Matkailua

ForgetMeNot

Kun maanantaina pakkasimme laukkuja ja keräilimme kamppeita Kemijärven mökkilomaa varten, koirat tarkkailivat meitä huolestuneina. Edellisellä viikolla, kun valmistauduimme Sälenin hiihtolomalle, ne olivat ”joutuneet” jäämään kotiin Lea-dogsitterin huomaan. Koira elää vain hetkessä ja huolestuu, kun isäntäväki lähtee laukkujen kanssa, vaikka kotona olisi aivan hyvä olla. Viikko oli sujunut hyvin Lean mielestä, ja koirat olivat käyttäytyneet melko hyvin. Tosin Hedy oli nakertanut epätavallisen paljon huonekaluja ja kynnyslautoja, mikä saattaa olla merkki ikävöinnistä. 

Missä emäntä nukkuu?

 Junamatka kolmen koiran kanssa sujui rattoisasti, kunhan ensin konduktöörin avustuksella päästiin lemmikkihyttiin. Se sijaitsee junavaunun päässä hieman erillään muista hyteistä ja siinä on syvennys esim. häkkiä ja juomakuppia varten. VR:n nettivaraus ei ollut varannut meille tätä hyttiä (vaikka ilmoitimme koirista), vaan sijoittanut kahteen eri hyttiin (nais- ja miespaikoille) eli hytteihin olisi tullut myös perheen ulkopuolisia. Kaiken lisäksi nämä hytit olivat juuri allergiahyttejä, joten seuraavilla matkustajille olisi voinut tulla oireita koirista. Aika veikeätä tuntuisi myös ajatus, että staffi antaisi kanssamatkustajalle herätyssuukon.

Mökillä koirat tuntuivat aluksi pitkästyvän, kun ikkunasta ei näy minkäänlaista liikennettä, eikä ulkona puhtaassa lumessa ole muiden koirien hajuja. Onneksi lumiaura on ajanut pari kertaa mökkitietä, ja ikkunasta kurkistellen on voinut puhista ja haukahdella sille. Lenkillä sentään löytyy metsäneläinten jälkiä ja porojen papanoita. Keppileikit eivät onnistu, kun tienpientareella on niin syvästi pehmeää lunta, että pieni koira joutuu aivan upoksiin.

Hedy on uskaltautunut kiipeämään parvelle johtavat jyrkät portaat Finan opastamana ja nyt se ravaa niitä alituiseen. Varsinkin alasmeno vaatii oman tekniikkansa, ettei liu’u alas päistikkaa. Vielä viime kesänä Eevi pääsi juuri ja juuri portaat ylös, mutta nyt se ei edes yritä kiivetä tietäen että jäykät jalat eivät enää osu askelmille. Ulkona Eevi juoksee nuorempien perässä reippaasti, mutta pysyy tarkasti kovalla auratulla alustalla.

Tänään tuli todistetuksi , että koira (ainakin Eevi) elää sisäisen kellon mukaan paikasta riippumatta. Istuimme mökin yläkerrassa lukemassa päivän lehteä, kun Eevi alkoi haukkua tuttua komentoa ”Aika lähteä lenkille”. Täällä mökillä eivät mitkään tutut merkit tai äänet saa sitä tunnistamaan lenkkiajankohtaa. Kello oli 16.30 eli sama aika, jolloin Eevi myös Espoossa aloittaa komentamisen

Luistoa leukaperissä ja suksissa

Ennen elokuviin lähtöä eilisiltana varmistimme, että kaappien ovet ovat kiinni, suljimme työhuoneen oven ja tarkistimme eteistilat siltä varalta, ettei mitään Hedyn hampaita houkuttelevaa olisi esillä. Iltamyöhällä kotiin palatessamme kaikki näytti olevan järjestyksessä ja pedeistä kömpi unisia koiria meitä tervehtimään. Iltapissalle piti joukkoa oikein hätistellä, mieluummin olisi unia jatkettu lämpöisessä makkarissa.

Aamulla huomasin Eevin mässyttävän jotain, samoin Fina jauhoi mälliä suussaan ja Hedy leikki pienellä tahmealla metallipyörykällä. Koirien suun kaivelu tuotti tulokseksi sinitarraa muistuttavia klönttejä, ja aina kuin olin saanut yhdeltä mällin pois, toinen mässytteli vieressä. Kun sinikirjavalta räsymatolta löytyi enemmänkin tahmeita möykkyjä,  alkoi palapeli täydentyä. Joku koirista (Hedy?) oli napannut eteisen pöydältä suksivoidepurkin, sinistä  -3  ͦ- 10  ͦ-kelille tarkoitettua,  ja sen maistelussa ja analysoinnissa oli ilta sujunut ilmeisen mukavasti. Osa metallikuoresta ja pohjalevy löytyivät myös, joten ei tarvinne pelätä suolistohaavereita. 

Tarinan alku juontui eilisaamulle, kun lähdimme hyvän kelin innoittamina hiihtolenkille. Meillä molemmilla on uudet sukset, perinteiset, siis voitelua tarvitsevat. Itse en vaadi suksilta ehdotonta pitoa ja maksimaalista luistoa, pääasia että hiihto sujuu normaalisti sujutellen. Elias taas hermostuu vähäisemmästäkin lipsumisesta, ja varustautuu hiihtolenkille aina hiihtovoide ja levityssieni taskussaan. Lenkiltä palattuamme, hän jätti voidetarvikkeet eteisen pöydälle, mistä levityssieni joutui Hedyn hampaisiin jo aiemmin päivällä.

Hiihtolenkillä keskuspuiston jyrkät nousut ja laskut sujuivat mallikkaasti, mutta kotiin tullessa sain hurjan tällin otsaani. Kun koirat ryntäsivät ovelle vastaan, päätin kerrankin olla jämäkkä ja vaatia niitä istumaan ja odottamaan kunnes avaan oven. Kyllähän ne lopulta istuivat, mutta vain pari sekuntia ja hyppäsivät sitten kolmen voimin ovea vastaa. Oven karmi osui otsaani ja minä näin tähtiä. Ei edes jääpussi auttanut, vaan nyt otsassani komeilee iso sininen kuhmu. 

Fina on ollut tämän viikon juoksukaranteenissa, sillä erään aamulenkin jälkeen se ontui vasenta etujalkaa. Eliaksen tutkimuksissa ei aluksi löytynyt mitään selvää kipukohtaa, mutta viikon edetessä kipu kohdentui tassuun. Oletettu diagnoosi on, että sesamluu  (pieni luu jänteen sisällä), oli kipeytynyt . Se saattaa joskus murtua kovassa liikunnassa, kuten vinttikoirilla juoksukilpailuissa. Koska Finan liikkuminen on taas normaalia, ilmeisesti murtumaa ei syntynyt.  Yleensä sesamluun murtuma paranee itsestään ajan kanssa, mutta joskus sitä yritetään leikata, mutta operaation onnistuminen on epävarmaa.

                  

Finan 7-vuotiskekkerit

Kun isomummu pääsee osuuksille, nuorimman on parasta odottaa

Seitsemän vuoden ikä vakavoittaa ja harmaat kuonokarvat tuovat olemukseen arvokkuutta