torstaina, tammikuuta 15, 2026

Talvea etsimässä






Kävimme etsimässä talvea jouluviikolla kun pojan perheen kanssa matkasimme Kemijärven mökille. Jukan nelihenkinen perhe kääpiösnautseri Valman ja parson Voiton kanssa matkasivat Turusta ja minä taas otin junakyydin Pasilasta. Varaan aina VR:n lastausavun ja siksi asemalle pitää tulla jo 2,5 tuntia ennen junan lähtöä. Tällä kertaa pitkä odotusaika oli tarpeen, sillä asemalla huomasin tietokonelaukkuni jääneen kotiin. Pakko se oli saada mukaan, siinä laturit ja muut tärkeät härpäkkeet. Sen enempää miettimättä tilasin taksin jotta pääsisin hakemaan laukun. Koirat eivät millään uskoneet, että pitää hypätä takaisin autoon, ne pelkäsivät että jäävät pois junamatkalta. Vauhdilla ajettiin takaisin Espooseen, laukku mukaan ja taksi oli takaisin asemalla juuri sopivaan aikaan. Lasku oli 110 e, mutta kun juna oli Kemijärvellä tunnin myöhässä, sain korvausta matkasta saman verran ja reissusta jäi vain hauska anekdootti kerrottavaksi.


Tontu kurkistavat

Räisälässä mökki odotti kodikkaana lumisessa maisemassa. Ruoat oli hankittu etukäteen eikä joulun aluspäivinä tarvinnut tungeksia kaupoissa. Kaamos toi päivään rauhaa, iltapäivän aikainen pimeys antoi luvan heittäytyä sohvalle lukemaan tai pelaamaan. Valoisaan aikaan teimme pitkiä kävelyjä koko koiralauman kanssa. Illalla tähyilimme taivaalla revontulia ja olimme onnekkaita kun saimme nähdä komean valonäytelmän.

Joulukoirat Kayla ja Isla

Jukan poika oli tarjonnut joulupukin käyntejä mökkiläisille ja me saimme siten myös oman joulupukin. Odotellessamme joulupukkia kierrokselta oli aikaa pelata lautapelejä ja katsoa Netflixin Jouluksi kotiin sarjaa. Jouluaterian herkut juuri ja juuri mahtuivat pöytään ja nautimme niitä maltilla niin ettei vatsa puhkunut ylensyönnistä.


Kystää kyllä


Ei joulukiireitä 

Viikko sujahti nopeasti ja taas piti pakata, nyt kotiin lähtöä varten. Jukan perhe lähti päivää aikaisemmin ja minä käytin extra-päivän mökin siivoamiseen vuokralaisia varten. Kun illan suussa ajoin Kemijärvelle Hannes-myrskyn ensimmäiset puuskat jo hyökkäsivät kimppuun. Junassa konduktööri toivotteli hyvää matkaa ja samalla varoitteli myrskyn mahdollisista esteistä. Yöllä heräsin kun juna seisoi pitkän aikaa, mutta vasta aamulla selvisi, että rata oli rikkoutunut Ylivieskassa. Siitä oltiin selvitty mutta nyt juna oli 3 tuntia myöhässä. Kärsivällisesti koirat makoilivat vaunussa ja pystyivät pidättelemään vaikka matkaa kertyi yhteensä 16 tuntia. Tästäkin matkasta VR antoi korvausta ja kun vielä hytin kylppäriin ei tullut vettä, sain palautuksen hinnasta. Kun minulla ei ollut ongelmaa jatkoyhteyksistä, olin oikeastaan tyytyväinen kun kalliin matkan hinta näin puolittui.

Seuraavalla viikolla Lapissa oli lähes 40 asteen pakkaset ja niissä oloissa ei olisi enää ulkoilu maistunut. Nyt täällä Espoossa saa jo tehdä lumitöitä, sillä lunta satelee melko tiuhaan.