Eevillä oli hauskaa lauantaisissa KKK:n kisoissa ja niin oli yleisölläkin. Minäkään en voinut muuta kuin naureskella Eevin hulvattomalle menolle, vaikka hylkäys tuli jo alkumetreillä. Kirjaan tähän Eevin mietteitä:
Kilpailuissa minua hermostuttaa suunnattomasti se, että tyttäreni Fina on noussut kilpailemaan samassa luokassa. Nyt emäntä vertailee meitä ja suorituspaineeni kasvavat entisestään. Onneksi sentään edellisen viikonlopun kisoissa näytin että olen nopeampi, vaikka menoni ei ehkä ole yhtä sulavan näköistä kuin nuoren staffineidon. Nyt lähdimme kisaamaan lähiseudulle, Kirkkonummen agilityhallille, joten matka auton takatilassa ei rasittanut liiaksi. Ensimmäinen hermoilun paikka oli, kumpi meistä pääsisi ensimmäisenä radalle. Tietysti se oli Fina ja minun piti jäädä autoon kuikuilemaan, milloin emäntä palauttaisi Finan ja veisi minut radalle.
Tarkkailin emännä olemusta ja nuuhkin sen ihoa. Se oli tällä kertaa melko rauhallinen, varmaan jo puskenut pahimmat stressit ulos Finan kanssa juostessaan. Lähtöviivalla odotin tarkkana, milloin tuomari viheltäisi minulle lähtömerkin. Kun emäntä napsaisi kaulapannan auki, säntäsin radalle ja vilkuilin samalla tuleeko se perässä. Kolmannella aidalla vähän kolisi, taisi rima pudota, mutta miksi emäntä kääntyi niin äkkinäisesti ja häiritsi hyppäämistä. Suoraan kuononi edessä oli puomi ja kun sitä oli niin kovasti viikolla harjoiteltu, halusin näyttää miten hyvin osaan jarruttaa kontaktilla. Emäntä ei seurannutkaan vaan huusi surkeana: ”Miten sinä nyt sinne keksit mennä?” Ok, palasin puolesta välistä takaisin ja sitten jatkettiin A-esteelle. Sujahdin seuraavaksi putkeen, mutta taisin taas tehdä jotain väärin, kun kuulin emännän voivottelevan. Onneksi se antoi minun jatkaa täysillä ja yritti parhaansa pysyäkseen perässäni. Hihkuin innosta, hurmaannuin vauhdista, hyppelin, kiersin ja kiipesin. Nyt pääsin vihdoin puomille näyttämään, että osaan minä kontaktilla hidastaakin jos tahdon. Emäntä kuului perässä huutelevan Hyvä! Vielä ennen viimeistä hyppyä piti mennä putkeen, mutta kun emäntä ei kertonut kumpaan päähän, tein oman valinnan ja taisin taas sukeltaa juuri väärään päähän.
Maalissa odottelin kiitoksia ja palkintoja ja kyllä niitä satelikin. Ympärilleni kerääntyi monta ihailijaa, sain taputuksia ja herkkuja riittämiin. Kuuluivat naureskelevan, että Eevi suoritti radan kaikilla mausteilla ja päätti mille esteille mennään ja miten. Emäntä ei tuntunut olevan pahoillaan, vaikka radalla tuli monenkertainen hylkäys. Se ymmärtää että tärkeintä on hauskanpito ja vauhdikas meno, ei niinkään sijoittuminen ja palkinnot.
Kotipihalla isäntä tuli vastaan ja kysyi missä ne palkinnot ovat. Se tuntui olevan pettynyt kun emäntä kertoi että molempien koirien suoritukset oli hylätty. Höristelin korviani, kun emäntä sanoi ottavansa ensi kerralla tiukemman komennon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti