Viime blogissa VIISI KUUKAUTTA sitten oli kevään odotusta ja
pää täynnä suunnitelmia. Tänään katsoessani taaksepäin olen kiitollinen kaikesta,
vaikka ajanjaksoon sisältyy niin paljon ahdistusta ja huolta.
Iloa kevääseen ja alkukesään toi uudistettu piha. Se on kuin talon uusi huone, joka houkutteli hiippailemaan pergolan alle vaikka yöpukeissa aamukahville. Heti kun lumi oli
sulanut, otin viikoittain kuvia saadakseni panoraaman vihreyden ja kukkien
kehittymisestä. Pihalla seurusteltiin ystävien kanssa milloin grillaten, milloin kahvitellen.
Hedy ja Isla viihtyvät etupihalla paremmin kuin aikanaan isolla takapihalla.
Nyt niillä on näköalapaikka seurata ohikulkijoita, eikä meidän tarvitse olla
huolissaan, että ne juoksevat tielle.
 |
| Kesäkuun pihakutsut ja Elias vielä hyväkuntoisena mukana |
 |
| Hedy, Gina ja Isla liikennevahteina |
 |
| Voitto kyläilemässä Piilopirtillä |
Heinäkuussa matkasimme taas Kemijärven Piilopirtille ja edessä
piti olla samoilua metsässä, marjastamista ja veneretkeilyä Kemijärven
hiekkarannoille. Kävelyt rajoittuivat kuitenkin vain koirien ulkoiluttamiseen
lähivaaralle. Elias tunsi itsensä väsyneeksi ja huonovointiseksi ja kolmen
viikon ajasta hän nukkui suurimman ajan. Kävimme pari kertaa Kemijärven
terveyskeskuksessa, mutta mitään selitystä ei oireille löydetty. Diagnoosissa
luki ”vanha hauras mies, kävelee hitaasti, mutta ilman tukea".
Espooseen
palattuamme Eliaksen kunto heikkeni edelleen ja hänet otettiin Jorviin
tutkittavaksi. Kun magneetti-, tietokone- ja röntgenkuvauksissa ei löytynyt
mitään, mies passitettiin kotiin. Vointi huononi rajusti ja taas lähdettiin Jorvin päivystykseen. Tässä vaiheessa olimme ehdottaneet lääkärille myös tutkimuksia
borrelioosin varalta. Lääkäri otti vihjeen vastaan ja veriviljelyt tehtiin. Viikon
kuluttua löydettiin selkäytimestä borreliabakteereja ja diagnoosi oli niiden aiheuttama
aivokalvontulehdus. Vahva antibioottilääkitys aloitettiin välittömästi ja mies
saatiin takaisin elävien kirjoihin. Viimeiset päivät olivat olleet jo jäähyväisten
antoa. Nyt kahden kuukauden lääkityksen jälkeen Elias on melkein entisellään,
tosin kunto on vielä heikko pitkästä sairastelusta.
Keväällä varasimme matkan Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidzhaniin,
mutta jouduimme tietenkin perumaan sen. Eliaksen sairastamisen aikana uppouduin
kirjoittamaan ja sain pitkään suunnitellun käsikirjoituksen valmiiksi. Kirjan
aihe on koirat, kuinkas muuten. Kertojana on nuori Sinttu-staffi, joka kertoo
elämästään nuoren parin ensimmäisenä koirana. Aineksia kirjaan on pitkän
kasvattajaurani varrelta keräytynyt runsaasti, mutta Sinttu ei ole kukaan koiristani,
enemmänkin yhdistelmä kaikista matkan varrella kulkeneista. Halusin kirjaan
kuvia ja koiraharrastuksesta tuttu graafikko Kaisa Eskola ryhtyi yhteistyöhön. Vaikka
Kaisalla on aivan toisen rotuisia koiria, hän löysi hienosti staffin muodon ja hengen.
Kuvat ovat aivan mainioita. Torstaina 24.10. skoolasimme painotuoreen
kirjan kunniaksi.
Kirjan voi hankkia Stresa-kustantamon verkkokaupasta stresa.fi/kirjat tai suoraan minulta sähköpostitse westirm@gmail.com. Ystävähinta on 20 e/kirja
Hedy ja Isla ovat pitäneet minut liikkeellä vaikeimpinakin
päivinä. Pitkät kävelyt metsässä ja meren rantaan ovat olleet parasta mielen
hoitoa ja katkaisseet hetkeksi pahat ajatukset ja aavistukset. Agilitytreeneissä
ja -kilpailuissa olen tavannut ystäviä ja iloinnut onnistumisista koirien kanssa.
Isla on kehittynyt valtavasti ja pari viikkoa sitten se teki kolmannen puhtaan
radan ja sai nousuluvan kakkosluokkaan. Isla on itsenäistynyt paljon ja radalla
se tuntuu tietävän paremmin kuin minä, minne ja miten seuraavaksi mennään. Nähtäväksi jää, vieläkö pääsemme kirmailemaan, sillä minulla on edessä
polvileikkaus. Saan uuden nivelen kuluneen tilalle. Paljon positiivisia
kokemuksia uudesta polvesta olen kuullut, toivottavasti saan liittyä samaan
joukkoon.
 |
| Terapiakoirat |
x
