kuin sopiva väli löytyi tälle ylimääräiselle hommalle. Itse kävin asioilla samalla matkalla ja tulin paikan päälle osallistumaan kuvaukseen. Sitä ennen oli laitoksen joulupuuro- ja kahvitarjoilu ja siinä yhteydessä ehdimme jutella muiden eläinlääkäreiden kanssa. Sain kuulla, että kolme viikkoa on kovin aikainen hetki todeta raskaus, mutta jotain muutosta saattaisi kohdussa jo näkyä. Kysyin myös joidenkin kasvattajien väittämästä, että ultraus voi hävittää alkiot. Koirilla on melko yleistä alkioiden absorboituminen eli sulaminen ja tietenkin, jos näin tapahtuu ja ultrakuvausta on käytetty, saatetaan luulla, että ultraääni on syypäänä ilmiöön.

Asiaan! Ultrassa Eevin kohdussa näkyi nestettä, mikä yleensä on merkkinä raskaudesta. Siellä oli nähtävissä myös mustia pallukoita, jotka voisivat olla pentuja. Siis vahva olettamus raskaudesta, mutta ei vielä varmistus. Menemme uudestaan viikon kuluttua, ja silloin joko positiivinen tai negatiivinen tulos on ainakin varma.

Tänään on vastaanottoilta ja myös Eevin tyttären "pikkuveli" amstaffi Devi tulee rokotukselle. Viirukin varmaan tulee mukana ja äiti ja tytär voivat ainakin tervehtiä etäisyydeltä. Meidän koirilla on nimittäin silmätulehdus, enkä halua tartuttaa sitä Eliaksen potilaisiin. Täytyypä varata aika myös omille koirille, sillä vaikka vastaanotto on oven takana, ollaan kuin suutarin lapset ja jätetään hoitotoimenpiteet viime tinkaan.

Ei kommentteja: