sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

007-filosofiaa

Tiistaina olimme kutsuttuina Casino Royale-elokuvan ennakkonäytökseen. Ennen elokuvaa meille tarjoiltiin Bondin suosikkijuomaa eli Lillet –aperitif ja Esa Saarinen puhui Bond-filosofiasta. Saarinen osaa ottaa yleisönsä hyvin, hän avaa tavalliselle ihmiselle näppärästi filosofian maailman käytännön elämästä tuotujen mallien avulla. Mitä luennosta sitten jäi muistiin? Eipä paljoa. Hän esitti seitsemän 007-teesiä, joista minulle jäivät mieleen vain Välitön toiminta ja Salainen ase. Elokuvaa katselin uteliaana ja huvittuneena, ihailin hienoja animaatioita, sukkelaa sanailua ja huimia stunt-kohtauksia.

Sovelsin välitöntä toimintaa ja salaista asetta eilen. Siivosin keittiötä ja mietin, että pitäisi joskus puhdistaa lieden tausta. Ryhdyin välittömään toimintaan ja vedin lieden irti seinästä puhdistusta varten. Monenkohan vuoden ylikiehuneet keitokset sinne olikaan kuivunut? Kun tausta oli puhdas ja liesi taas paikoillaan, tunsin itseni hyvin tyytyväiseksi. Sanoin Eliakselle, että minulla on nyt salainen ase. Kun Elias nosteli hämmästellen kulmakarvojaan, paljastin hänelle, että tunnen itseni kovin tyytyväiseksi kun minulla on puhdas lieden tausta. Tämä oli siis sovellettua Saarisen filosofiaa; ihminen tuntee itsensä vahvaksi, kun hänellä on tietoisuus omasta salaisesta aseesta. Elias ehdotti, että en pitäisi asetta salassa vaan laittaisin lieden viereen kyltin: ”Tämän lieden tausta on puhdas”. Miten sattuikaan, että pesukone alkoi temppuilla ja vedin sen irti pesuhuoneen seinästä, jotta voisin tarkistaa puhdistussiivilän. Koneen takana oli kauhea määrä pölyä ja samalla puhdistin taustan. Nyt meillä on myös siisti pesukoneen tausta.

Elias on tehnyt päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, koska muu urheilu on kuukauden ajan kiellettyä. Koirat ovat päässeet tutustumaan uusiin ulkoilureitteihin ja ne nauttivat kävelystä ehkä enemmänkin kuin nopeatempoisesta juoksulenkistä. Nyt on aikaa haistella ja leikkiä. Tänään otimme mukaamme Latokasken suunnistuskartan ja lähdimme kävelemään sen mukaan satunnaisia polkuja pitkin. Saimme kävellä ihan rauhassa hienoissa maisemissa, mutta marraskuun ilta pimeni äkkiä. Jouduimme lopulta arvaamaan polun kulkusuunnan ja odotimme vähän jännittyneenä, minne päädymme. Näköjään suunnistajan suuntavaisto oli tallella ja palasimme suunnitelmien mukaisesti valaistulle kävelyreitille ja sitä pitkin autolle.

Koirat olivat hajustaneet itsensä jossain lenkin vaiheessa ja nekin pääsivät suihkuun. Mink Oil shampoo ja Satin Cream Rinse tekevät niiden turkista niin kiiltävät, että niissä voi melkein peilata itseään. Molemmat pitävät suihkusta ja tulevat oma-aloitteisesti pesupaikalle. Finan juoksu alkaa olla lopullaan ja pian päästään rasittavasta housujen pukemisesta eroon.

Ei kommentteja: