lauantaina, heinäkuuta 15, 2023

Rauhallista

Maidon pumppaus

 Ensimmäinen ns tarkkailuviikko pentujen elämässä on jo takana, eikä onneksi minkäänlaisia ongelmia ole ilmaantunut. Uskomatonta, miten hienosti emon rooli istuu ensikertalaiselle synnyttäjälle. Jade syöttää pennut ilmeisen ravitsevalla maidolla, sillä laatikosta ei kuulu nälkäitkua. Pentujen paino on noussut tasaisesti ja tänään kaikki ovat yli kaksinkertaistaneet painonsa ja ovat kaikki yli 600 g painoisia. Pennut ovat jänteviä ja virkeitä, liikkuvat jo aika reippaasti ja kellahtelevat välillä selälleen unille. Jadesta kyllä näkyy, että se antaa kaikkensa, kylkiluut ja selkäranka törröttävät terävinä. Se saa syödäkseen ravitsevaa erikoisruokaa niin paljon kuin haluaa  Yöt se viettää pentulaatikossa, vaikka pystyisi kyllä avaamaan portin ja kaivautumaan minun viereeni sänkyyn. Ensi viikolla odotan jo pentujen silmien aukenevan ja sitten pian jo jalat kantavat. Kiinteän ravinnon antaminen on myös 2-viikkoisten ruokailuohjelmassa. Striimauksen kanssa oli aluksi ongelmia, vanha pöytäkoneeni ei jaksanut pyörittää videota. Vaihdoin läppäriin, jota tosin tarvitsen myös muuhun käyttöön. Uusi keskusyksikkö on tilattu ja eiköhän striimi sitten jaksa pyöriä koko ajan. Vaikka katkoksia on, youtubesta kannattaa etsiä video Jadenpennut4.

Isla siirtyi Jaden kotiin Ginan seuraksi ainakin viikoksi. Elämä rauhoittui huomattavasti, sillä näköjään Jade seurasi äitinsä liikkeitä herkeämättä ja juoksi heti ikkunaan tai ulos, kun Isla ilmaisi näkevänsä jotain. Samoin ulkoilutus vain 2 koiran kanssa on jopa helppoa, kolmen porukassa aina joku haluaa toiseen suuntaan tai jää haistelemaan kadun viestejä.

Tunnistan pennut jo melko hyvin, vaikka päältäpäin ne kaikki ovat mustia, Jotta ei aina tarvitse tarkistaa valkoisista merkeistä kuka on kukin, solmin niille kaulaan eri väriset nauhat. Voi olla, että ne eivät pysy kaulassa kauan, mutta sitten laitetaan uudet. Värikoodit ovat: 

Tyttö 1, punainen, tyttö 2 vaaleapunainen, poika 1 vaalean sininen. poika 2 vaalean vihreä, poika 3 lila, poika 4 sininen.


Maitohetki
Ruokalepo



Isla uskoo, että kohta haetaan taas kotiin 
Gina ja Isla pääsivät hotellilomalle Porvooseen



,. 

Ei kommentteja: