Kolme polvea Piilopirtin kuistilla
Joku on sanonut ettei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot vaatteet. Pääsiäisen ajan lomaviikolla Suomulla ei Goretexeista ja softshelleista ollut sään pelastajaksi. Lunta oli paljon, mutta se oli märkää ja sohjoista kuin karkea suolamössö. Maidonvalkea sumu peitti maiseman, niin ettei vastarantaa näkynyt ja jopa Suomun matalat rinteet kietoutuivat kosteaan vaippaan. Sadepisaroita ropsahteli taivaalta tiuhaan, mutta kun päässä oli kypärä ja silmillä lasit, saattoi sentään kuvitella ettei sade kastellut. Jääkaapissa surviaissääsken toukat odottivat pääsyä pilkkijöiden pyydyksiin, mutta jäällä oli niin paljon sohjoa, että pilkkiretki typistyi rämpimiseksi rantapenkereen reunalle.
Kun muistissa on aurinkoisia kirpeitä pakkasviikkoja, jolloin hiihtokilometrejä kerättiin Viiden vaaran ladulla ja aurinko helli laskettelurinteillä, tämä kevätloma varmaan jää muistiin erilaisena. Kun iltaväsymys ei vaaninut hiihtäjiä, jaksettiin lähteä maailman pienimpään jazztapahtumaan, Saijazziin. Venäjän rajan tuntumassa, Savukosken ja Sallan puolessa välissä sijaitsee Saijan kylä, jonka vireät asukkaat Tom Wenzelin ohjauksessa vastaavat joka vuotisesta jazztapahtumasta. Esiintyjät ovat aina olleet Suomen huippuja, mm. Juice, Vesa-Matti Loiri, Iiro Rantanen, Pekka Kuusisto, Severi Pyysalo. Me saimme nauttia Hillel Tokazierin, Aaho bigbandin ja Umo kvartetin ohjelmistosta.
Pieni mökki täyttyi ihmisistä ja koirista, sillä liikkeellä oli taas sama kokoon pano: Riston perhe Ginan kanssa ja isäntäväki Eevi ja Finan kanssa. Kun puitteet ulkoilulle olivat rajalliset, olisi voinut pelätä, että väki turhautuu. Osasimme kuitenkin nauttia täysin rinnoin erilaisesta lomasta. Savusauna lämpeni ja valoisassa illassa tarkeni istua kuistilla viilentymässä. Menuun satsattiin myös, oli poronkäristystä puikulamuusin kera, Maakerkelän leipäjuustoa itsepoimittujen lakkojen ja kinuskikastikkeen kera. Lampaanpaisti unohtui kaupan tiskille, mutta korvasimme lihanautinnon fonduella. Eräänä päivänä oli päivällispöydässä niin herkullinen lihamureke, että Gina päätti ottaa siitä osansa. Kuistin pöydällä jäähtymässä ollut mureke oli sen mielestä kuin tarjolle asetettu. Happy hour saatettiin leudossa ilmassa viettää kuistilla kuohuviinimaljoja kohotellen.
Eevi, Fina ja Gina tekivät löytöretkiä pihapiirissä. Lumikasoista löytyi kesän aarteita, piilotettu puruluu, palloja, ja köysilelu. Eevi varoi humpsahtamista märkään lumeen, mutta Gina ja Fina sukeltelivat hangessa kuin hylkeet. Niitä ei märkyys vaivannut ja piti olla tarkkana ja osata ottaa Fina sisään kun se tärisi kylmissään.
Suomi on pitkä maa totesimme taas kotimatkalla. Piilopirtin ovelta Tammitien ovelle kesti 14 tuntia, mutta pysähdyimme sentään pariksi tunniksi Vuokatin Katinkultaan keilaamaan ja syömään. Koirat ovat rentoja matkustajia, niille riitti pehmeä syli unen maille siirtymiseksi. Takapenkiltä käsin Werner, Roy ja Henrik pystyivät katselemaan elokuvia tai pelaamaan pleikkaa, ja matka eteni sopuisasti Kehä ykköselle asti. Jännitys kotiin paluusta taisi tuoda tunteet pinnalle ja viimeiset 20 minuuttia olimme erotuomareita ja yritimme pitää poikien nyrkit ja kyynärpäät aloillaan. Kyllä koiratkin osasivat iloita kotiinpaluusta, Eevi retuutti pehmolelua kuin pentu ja Fina kieri ketarat pystyssä matolla.
1 kommentti:
Tosi suloinen tuo kolmen sukupolven kuva!!
Lähetä kommentti