Juhannuksen vieton uudet tuulet

Juhannuksen vietto on saanut perheessämme erilaisia muotoja sen jälkeen, kun äiti-mummi-isomummi Irma poistui luotamme runsaat kolme vuotta sitten. Siihen asti lähes jokainen juhannus vietettiin Asikkalan kesäpaikassa, minne kerääntyi aina suuri joukko perheenjäseniä. Perinteitä vaalittiin, syötiin seljankaa ja charlotte russea, juotiin boolia, pelattiin pihanurmella ja tanssittiin ja laulettiin sekä poltettiin kokko aina kun se oli luvallista. Perinnönjaossa Haasin kesäpaikka meni isoveli Jyrille ja pikkusisar Kati lunasti Koiraniemen paikan. Olemme olleet sen jälkeen kiertolaisia juhannuksena, viettäneet sitä Mikan perheen kanssa Vecklaxissa tai Jukan perheen kesäpaikassa Houtskärin Ängsholmenilla.

Tänä vuonna olin varannut majoituksen Piikkiön Tuorlasta, missä Tsau järjesti kaksipäiväiset juhannuskisat. Suunnitelmat muuttuivat sen verran, että Jukka yllytti meidät tulemaan juhannusaaton kisojen jälkeen saareen, mistä minä voisin palata juhannuspäivän kisoihin aamulla ja Eske jäisi vielä vuorokaudeksi nauttimaan saaristomaisemista. Suunnitelma oli lupaava, mutta toteutus osoittautui melkoisen stressaavaksi. Stressin aiheuttajana oli ensinnäkin sää, joka kasasi taivaalle vettä tihkuvia pilviä. Toinen ongelma oli aikataulutus. Juhannusaaton kilpailut sujuivat melko mukavasti, kaikista tuli tulos ja Fina sijoittui jopa kolmanneksi agilityradalla. Palkintojenjaon vuoksi pääsimme matkaan kuitenkin roimasti myöhässä, mikä sai taas Jukan hermoilemaan saaressa grillauksen ajastuksen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin; söimme runsaan ja herkullisen aattoaterian ja iloksemme pilvet karkasivat pois ilta-auringon edestä. Istuimme rantakalliolla ihailemassa auringonlaskua ja hopeasiltaa ulapan yllä. Koirat iloitsivat vapaudesta, kisailivat rannalla ja tekivät uhkarohkeita syöksyjä kallioilla.

Juhannuspäivän aamuna Jukka lähti viemään minua ja koiria hyvissä ajoin Korppoon Galtbyn rantaan, jonne auto oli pysäköity. Merellä oli melkoinen myrsky, vene hakkasi aaltoihin raivoisasti, ja täytyy myöntää että pelkäsin hieman. Yritin myös rauhoitella tärisevää Eeviä ja Finaa. Jukka on kuitenkin kokenut ja taitava kippari, luotsasi venettä aaltojen suunnan mukaan ja melkein aikataulun mukaisesti pääsimme satamaan. Navigaattori kertoi että olisin perillä noin 20 minuuttia ennen kilpailun alkua, mutta usko meinasi mennä kun jouduin odottamaan Nauvon lauttaa mielestäni ikuisuuden. Näköjään Tomtom osaa myös laskea lauttaosuuden, sillä kurvasin Tuorlan pihaan jopa 25 minuuttia ennen kisan arvioitua alkua. Laitoin koirat kentän laidalle häkkiin ja odottelin rataan tutustumista. Juuri kun meidät kutsuttiin kentälle, näin että Fina oli tullut ulos häkistä, se oli purrur verkkoon reiän. Hädissäni pyysin radan reunalla istuvaa tuttavaa menemään Finan luo ja tein parhaani keskittyäkseni radan lukemiseen. Kun vielä Eevin kanssa olimme ensimmäiset lähtijät, ei ollut vaikeaa ennustaa että kaikki menisi pipariksi. Ohjasin sen jo kolmannelta esteeltä väärälle hypylle ja manasin omaa tyhmyyttäni. Maaliin tultuoaame juoksin kiinnittämään Eevin tolppaan ja kiiruhdin Finan kanssa odottamaan radalle kutsua. Eipä päästy pitemmälle kuin kolmannelle esteelle, nyt Fina teki oman valinnan ja meidät hylättiin. Toiseen kisaan olin ilmoittanut vain Finan ja yritin luoda itseeni uskoa, että nyt näytettäisiin mitä osataan. Hyvinhän kaikki meni siihen asti, kunnes käännyin hieman liian voimakkaasti ja annoin Finalle väärän vinkin. Se hyppäsi ylimääräisen hypyn ja tuomari vihelsi pilliin. Kolme kisaa ja kolme hylkäystä, päivän saldossa ei toden totta ollut hurraamista.

Kotiin ajaessani mietin, oliko tässä ollut mitään järkeä. Olisin voinut jäädä saareen nauttimaan kiireettömästä juhannuspäivästä sen sijaan että pelkäsin myrskyisellä merellä, hermoilin lauttajonossa ja jännitin agilityradan liepeillä. Hulluutta, hulluutta, totesin itsekseni, mutta lohduttauduin tiedolla että kaltaisiani hulluja on muitakin.

Kivi, paperi ja sakset

Finan kivet

Fina soveltaa suosittua parileikkiä keräämällä kiviä ja katkomalla paperin raaka-ainetta. Saksien vastineena ovat terävät hampaat, jotka pääsivät monenlaiseen käyttöön tänä viikonloppuna.

Aamulla pedattu sänky oli myllätty aivan sekaisin. Pussilakanassa oli iso repeämä ja peitteen sisältöä lojui valkoisina tuppoina ympärillä. Lisäksi eteisen ja työhuoneen matot olivat kippuroina kasassa. Tekijää ei näkynyt missään, mutta vahvat epäilyt kohdistuivat Finaan. Kun petivaatteiden seasta löytyi multainen iso kivi, todistekappale vahvisti epäilyn. Mikähän saa Finan niin innostumaan kivien kaivamisesta? Miksi se kiihtyy aivan hulluuteen asti kiveä pyörittäessään? Pihamaa on täynnä kuoppia ja pihapöydällä on kokoelma Finan kiviä, johon olen kasannut tähän asti Finan suusta kaivamani kivet.

Tämän aamuisella lenkillä myös toinen hullutus, männynrankojen kaato, pääsi valloilleen. Aivan selvästi Fina arvioi metsässä juostessaan puunrunkoja ja osaa päätellä, mikä ranka on kuivahtanut ja siis kaadettavissa. Sellaisen se taas löysi ja alkoi hyppiä ylös yrittäen hampailla saada otetta siitä. Se ei ollutkaan ihan helppoa, sillä runko oli melko paksu. Fina ei kuitenkaan antanut periksi, vaan pommitti sinnikkäästi rankaa. Yllätys, yllätys, laho puu kaatui pelkästään Finan hyökkäyksistä ja sehän sai metsurin hurmoksiin. Nyt tuli jo Eevikin apuun ja yhdessä koirat raahasivat rankaa pitkin mustikkavarvikkoa ja jyrsivät kumpikin omaa päätyään. Koko päivän Eevi on liponut kieltään sen näköisenä että suussa on jotain ylimääräistä ja äskeisessä tarkastuksessa hampaiden välistä löytyi taas mojova tikku. Eevi myös nuoleskeli toista tassuaan ja tosiaan tassuvälit olivat kovin punaiset ja yksi antura lähes vereslihalla. Siihen laitettiin Bactrobania, jonka se kyllä heti nuolee pois. Viikonloppuna on Piikkiössä kaksipäiväiset kisat ja siihen mennessä pitäisi tassun parantua. Kisa-alueella on nurmikenttä, joka on onneksi hellä tassuille.

Rokkia ja renkaita

Pyry kurottelee lavan reunalla punaisessa takissaan

Rockfestivaalikesä tuli lauantaina avattua miellyttävissä merkeissä. Musiikki oli rentoa ja rytmikästä, ei lukinnut korvia eikä salvannut hengitystä. Mikä se sellainen rockfestivaali on? No, Pikkukivirock Kivenlahdessa, johon osallistuin kolmevuotiaan Pyryn kanssa. Päälavalla esiintyi Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu sekä teltassa Tomi Pulkkinen ja Kumppanit kitaroineen ja huuliharppuineen. Pyry ryntäsi heti lavan reunaan ja rokkasi täysillä, vaikka pienen miehen silmät eivät edes yltäneet lavan tasolle.

Jukan perhe on kylässä neljän päivän yhdistetyllä viihde- ja työmatkalla ja näin meillä on runsaasti aikaa seurustella ja osallistua kotikaupungin rientoihin. Tänään joukko lähti ystävien kanssa Korkeasaareen ja minä pääsin mieluisan agilityharrastukseni pariin eli kilpailemaan Finan kanssa IHAH:n kisoihin. Kotiin tuomisina oli sylillinen palkintoja, sillä sijoituimme toiselle sijalle. Kymmenestä kilpailijasta vain kaksi sai tuloksen, ja niinpä Finan 10 virhepisteen tulos vei meidät palkintopallille asti. Sijoitus oli sitäkin mukavampi, kun osallistumisen tiellä oli muutamia mutkia. Ensinnäkin netti-ilmoittaumiseni ei ollut tullut perille, mutta maksukuitin avulla pystyin todistamaan oikea-aikaisen ilmoittautumisen ja pääsimme lähtölistan viimeiselle sijalle. Kun seurasin kakkosluokan radan rakentamista ja arvioin sitä perusteellisesti seuratoverin kanssa, korvieni ohi meni kuulutus, että mini- ja medi-luokkien rataantutustuminen olikin ennakkotiedoista poiketen samaan aikaan. Tarkkaamattomuuten takia jouduin lähtemään radalle ilman viiden minuutin tutustumista. Perusteellisen ennakkoanalyysin ansiosta olin kuitenkin tehnyt radan suorittamistapa-arvion ja se onneksi toimi. Vältimme riskit ja etenimme jouhevasti ja sujuvasti. Loppusuoralla toiseksi viimeinen este oli rengas ja sen Fina valitettavasti taas suoritti raamin ja renkaan välistä. Sain sen vedettyä sivulta takaisin ja niin pääsimme maaliin hyväksytysti. Jotain outoa tuossa renkaassa kuitenkin oli, sillä puolisen tusinaa koiraa hyppäsi samalla tavoin välistä, eivät siis hahmottaneet, mikä on oikea renkaan reikä. Yllätys oli, että tuomariharjoittelija oli tuominnut virheeksi puomin kontaktin, katselijatkin väittivät kontaktin olleen ok. Joka tapauksessa Finan meno radalla on ollut mallikasta viime aikoina ja suoritusvarmuus säteilee myös omaan ohjaukseeni.

Fina on kerta kaikkiaan ihanassa iässä, se on vilkas, mutta kuulolla, läheisyyden kipeä, mutta itsenäinen ja erinomaisen tottelevainen. Pyryn ja Annan vierailu ei ole enää stressaavaa, sillä koirat antavat lasten leikkiä lattialla, eivät hypi eivätkä nuole. Aikaisemmin Pyry sanoi, että Eevi on jo lauhoittunut, mutta nyt Finakin saa tämän kunniamaininnan, se on myös lauhallinen.

Urakointia

Viikonlopun Stadi Games-kisaradoilla Laakson ratsastuskentällä urakoin Finan ja Eevin kanssa oikein olan takaa. Ohjelmassani oli kahdeksan kisaa, Finan kanssa Vuoden tulokas – kisa ja molempina päivinä agility- ja hyppyradat. Eevin olin ilmoittanut vain kummankin päivän agilityradalle, en halua rasittaa vanhaa rouvaa enää hyppyradoilla. Lopputulos kisaviikonlopulta oli tyydyttävä, viisi hyväksyttyä tulosta ja kolme hylkäystä. Ensimmäistä kertaa pääsin nyt Stadi Gamesissä palkintopallille, Finan kanssa sijoituimme lauantaina agilityradalla toiseksi ja hyppyradalla kolmanneksi. Molemmilla radoilla tulos oli viisi virhepistettä, ensimmäisellä puomin kontaktivirhe ja hyppyradalla renkaan sivusta hyppääminen. Olin todella tyytyväinen Finan menoon, vaativilla radoilla se selvitti kiemurat mallikkaasti. Sunnuntain hylkäys oli selkeä ohjausvirhe, siitä ei voinut Finaa syyttää. Hyppyradalla se periaatteessa teki virheettömän radan, mutta jostain ihmeen syystä aloitushypyn jälkeen karkasi nenä pystyssä radalle, palasi takaisin ja säntäsi vielä haistelemaan jotain. Sen jälkeen suoritimme radan virheettömästi. Mahtoiko joku katselija syödä makkaraa radan vierellä tai sitten tuuli toi jonkun erityisen houkuttelevan hajun. Finan hajuaisti on mahdottoman tarkka. Eevillä oli taas sellainen meno päällä, että liiallinen vauhti pudotti sen puomilta. Silti rata oli hyväksytty, mutta virheitä ropisi ja aikakin tuli ylitettyä. Toinen rata oli taas ohjausvirheeni takia hylätty.

Fina sai taas monia uusia ihailijoita esiinnyttyään Stadi Gamesien suurelle yleisölle. Jopa arvostettu kouluttaja ja agilitytuomari Mia Laamanen puhkesi ylistäviin sanoihin ja sanoi, että haluaisi samanlaisen staffin kuin Fina. Sanoin pennutuksen olevan suunnitelmissa vuoden sisällä, joten katsotaan millaisen varauslistan Finan pennut saavatkaan.

Viikonlopun sää oli mukavan aurinkoinen, mutta onneksi ei liian helteinen. Silti Laakson hiekkakenttä pölisi niin, että vaatteet ja varpaat olivat savipitoisella hiekalla kuorrutetut. Eipä silti, kaikkialla pölisee nyt männyn siitepöly ja sen toden totta tuntee nenässään ja silmissään. Kukkien väritkin laimentuvat kellertävän pölyn takia. Tänään katsoin toiveikkaana taivaalta satelevia vesipisaroita, mutta sään haltija antoi niitä kovin niukasti, aivan kuin olisi jokin sateen säästökuuri meneillään. Sadetta ei ole edes luvassa etelärannikolle ja kun viikonlopuksi on tulossa taas hellesää, nurmikko palaa kohta karrelle ja uudet istutukset nuukahtavat.

Aikaisemmin olen tainnut kertoa, että harrastan steppausta. Mitäpä jos ottaisin Finan mukaan tanssimaan, innoittajana olisi oheinen video: http://www.youtube.com/watch?v=sP0ogCn7f2I&NR=1