keskiviikkona, joulukuuta 29, 2021

Vain yksi kynsi

Turun joulurauhaa
Ystävät tekevät joulun. 

Jätimme joulutohinat Espooseen, pakkasimme autoon koirat, ruoat sekä lahjapussit ja suuntasimme auton nokan kohti Turkua. Ensimmäinen pysähdys oli hotelli Julian parkkihallissa, mistä pääsee kätevästi hissillä hotellin vastaanottoon ja edelleen huoneeseen. Koirat kulkivat tottuneina matkaajina perässä, ja heti huoneessa ne testasivat sängyt. Tilatussa lemmikkihuoneessa oli vesikuppi ja pyyhe, mutta muuten koiria ei ollut huomioitu mitenkään, vaikka maksoimme kaksikymmentä euroa ekstraa vuorokaudelta. Hetken huilaamisen jälkeen jatkoimme matkaa Jukan perheen luo Varissuon Karjakujalle. Äänekkäästä vastaanotosta pitivät huolen Voitto-parson ja Valma-käppänä. Tavaroita purettaessa huomattiin, että Jukan joulusaunaan tarkoitettu vihta oli unohtunut ottaa mukaan, samoin yksi lahjasäkki. Olisi pitänyt tarkastaa vielä yhden kerran, ovatko kaikki tavarat mukana.

Jouluaattona seurasimmein Turun joulurauhan julistusta televisiosta, sillä itse tori oli aidattu tiukasti estämään yleisön paikalle pääsy. Lähdimme sen sijaan ulkoilemaan Aurajoen rannalle Pähkinämäkeen. Koirat saivat kirmailla vapaana laajoilla peltoaukeilla, kun lunta ei ollut vielä upottamiseen asti.  Isla ja Valma juoksivat yhdessä, Hedy ja Voitto vanhempina ottivat maltillisia juoksupyrähdyksiä. Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli mukava valmistella joulupöytään kannettavia herkkuja. 


Ulkoilua Aurajoen rannalla

Jouluherkut


Pitkän päivän päätteeksi tuntui hyvältä antaa taksin kuljettaa meidät Juliaan. Odotuksissa oli hetken rentoutuminen nojatuolissa joulukirjoja lukien ja viiniä maistellen. Rentoilu muuttuikin paniikiksi. Huoneeseen päästyämme huomasimme runsaasti verijälkiä lattialla. Tarkemman tutkimisen jälkeen lähteeksi osoittautui Isla. Sen takatassusta oli kynsi irronnut ja varpaasta vuosi runsaasti verta. Pientä laastaria lukuunottamatta mukana ei ollut ensiaputarvikkeita. Sidoimme tassun kasvopaperin ja maskin avulla, kuminauhoista saatiin hyvät sidokset. Heppoinen side ei tyrehdyttänyt verenvuotoa,  ja pian huomasin että sänkyni oli tahrautunut vereen jopa patjaan asti.  Lähdin hakemaan vastaanotosta ensiaputarvikkeita ja avuliaan virkailijan kanssa valitsimme erilaisia painosidepakkauksia. Huoneessa tehtiin taas uusi sidonta, nyt todella paksu paketti jalkaan. Isla ei kipuillut, mutta makasi kuin halvaantuneena, ehkä pelästyneenä meidän kauhistelustamme. Hedy läähätti myötätunnosta. Lukuhetki siirtyi tulevaisuuteen ja yritimme rauhoittua yöksi. Aamulla Isla käveli normaalisti, mutta viedessäni koirat aamupissalle, huomasin että se oli yöllä jättänyt verijälkiä hissiin, hotellin käytävään ja vastaanottoon. Muut majoittujat saattoivat ihmetellä, mikä verityö hotellissa on tehty. Meille mysteeriksi jäi, missä vaurio oli syntynyt. Ehkä Islan tassu oli jäänyt jotenkin rappujen väliin. Onneksi Juliassa oltiin ymmärtäväisiä, eikä veloitettu meitä huoneen ja vuodevaatteiden sotkemisesta. Kotona Espoossa oli kunnollisia sidostarpeita, mutta Isla on tosi näppärä repimään paketin irti. Nyt se saa tulehduksen estoon antibioottia, mutta tassu saa olla ilman pakettia.


Maskista ei ole tassusidokseksi


Kotoa löytyi jo tukevampaa sidosmateriaalia













Ei kommentteja: